Underkastelsen -elokuva ja Kemikaalit kulutuksessa

Yhdistän tällä kertaa terveiset kahdesta eri tapahtumasta, sillä ne liittyvät asiasisällöllisesti olennaisesti yhteen. Kävin syyskuussa Finska Kemistsamfundet'in FKS järjestämässä tapahtumassa, jossa esitettiin Stefen Jarlin ohjaama elokuva Underkastelse. En ole kyseisen yhdistyksen jäsen, mutta minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua tilaisuuteen. Kiitokset FKS:lle. Elokuvan jälkeen oli paneelikeskustelu, jossa asiantuntijat kertoivat mielipiteensä elokuvasta sekä keskustelivat, miten ihmisten tietoisuutta asioista pitäisi lisätä.

Paneelikeskustelussa olivat mukana:

• Leif Kronberg, Åbo akademi , yksi elokuvan haastateltavista
• Tessa Turtonen, Marthaförbundet
• Laila Törnroos, Yritysvastuun asiantuntija, Eltekon Oy
• Carl G. Gahmberg, Prof. (eläkkeellä)  Helsingin yliopisto, Biokemian osasto
• Michael Patzschke, Helsingfors universitet

Underkastelse -elokuva on ajatuksia herättävä, mistä kaikki keskustelijat olivat yksimielisiä. Asia on tärkeä ja ajankohtainen. Kritiikkiä sen sijaan herätti elokuvan synkkyys, muutamat asiavirheet, jotka tosin korjautuivat elokuvan kuluessa, kun uusia haasteltavia ilmestyi kuvaan. Eräs panelisteista totesi, että elokuvan nähtyään tulee vaikutelma, että me kaikki kuolemme! Mikä tietysti pitää paikkansa, mutta kuolemmeko kemikaalien takia? Herättääkö elokuva torjunnan, vastareaktion vai aktiivisen halun vaikuttaa asioihin? Elokuva itsessään ei tarjoa ratkaisukeinoja, eikä niitä edes pohdita, mutta se ei liene ollut elokuvan tarkoituskaan.

Elokuvassa on tärkeää asiaa ja tosi paljon. Elokuva kannattaa siis katsoa. FST5 on ostanut oikeudet esittää Underkastelse. Filmi esitetään vuoden 2012 alkupuolella. Olkaapa kuulolla, ettei mene ohi. Ohessa elokuvan traileri.




Kemikaalit kulutuksessa

Runsas viikko sitten oli Vihreän sivistysliiton julkaisun Kemikaalit kulutuksessa julkistamistilaisuus. Tilaisuudessa haastateltavina olivat Leif Kronberg sekä toimittaja Noora Shingler. Kronbergin aiheena oli, tutkitaanko kemikaaleja tarpeeksi. Noora Shingler kertoi omasta kemikaalikuormansa vähentämisestä. Shingler on kirjoittanut tilaisuudesta Kemikaalicocktail-blogiinsa, joten en toista Kronbergin sanomisia. Kommentoin muutamaa asiaa ja täydennän pohdiskeluillani.

Kronbergin puheenvuorossa tuli esille, että Suomen yliopistoissa ei ole ympäristökemian professuureja, Ruotsissa niitä on kuusi. En tunne yliopistomaailmaa kovin tarkasti, mutta mietin, miksi Kuopion yliopiston ympäristötieteen laitosta lasketa. Eikö siellä tehdä Kronbergin tarkoittamaa tutkimusta? Pitääpä selvittää vai tietääkö joku lukijoista? Professuureja ja tutkimusta kaivataan toki  lisää tärkeään perustutkimukseen. Shinglerin kommentoi blogissaan tutkimuksen puutetta näin:

 "On siis ihan selvä homma, ettei meillä tehdä uraauurtavaa — tai edes kelvollista — kemikaalien ja niiden hajoamistuotteiden ympäristövaikutuksia tutkivaa selvitystyötä, kun ei ole ihmisiä, jotka tajuaisivat niistä asioista mitään! On ihan selvää, ettei media kirjoita kemikaaleista ja vaikutuksista enempää,kun meillä ei ole tutkijoita, jotka osaisivat vastailla toimittajien kysymyksiin tai tuottaa relevanttia tietoa medialle!!" 

Perustutkimusta ei ole riittävästi, mutta kyllä korkeakoulutuksen saanut väki tajuaa asioista. Esimerkiksi Kemikaalit kulutuksessa- kirjan yksi kirjoittajista Terttu Vartiainen on ympäristötutkimuksen ja riskinarvioinnin asiantuntija. Kyse lienee pitkälti siitä, mihin tutkimusaiheisiin yliopistot haluavat keskittyä ja mihin myönnetään tutkimusrahaa. Peruskemikaalitutkimus on jäänyt monen muun aiheen, kuten soveltavan tutkimuksen varjoon. Lausahdus juontanee bisfenoli A-keskustelusta, jossa suomalaiset asiantuntijat eivät ottaneet kantaa aineen haitallisuuteen ennen kuin aine kiellettiin tuttipulloissa muualla. Tapaus osoitti asiantuntijoilta selvää varovaisuutta ottaa asiaan kantaa. Asiantuntijoiden ja viranomaisten tulisi seurata, mitä muualla tapahtuu.
Mutta jotta nyt ei anneta kuvaa, etteivätkö suomalaiset osaisi, niin laitetaan tämä tuore uutinen, syyskuulta 2011:

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) professori Mika Sillanpää on valittu vastuulliseksi tieteelliseksi arvioijaksi YK:n ympäristöohjelman UNEP:n (United Nations Environment Program) Kemikaalit ja jätteet -osuuteen. Hänen tehtävänään on arvioida ja kommentoida kemikaaleja ja jätteitä käsittelevän luvun tieteellistä sisältöä. 

Monesti unohtuu myös se, että Euroopan Kemikaalivirasto tosiaan on Suomessa ja että Helsinki on kemikaaliasioissa Euroopan napa. Se tarkoittaa, että suomalaisia asiantuntijoita on työllistynyt melkoisesti kyseiseen virastoon. Kaikki he tekevät tärkeää työtä, mutta ovat poissa Suomen kansallisista organisaatioista. Edellisessä työpaikassani osallistuin lukuisiin Reach-tapahtumiin. Mieleen jäi valvontaviranomainen, joka totesi lähes alistuneena. "Kokeneita työntekijöitämme on lähtenyt kemikaalivirastoon.  Uusia henkilöitä on palkattu, mutta heitä pitää kouluttaa tehtäviinsä. Samaan aikaan on menossa valtion tehostamisohjelma. Me teemme, mitä pystymme."

Se, että media ei kirjoita kemikaaleista enempää, ei johdu pelkästään tutkijoistamme vaan myös toimittajista ja median intresseistä. Toki tiedemaailman tulee syöttää medialle relevanttia aineistoa, mutta eikö toimittajien tehtävään juuri kuulu etsiä tietoa monista lähteistä, myös vieraskielisistä? Ongelmana on se, että toimittajilta puuttuu resursseja, aikaa ja valitettavasti joskus myös kykyä ja/tai halua perehtyä asioihin riittävästi. Näistä asoista ei voi kirjoittaa hetkessä, mikä ei monellekaan mediatalolle sovi. Jutut pitää tehdä pikavauhtia. Olen saanut toimittajilta soittoja, joissa kysellään tietoja seuraavana päivänä ilmestyvään juttuun- joskus hyvinkin laajaan. Esimerkkinä median valinnoista mainittakoon YLE, joka - harmi kyllä - päätti taloudellisista syistä lopettaa Uuden Mustan, joka käsittelee kuluttamista, ekologisuuttta ja kemikaaleija. 

Kuluttajajien tietoisuuden lisääminen

Kummassakin tilaisuudessa pohdittiin, miten kuluttajien tietoisuutta ja turvallisuutta pitäisi parantaa ja mikä rooli on lainsäätäjillä, viranomaisilla, kuluttajajärjestöillä ja medialla. Vihreän Sivistysliiton tilaisuudessa yleisöstä tuli kriittinen kommentti YLEn Kuningaskuluttaja-ohjelman hampaattomuudesta ja lepsuudesta. Olen samaa mieltä. Esimerkiksi viimeisimmässä ohjelmassa testattiin pinnoitettuja paistinpannuja. Samassa yhteydessä olisi voinut käsitellä pannujen kestävyyttä, ekologisuutta ja niistä irtoavia haitallisia aineita. Pannujen valmistajia ja maahantuojia olisi voinut grillata kysymyksillä:  Mitä aineita pannujen valmistamisesa käytetään ja miksi pannut kestävät vain pari vuotta? Mitä pannusta irtoaa, jos sitä kärventää liikaa? Moiseen tarkasteluun ei olisi tarvittu edes rahaa, vaan pelkästään toimittajan paneutumista asiaan. 

Kemikaalitietoisuuden lisäämiseksi tarvitaan työtä monella suunnalla. Eivät nämä ole mitään yhden naisen projekteja. Keskusteluissa tuli esille kansalalais- ja kuluttajajärjestöjen mahdollisuudet. Kuluttajärjestöt voivat kerätä tietoa siitä, mitä muualla tapahtuu. Otetaanko jossain maassa tiukempi kanta johonkin kemikaaliin kuin meillä.
Toistan tässä saman, jonka sanoin kummassakin tilaisuudessa: Mitä enemmän näistä asioita kirjoitetaan ja puhutaan, sen parempi. On hyvä, että kirjoitetaan erilaisista näkökulmista, sillä kuluttajatkin ovat kovin erilaisia. Kannustan myös kovasti asiantuntijoita osallistumaan keskusteluun.

Marthaförbundetin Tessa Turtonen on myös blogisti, käy kurkkaamassa Tessas ekoblogg.  Tessa työskentelee aktiivisesti näiden asioiden parissa. Tessa kirjoittaa edellä mainittua elokuvaa koskevan kirjoituksensa lopussa:

Det är här Martha kommer in! Vi måste hjälpa varandra att se och förstå vikten av att minska den kemikaliebelastande verksamheten. Och ju fler vi är, desto bättre!

Juuri niin! Toivottavasti Tessalle riittää aikaa myös blogikirjoitteluun jatkossakin.

Kemikaalit kulutusessa -julkaisu on kirjoittettu kuluttajan näkökulmasta. Lainsäädäntö suojelee kuluttajia vaarallisilta aineilta, mutta suojeleeko se riittävästi? Tähän, ja moniin muihin kysymyksiin kirjassa etsitään vastauksia. Eri asiantuntijat antavat  artikkeleissaan tarpeellista tietoa arjen kemikaaleista, EU-lainsäädännöstä ja kemikaalitutkimuksesta. Mitä kemikaaleja kuluttajan kannattaisi välttää?

Julkaisua voi joko tilata (hinta 10 euroa) tai ladata pdf -tiedostona oheisen linkin takaa.

• Kemikaalit kulutuksessa, Taru Anttonen (toim.) Vihreä Sivistysliitto ry, 2011

Lue myös

Laitan yleensä kirjoituksen loppuun muutaman linkin vanhoihin kirjoituksiini. Noora Shingler heitti kirjoituksessaan kolme tärppiä Leif Kronbergin esityksestä. Ohessa muutama kirjoitus, joista löytyy lisätietoa kyseisistä aiheista.

• Keskosena syntyneet lapset altistuvat helposti ftalaateille, koska heidän elinympäristössään sairaalassa on paljon tuotteita, jotka sisältävät ftalaattiyhdisteitä.
  Muun muassa sairaalaletkujen materiaalina voi olla PVC, jossa käytetään pehmittiminä ftalaatteja. Vaihtoehtoinen materiaali on silikoni, josta ei irtoa mitään. Lue juttu  Ja sillä silikoni.

• Japanissa on jo ryhdytty korvamaan säilykepurkkien ja juomatölkkien sisäpinnat polyeteenitereftalaatti (PET) -muovilla, joka on turvallisempi vaihtoehto [kuin bisfenoli-a]. Juomatölkeistä ja bisfenoli A:sta on juttua täällä. PET on turvallisempi, mutta kyllä siitäkin jotain irtoaa. Lue kirjoitukseni vuodelta 2009. Toinen asia sitten on, aiheuttaako se riskin vai ei.  Ainakin se on paljon pienempi.
  

• Nonyylifenoleita (NP) ja näiden johdannaisia on löydetty kaupunkien ja kuntien jätevesistä, vaikka yhdisteiden käyttö Euroopassa onkin kielletty.  Aihetta ovat tutkineet muun muassa ruotsalaiset, jotka löysivät jätevesistä kiellettyjä aineita vuonna 2007. Tästä Iltalehden blogikirjoituksestani löytyy linkki kyseiseen pyyhkeitä koskevaan materiaaliin.