Kemikaalikimara: Turvonneet silmät ja kolmiohiusvärit

perjantai 20. marraskuuta 2009

Turvonneet silmät ja kolmiohiusvärit

Muistatte varmaan kirjoitukseni Nuppi turvoksiin hiusvärillä. Taas on yksi nuppi paisunut hiusvärien takia, tällä kertaa 15-vuotiaalla brittitytöllä. Asiasta uutisoi The Sun. Vaikka kyseessä on lööppijournalismilehti, minusta on ihan hyvä, että näitä kuvia näytetään. Allergisen reaktion riski on pieni, mutta täysin mahdollinen ja pahimmillaan se näyttää tältä:
Horror of hair dye for Abigail, The Sun, 19.11.2009
Katsokaa myös kuvan alareunan linkin slideshows, jossa näkyy kaunis Abigail tavallisena ilman turvotusta.

Riski hiusväreistä saatavalle allergiselle reaktiolle on pieni, mutta se kannattaa tiedostaa. Jos haluat värjätä hiuksesi tummiksi, älä tee sitä juuri ennen tärkeää tapahtumaa tai matkaa. Toipuminen vie aikansa, eikä esimerkiksi omissa häissä olisi mukava astella silmät turvoksissa.Jos olet joskus - vaikka vain kerran - ottanut ihollesi mustan hennatatuoinnin, älä värjää hiuksiasi lainkaan.

Abigailin äiti vaatii tuotteiden valmistajia tiedottamaan vaaroista tarkemmin. Lokakuussa ilmestyi  hiusvärien merkinnöistä EU-direktiivi, joka määrää lisäämään herkistävien hiusvärien pakkausselosteiin selkeät varoitusmerkit. Kolmiolääkkeet tiedetään, ensi vuonna alkaa markkinoilla olla kolmiohiusvärejä.
Hiusten värjääminen on pelkästään ulkonäköasia. Vaikka kaikkein herkistävimmät aineet kiellettäisiin, siitä ei olisi kenellekään muulle haittaa kuin hiuskosmetiikkateollisuudelle. Mutta ehkä siinä onkin se syy, miksi näitä  turvonneita päitä näkee lehdissä vuodesta toiseen...
Lue muita hiusvärijuttuja:
Sata kehua
KEHU 72. Kehut vanhemmille, jotka kieltävät lapsiltaan hiusvärien kanssa läträämisen.

3 kommenttia :

Isa kirjoitti...

Hei! Olen miettinyt viime aikoina näitä värjäysasioita, kun yritän kasvattaa oman värin takaisin, mutta se näyttää aika kamalalta varsinkin näin talvisin. Onko raidoittaminen porsaanreikä tässä asiassa? Ammattitaitoinen kampaajahan osaa laittaa raidat niin, ettei väriainetta mene päänahkaan, mutta kyllä sitä silti pesussa taitaa vähän tulla ihon kanssa kosketuksiin. Mitä mieltä olet?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kommentti tullut tuonne The Sunin jutun perään:

"No one ever does these patch tests and do you know why? Its because most say do it 48 hours before dying your hair, that would mean opening the dye and doing a patch test. But on the packaging it says that once the dye is opened it must be used within so many hours. So in other words when you do a patch you would ideally need to buy 2 hair dyes. I dont know of any hair dyes that provide a sample pack for testing purposes. This is why I know people dont do patch tests. Still the customers fault though for not doing a patch test even if it does mean buying two hair dyes."

Eli nimenomaan on todella vaikea tehdä testiä koska sitten sen lopun mössön joutuu heittämään pois.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Isa: Raidoittamisessa altistus jää koko pään värjäystä pienemmäksi. Onhan väri paljon vähemmän kontktissa ihon kanssa. Huuhtelun aikana kontakti on kovin lyhyt, kun väriä pestään pois. Voi tietysti valita raitavärin vähemmän tummista vaihtoehdoista.

Tiltha:
Tosi aiheellinen kommentti. Herkistymistestin tekemisen mielekkyyttä on kyseenalaistettu muutenkin. Kun väriä levitetään iholle ja annetaan vaikuttaa tuntikausia, testi itsessään on altistus ja lisää herkistymisriskiä. Testi ei takaa, etteikö reaktio voisi tulla seuraavalla kerralla.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails