Kemikaalikimara: Kotina slummi - osa 2

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kotina slummi - osa 2

Laitetaanpa vielä muutama kuva Nairobin Kiberasta. Ensimmäisen osan voit kurkata täältä.Meidän näkökulmastamme katsottuna olosuhteet ovat alkeelliset, mutta normaalia elämää sielläkin vietetään.
Kuvan miehet tekevät kenkiä, ovat siis suutareita. Yhden kenkäparin tekemiseen kuluu kuulemma aikaa kolmisen tuntia.


Poikkesimme päiväkerhossa. Minulle sää oli kesäisen lämmin - lue hikoiluttava - mutta ilmeisesti kuitenkin sen verran viileä, että  pipoa tarvittiin. Aurinkoisesta tytön hymy on tarttuva, harmi vaan, että kuva on epätarkka.



Kuinkahan usein viitsisi itse pestä perheen pyykit pesuvadeissa? Aurinko kuivattaa pyykit tosi nopeasti.


Rautakaupasta löytää tarpeellisia työkaluja kodin remontteihin.


Msamaria Hotellin ulkopuolella myydään paikallisia "grillihiiliä" eli char coalia.


Söimme aterian paikallisessa ruokapaikassa (Nimeä en valitettavasti muista, ei kuitenkaan hotelli Msamaria). Juoksevaa vettä ei ole, mutta kädet silti pestiin ennen ruokailua. Tarjoilija tuli saippuan, vadin ja vesikannun kanssa ja kaatoi ruokailijoiden käsille kannusta vettä. Ruokana oli valinnan mukaan paikallista maissista tehtyä "puuroa" ugalia tai riisiä, kypsiä vihreitä kasviksia sukuma wikiä sekä lihakastiketta. Jossain vaiheessa tuli varsin epätodellinen olo. Olen yhdessä Afrikan isoimmasta slummissa syömässä lounasta. Tuli perspektiiviä elämään oikein isolla mitalla.

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails