Kemikaalikimara: Uuden auton tuoksu ja kemikaalit

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Uuden auton tuoksu ja kemikaalit

Penkit, ratti, kojelauta - muovia, nahkaa, tekstiilejä. Autonvalmistuksessa käytetyt materiaalit voivat sisältää terveydelle haitallisia aineita. Helsingin Sanomissa oli aiheesta tänään 8.6.2013 kirjoitus. "Kuin liimaa haistelisi."  Niin, mikä uudessa autossa oikein tuoksuu?

2012 hyundai i30 -First Drive - NRMA New Cars


Amerikkalaisessa tutkimuksessa autoista löytyi muun muassa palonestoaineisiin viittaavia bromi- ja antimoniyhdisteitä, penkeistä ja käsinojista esimerkiksi lyijyä ja elohopeaa. Jos käytössä on PVC-muovia, hyvin todennäköisesti siitä vapautuu ftalaatteja. Polybromattuja palonestoaineita ei saa käyttää tekstiileissä, kuten vaatteissa, jotka on tarkoitettu pidettäväksi ihoa vasten. Tällaisia ovat esimerkiksi vuodevaatteet ja alusvaatteet. Auton sisäosia määräykset eivät koske. Eikä kukaan viime kädessä tiedä, mitä kaikkea auton ilmassa on tai käsiin irtoaa.

Penkeissä siis voi olla haitallisia aineita - voihan niitä olla ihan kotona sisällä pidettävissä huonekaluissakin.
Tulevassa kirjassa kerrotaan muun muassa styroksia sisältävistä säkkituoleista. Osa styroksia sisältää palonestoaineena heksabromisyklododekaania HBCD, jota pölähtää ilmaan, kun säkkituoliin istahtaa. Kyseisen aineen käyttö muuten loppuu viimeistään vuonna 2015. Ainetta pidetään sen verran haitallisena.

Helsingin Sanomien kirjoituksessa pohditaan auton sisältämien kemikaalien määrää ja todetaan, etteivät ihmiset ole raportoineet haitoista. Miten sellaisista voisi edes raportoida, kun ei tiedetä, mitä aineseokset aiheuttavat? Jorma Toppari mainitsi ftalaateista vuonna 2007 seuraavasti kosmetiikan yhteydessä: "Mutta kun täällä on mainittu esimerkiksi parfyymi, niin se parfyymi voi olla ihan mitä vain. Esimerkiksi ftalaatit ovat usein sellaisia, jotka tuoksuvat hyvältä. Uuden auton tuoksu - ftalaatin tuoksu." Monen nenään uusi auto tuoksuu hyvältä. Kemikaalikimaran FB-sivulla kommentoitiin puolestaan uuden auton hajua näin:
"Kävelin tällä viikolla kirjaston parkkipaikan vierestä ja yksi autoista haisi tekouudelta. Siinä paahteessa tuli mieleen, että sen auton kyytiin en kyllä vapaaehtoisesti menisi, sillä jos haisee jalkakäytävälle asti noin voimakkaasti, niin mitenkähän auton sisällä...?" 
Kuumuus edesauttaa aineiden haihtumista. Tummat penkit voivat auringossa suorastaan polttaa ihoa ja jos materiaalista on jotain irrotakseen, niin kyllähän sitä irtoaa. Parfymööri Max Perttula nuuhki uuden auton: "
"Kyllä täällä sellainen muovinen ja vähän fenolinen tuoksu on".

Mutta onko auton sisältämistä aineista haittaa? Eipä siihen kukaan osaa selkeätä vastausta antaa. Artikkelissa todetaan, että kukaan ei tiedä altistuuko autossa istuva myrkyille. Aineet voivat lisätä kemikaalikuormaamme, mutta minkä verran? Aineiden imeytyminen iho läpi on varsin pientä. Mutta esimerkiksi käsien kautta voi aineille altistua. Esimerkiksi pikkulasten esineissä ftalaatteja ei saa olla, koska lapset laittavat esineitä suuhunsa. Harva nuoleskelee rattia tai autonpenkkejä ja autossa harvemmin ollaan tuntitolkulla päivittäin - toisin kuin esimerkiksi huoneessa, jossa on se palonestoaineita sisältävä säkkituoli.  Ammatikseen autossa istuvilla tilanne on toinen. Autonvalmistajienkin tulee kiinnittää huomiota materiaaleihin ja niistä irtoaviin aineisiin.
Lue myös

1 kommentti :

Anonyymi kirjoitti...

Palonestoaineisiin liittyen:

Kotiin olisi aika hankkia uudet verhot ja tahtoisin suosia kotimaista. Huomasin, että monissa Finlaysonin verhokankaissa käytetään palonestoaineita. Kannattaako kotiin hankkia tällaisia paloturvalliseksi käsiteltyjä tuotteita? Turhat riskit vältetään jo sillä, että ei polteta kynttilöitä verhojen lähellä, emme tupakoi, verhot eivät roiku patterin päällä. Kemikaaleille altistuminen mietityttää.

terveisin Sari Turusta

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails