Kemikaalikimara: Kaikki paikallaan - Rojun taltuttajan käsikirja

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Kaikki paikallaan - Rojun taltuttajan käsikirja

"Useat ihmiset kertovat, että pahin stressin aiheuttaja heidän elämässään on ympärillä vellova roju. Samat ihmiset kertovat torjuvansa stressiä lähtemällä ostoksille. "

Ihmisellä ei ole ongelmana se, mitä ostaisi, vaan se, miten tavaroista pääsee eroon. Naapurini lainasi minulle taannoin Rita Emmetin kirjoittaamaa rojun taltuttajan käsikirjaa. Hankin kirjan ihan omaksikin ja päätin kirjoittaa siitä tänne.

Oletko rojuhamsteri?
Emmetin omistuskirjoitus alkaa näin:
"Ensimmäiseksi haluan omistaa tämän kirjan rojuhamstereille, jotka ovat jo menettäneet uskonsa tavaravuorten keskellä. Toivon, että he löytävät tästä kirjasta helpotusta, apua ja voimia."

En tunnustaudu rojuhamsteriksi, mutta helpotusta, apua ja voimia kirjasta tosiaan kumpusi. Ongelmahan ei ole siinä, etteikö tietäisi, mihin tarpeettoman tavaran voi toimittaa. Paikkojahan löytyy: kirpparit, sukulaiset, tuttavat, kaatopaikka, paperin ja romunkierrätys, roskis...
Suurin probleemi on siinä, ettei osaa päättää, mikä on tarpeetonta ja mikä ei. Emmet käy läpi systemaattisesti, miksi tavaraa ylipäänsä kertyy kotiin, mitä on kahlittu ja villi roju ja miten rojusta saa otteen. Kirjassa on testejä, joilla voi selvittää omaa suhdettaan tavaraan.

Testaa onko sinulla rojua

Tuotko lisää rojua elämääsi....
A. vastaamalla myöntävästi kaikille, jotka tarjoavat sinulle jotain
B. säilyttämällä kaikki saamasi lahjat, koska uskot, että niin osoitat välittäväsi muista ja tunnet itsesi rakastetuksi
C. löytämällä alennusmyynneistä ja kirpputoreilta uskomattoman halpoja esineitä, joita ei voi jättää ostamatta
D. löytämällä ihania esineitä, joita ihmiset ovat heittämäisillään pois?

Jos vastasit myöntävästi mihin tahansa näistä kysymyksistä, sinun on opeteltava eroon toisesta epäjärjestyksen kuolemansynnistä eli pahasta tavasta kerätä kotiisi tavaraa, jota et tarvitse.

Ohjeet rojusta luopumiselle

Emmet käy läpi tekosyyt, joiden varjolla emme voi tai halua luopua esineistä ja antaa käytännön vinkkejä raivaustöihin, helpostusta päätöksiin luopua esineistä. Onko pakko säilyttää kaikki sukulaisten lahjoittamat astiat, joka ikinen lasten piirustus, 20-vuotta vanhat tennarit, joilla on käynyt Roomassa?

"Oletko säilyttänyt joka ikisen lahjan, jonka olet saanut sitten ensimmäisen syntymäpäiväsi? Et välttämättä edes tiedä, keneltä ne ovat peräisin tai mitä saamallasi esineellä on tarkoitus tehdä, mutta säilytät ne kaikki, koska ne ovat...lahjoja."

Siivous vie aikaa, mutta Emmet antaa siihenkin vinkkejä:

"Jos et voi uhrata kokonaista tuntia rojujen raivaamiseen, käytä joka päivä viisi minuuttia siihen, että käyt läpi pienen määrän rojujasi. Voit myös tehdä lyhyitä rojuiskuja vaikkapa televisio-ohjelmien mainoskatkoilla tai kulkiessasi huoneesta toiseen.
"

Varo kotiisi hiipivää rojua!

Siivouksen jälkeen uhkana on uusi rojuhyökkäys. Emmet antaa ohjeet, miten estää epäjärjestyksen palaaminen. Voit vaikka ryhtyä rojupoliisiksi, joka esittää kysymyksiä tavaroiden ostamista harkitseville - myös itselleen, kuten:
  • Tarvitsetko todella tätä esinettä vai haluatko sen muuten vain?
  • Minne aiot laittaa esineen?
  • Onko olemassa riski, ettet tarvitse tavaraa tai pidä siitä enää jonkin ajan kuluttua?
Olen alkanut harrastaa "älä osta mitään"-shoppailuja. Katselen kauniita tavaroita, mutta minulla ei ole minkäänlaista tarvetta ostaa. Se on hauskaa, helpottavaa ja tietysti halpaa. Nautin siitä, että voin kulkea kassa ohi ilman ainoatakaan ostosta. Pyrin ostamaan vain, kun tarvitsen jotain.

Painos loppunut


Olen kirja-arvioni kanssa armottoman myöhässä. Ostin Rojun taltuttajan käsikirjan omaksi jonkin aika sitten, mutta enää kirjaa ei ole saatavilla. Painos on loppunut. Suomessa 2006 painettu kirja on näköjään ikäloppu. Toivotaan, että ottavat vielä uuden painoksen. Jos kirja kiinnostaa, kannattaa laittaa kustantamoon viesti. (Kirja on alunperin Helmi-kustantamosta, joka on nykyisin osa Tammea.) Rojun taltuttajan käsikirjan löytää kuitenkin kirjastosta. Jos omassa kirjastossasi kirjaa ei ole, sen voi tilata muualta.
Katso myös
Aiheeseen liittyvää:
Sata kehua

Kehu 10. Suomen kirjastolaitos on hyvä ja toimiva. Käykää kirjastoissa.

7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hei, löysin blogisi eilen ja nyt olen kaksi iltaa peräkkäin kahlannut kirjoituksia läpi. Vielä en ole kaikkia kerennyt lukemaan mutta halusin nyt väliin kiittää aivan mahtavasta blogista!

Ihanaa että joku jaksaa pusertaa kaikkea massiivista tietomäärää, mitä kemikaaleihin liittyy, sellaiseen muotoon että näin tavallinenkin ihminen siitä jotain tajuaa. Kiitos vielä ja toivon pitkää ikää blogillesi!

-Minna

nei kirjoitti...

Hei! Vaikuttaapa kiinnostavalta blogilta, löysin tämän vasta. Ja samaten tuo kirja vaikuttaa loistavalta, rojua tosiaan löytyy...

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitokset Minna ja nei mieltä lämmittävästä palautteesta!

Anonyymi kirjoitti...

Kirjaa on varmaan vielä jossain Kirjatori-ketjun myymälöissä myynnissä, kysykääpi.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Toivottavasti löytyy. Harmitti oikein, kun tajusin tilanteen, sillä kirjasta on ainakin minulle ollut suurta hyötyä.
Vinkatkaa täällä, jos löydätte jostain, kiitos.

Pellon pientareella kirjoitti...

Kirjoitan asiasta ja kirjasta juuri blogiini ja löysin tämän kirjoituksesi, hyvä. Linkitän tännekin. Kirja on ihan loistava ja antaa ainakin minulle nimenomaan sitä henkistä tukea ja toivoa. Ehkä paatuneinkin romureetta ja siivoton boheemi saattaa oppia uusille tavoille :).

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiva juttu Pellon pientareella!
Minustakin kirjasta on paljon hyötyä, etenkin silloin, kun iskee tuska, mitä säästää ja mitä ei.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails