Abdul oli lapsena partiolainen ja retkeili lapsena metsässä, joka tuolloin oli paljon tiheämpi ja siten myös pimeämpi. Abdul oli mainiota matkaseuraa, juttelimme paitsi partiosta ja ympäristönsuojelusta, myös naisten työssäkäynnistä, lasten koulutuksesta, paikallisista hautajaistraditioista - muun muassa. Ostimme matkalla tuoretta jakkihedelmää (jack fruit) sillä en ollut sitä ennen maistanut. Hedelmän maku on varsin mieto ja syöminen oma operaationsa, sillä hedelmä on varsin tahmeaa. Ihan kuin olisi huulet olleet liimassa. Abdul ehdotti, että otan hedelmän siemeniä mukaan ja alan kasvattaa Suomessa. Totesin vain, että se mikä kasvaa päiväntasaajalla, ei menesty pohjoisessa, mutta kaunis ajatus. Päiväntasaaja oli noin sata kilometriä etelämpänä, sää lämmin, mutta ei kuitenkaan hirvittävän paahteinen. Lisäksi oli sadekausi, joka tarkoittaa tyypillisesti iltapäiväsadetta, ei välttämättä edes joka päivä.
Sokeriruo'on lisäksi alueella viljellään teetä.
Yksi alueen nähtävyys on - tai pikemmin oli - Bujagalin putoukset. Tulimme putoukselle juuri sopivasti näkemään, kun kaveri hyppäsi tyhjän muovikanisterin kanssa veteen ja laski kosken kellukkeensa kanssa. Toinen nuori mies seurasi kanootilla perässä. Valokuvia ehdin ottaa pari, mutta kameran asetukset olivat ihan pielessä ja kuvat epäonnistuneita joten kaivoin Youtubesta teille oheisen videon. Ettei vain olisi ollut sama pari. Hurjaa touhua.
Alajuoksulla näkyi rakenteilla ollut 250 MW voimalaitos, joka otettiin käyttöön alkuvuodesta 2012. Bujagalin putoukset hävisivät vesialtaan alle. Vaikka vesivoima on uusiutuvaa energiaa, silläkin on haittapuolensa. Projekti on herättänyt vastalauseita, sillä tuotettu sähkö ei juurikaan paikallisia ilahduta. Reilusti yli 90 %:lla väestöstä ei ole sähköliittymää. Ugandalaisilla ei ole joko varaa sähköön tai ylipäänsä sähköverkkoa. Lisäksi kritiikkiä on herättänyt kosken menettäminen, vaikutukset eliöstöön ja matkailuun. Oheisessa videossa näkyy, miten liskoja ja lintuja siirretään muualle altaaan täyttämisen alettua ja miltä alue näyttää nyt. Itse asiassa tällä hetkellä veden pinta lienee vielä korkeammalla.
Kuvat, joissa on ihmisiä, ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Olin edellispäivänä kysynyt eräältä britiltä, miten soveliasta on kuvata katunäkymiä ja kokevatko ihmiset loukkavana, jos heitä osoitellaan kameralla. Toki kaupungilla voi kuvata ja muuallakin. Mielessäni oli kuitenkin britin toteamus matkailijoista, jotka haluavat kuvata kirahvin, leijonan, virtahevon ja köyhän ihmisen. Tämä mielessäni en kuvannut vaatimattomia kyliä, joiden läpi ajoimme matkalla putouksille. Tunsin itseni itse asiassa vaivaantuneeksi kyyditettävänä istuesseni. Nämä nuoret miehet ikuistin putouksen matkamuistokojun edessä.
Paluumatkalla matka pysähtyi hetkeksi, kun ojaan ajanutta kuormuria nostettiin ojasta. Olimme nähneet kuorma-auton menomatkalla aamulla. Iltapäivän operaatio teki pitkät jonot Mabira-metsään. Moiset ruuhkat lienevät tavallisia, sillä paikalle oli ilmestynyt snackien ja virvoitusjuomien myyjiä. Huomaa kanakuljetus, joka kyllästyi jonottamiseen ja lähti ohittamaan metsän puolelta, siis vasemmalta. Liikenne Ugandassa on vasemmanpuoleista, joten normaali ohitusreitti olisi ollut oikealta. Mutta kaoottisessa liikenteessä tämä lienee tuiki tavallista.
PS. Akuutin matalalennon jälkeen yritän palata normaaliin rytmiin ja kirjoittaa aiheista, joista olen tähän asti tweetannut tai jakanut Facebookissa. Asiaa tulossa muun muassa vauvoista - siis muutakin kuin vain tuttipulloista.
4 kommenttia :
Onpas visuaalisesti vaikuttava ja pysäyttävä postaus. Kiitos tästä. Tuli aivan ikävä Aasiaan ja Afrikkaan, joissa olen itsekin toiminut vapaaehtoistyössä menneinä vuosina. Köyhyydestä ja näennäisestä kurjuudesta kuvasi (myös todellisuus) huokuvat lämpöä, elämäniloa, tyytyväisyyttä ja luonnonläheisyyttä.
On hassua, että juuri köyhemmissä maissa eletään usein luonnon ehdoilla luonto kunnioittaen, kun taas maissa, joissa on vaurautta ja mammonaa, tuhotaan luonnonvaroja nopeammin kuin ne ehtivät edes uusiutua. :/ Tosin syynähän on kaiketi raha. Jos kehitysmaat saisivat jostain jättipotit kahisevaa, todennäköisesti esim. metsiä muutettaisiin viljelymaiksi ja tehtaita rakennettaisiin yhtä kovalla kiihkolla kuin meillä täällä. Aivan kuten postauksestasikin tulee ilmi; metsiä aletaan raivata soekriviljelmien tieltä. Raha tätä maailmaa pyörittää :(
Ravitsemustiedettä opiskelevana minua kiinnostaa erityisesti kulttuurien väliset erot ja maailman ruokapolitiikka. On suorastaan itkettävää, että maailmassa on kolminkertaisesti niin paljon ruokaa kuin kaikki tarvitsisivat mutta suurin osa väestöstä kärsii nälänhädästä. Näitäkään sokeriviljelmiä ei tarvittaisi yhtään enempää, jos nykyisen ruoan tasajako toteutuisi.
Hieno postaus, sait ajattelemaan ja kiukustumaankin. :> Miksi me ihmiset tuhoamme käytöksellämme kaiken, rikomme suhteemme luontoon ja muutumme sitä ahneemmiksi, mitä enemmän saamme? Surullista.
Mukavaa pääsiäisenodotusaikaa sinulle!
Kiitos Maria kommenteistasi.
Nämä ovat todella pysähdyttäviä juttuja.
Elintarvikkeisiin liittyvät asiat ovat mutkikkaita. Ruokaa on, mutta logistiikka pätkii. Jos hedelmät kypsyvät samaan aikaan, ne ehtivät mädäntyä, ennen kuin ne saadaan jaeltua.
Sitäpaitsi, tarvitaanko tosiaan sokeria vai ihan jotain muuta? Ja miten saadaan tuotettu sähkö paikallisten hyödyksi?
Moni meidän murheemme näytti tuolta katsottuna todella turhalta.
http://www.youtube.com/watch?v=168gaNmaIFo
Afrikka pimenee pimenemistään..
Niin, tuota ei voi ymmärtää, ei voi.
Lähetä kommentti