Kemikaalikimara: Tiedä millä remppaat

torstai 15. syyskuuta 2011

Tiedä millä remppaat

Annoin jokin aika sitten kuvavinkin, miksi bloginpäivitystahti on ollut viime aikoina harvempi kuin yleensä. Joku veikkasi muurausta. Ei ihan, mutta lähelle meni. Meillä oli talvella jo aiemminkin kertomani kuumavesivaraajan vaihto. Nyt sitten tehtiin tekninissä tiloissa tsekkaukset, että tilat ovat kuivat, sillä vanha oli hönkinyt höyryä tiloihin. Meidänkin pikkuvaraston katto avattiin ja suljettiin. Remppamies totesi, että katon voisi maalata, ettei uusi pala erottuisi niin selvästi. Käsittelemätön betonilattia kannattaisi telata tai sutia betonimaalilla, jotta lattia olisi helpompi pitää siistinä.


Tuumasta toimeen, kun kerran varasto oli jo roudattu tyhjäksi. Maalejakin oli valmiina. Katto valkoiseksi, seinät myös vaalealla, hieman vihertävällä sävyllä, joka oli nurkissa pyörinyt vikaostos, jolle nyt tuli oivaa käyttöä. Varaston pintoja ei oltu käsiteltu koskaan aikaisemmin millään ja siltä ne näyttivätkin: ruskeaa kovalevyä, jossa nauloja, naarmuja, likaa, öljyläikkiä. Sinne jäivät piiloon ja tulista tuli valoisa ja puhdas. Säilytyshyllykkö on tehty niin sanotusta raaka-laudasta, tukeva mutta ruma. Osa puusta oli vielä suht' vaalea, osa harmaantunutta. Tukirungossa on jollain aineella käsiteltyjä osia, hyllyissä todella rumia öljytahroja. Varastossa kun säilytetään muun muassa ruohonleikkuria, öljyjä ja ties mitä, jota ei sisätiloihin viitsi viedä. Mietin, että mitä hyllylle oikein kannattasisi tehdä. Tosi rumahan se on, kun muu huone on käsitelty siistiksi. Kävin läheisessä maalikaupassa. Selitin tilanteen ja kysyin, millä hyllyt voisi "meikata". Halusin hyllystä tasavärisen ja rumat tummat läiskät piiloon. Rasvainen kohtahan saattaa hylkiä maalia. Ratkaisuehdotukseksi sain vesiohenteisen puunsuojan, johon sävytysväriksi valittiin tummanruskea. Litralla ainetta teki ihmeitä. Lopuksi se betonilattia vaalean harmaalla. Tässäkin oli vaihtoehtoina vesi- ja liuotinohenteinen. Päätin kuitenkin ottaa sen liuotinohenteisen, sen ruohonleikkurin ja öljyjen takia. Maalikauppiaan mukaan liuotinohenteisen liuottimien kestävyys on hiukan parempi.


Lopputulos varaston ehostamisesta oli hämmästyttävä. Vanhasta ruskeasta, likaisesta kopista tuli valoisa varastotila, jossa - kuin mietittynä - on tummanruskeat hyllyt. (No vähän ehkä täytyy vielä hienosäätää hyllyn reunan maalausta, mutta se on pikku juttu.) En tajunnut ottaa "ennen"-kuvaa, sillä rumiluksesta ei paljon kuvia viitsi ottaa. "Jälkeen"-kuvakin nappasin vasta, kun mies oli jo kantanut tavarat takaisin varastoon. Ei siis edelleenkään mitenkään kuvauksellinen komero, mutta ehkä nämä tiukasti rajatut kuvat kertovat jotain. Ei siis mitään "näin sisustat olohuoneen romanttisesti tyyliä" vaan arjen estetiikkaa työkaluvarastossa. Siitä saa vähintään yhtä paljon iloa kuin parista uudesta tyynystä sohvalla.
Maalausurakka tuli yllättäen, suunnittelmatta, mutta se kannatti. Ja suosittelen lämpimästi muillekin. On todella mukava mennä siistiin varastotilaan. Samalla tuli käytyä tavarat läpi. varaston uumenissa kun oli "kerrostumaa", aikaisemmilta omistajilta jäänyttä tavaraa ja kannattaahan niitä omiakin romuja välillä perata. Parhaillaan on menossa sisällä ruskeaksi tummuneen lautakaton maalaus. Siitä kirjoitan ihan oman jutun.

Joutsenmerkittyjä sisustustarvikkeita

Kävin keväällä SFS:n tilaisuudessa, jossa kerrottiin muun muassa rakennustarvikkeiden ympäristömerkistä. Teki remppaa sitten ulkona tai sisällä, nykyisin löytyy joutsenmerkittyjä vaihtoehtoja. Tarkistin varaston maalauksessa käyttämäni tuotteet. Niillä merkkiä ei ole, mutta ovat kuitenkin lattiamaalia lukuunottamatta vesiliuokoisia, mikä on hyvä juttu erityisesti maalarille, kun ei tarvitse liuotinhuuruja hengitellä.Ympäristöasiat ja työturvallisuus kannattaa huomioida, mutta kyllä itse silti joihinkin paikkoihin valitsen liuotinohenteisen tuotteen. Maalasin parisen vuotta sitten vanhat keittiönkaapiston ovet. Vanha maalipinta oli niin liukas, että se vaati hionnan lisäksi pohjamaalin, joka on aina liuotinohenteinen. Varsinaisen maalin otin myös liuotinohenteisena. Lopputuloksesta tuli hyvä, kestää taas muutaman vuosikymmenen. Jos kyseessä olisi ollut uusi pinta, olisin todennäköisesti valinnut toisin.

Joutsenmerkkiä koskevassa tiedotteessa kerrotaan kuluttajien suhtautumisesta ympäristömyötäisiin rakennustarvikkeisiin ja sisustustuotteisiin. Tiesitkö ennestään, että rakennustarvikkeillakin voi olla ympäristömerkki? Yleensähän merkin mieltää hygienia ja siivoustuotteisiin. Toisaalta vaikka tuotteella ei ole joutsen- tai muuta ympäristömerkkiä, se voi silti olla ihan kelpo tuote.
Ympäristömerkittyjä tuotteita löytyy  huonekaluista, rakennuslevyistä, keittiökalusteista, lattianpäällysteistä, astianpesukoneista, kestävästä puutavarasta, pyykinpesukoneista, kemiallisista rakennustuotteista, tulisijoista, maaleista ja lakoista sekä lämpöpumpuista.
Ohessa tuore videopätkä 20 vuotta täyttävästä Joutsenmerkistä.



Lue myös 

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails