Kemikaalikimara: Ruman Suomen ABC

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Ruman Suomen ABC

Suomesta on tullut toteemipaalujen maa, mutta kuka niiden ympärillä oikein haluaa tanssia? Tänä kesänä nähtiin jälleen Eero Hietalan toimittama TV-sarja Ruma Suomi. Ohjelmasarja kertoo, miten Suomesta on tehty ruma ja ankea, kirkonkylät on murjottu ja rakennusperintö on uhrattu polttopuiksi. Tilalla on persoonattomia kauppakeskuksia, ränsistyneitä kylänraitteja ja betonilähiöitä.
Hietalan dokumenttisarja kertoo etupäässä menneisyydestä, mutta ei Suomen rumentaminen vielä lopussa ole. Näin se tapahtuu tänä päivänä: Valitaan sopiva tienristeys tai kirkonkylä, johon rakennetaan kylmäasema ja market. Koska suuren osan ihmisistä oletetaan olevan lähestulkoon sokeita, paikka merkitään kirkkaankeltaisella lippurivistöllä toteemipaalulla ja - niin suurella kuin rakennusvalvonta antaa myöden. Mainospylväitä nousee kuin sieniä sateella ja jälki on rumaa, enkä puhu niistä maanteillä kilometrien päähän näkyvistä kauppakeskittymien tolpista, vaan asutuksen sekaan pulpahtelevista, viihtyvyyttä vähentävistä mainospylväistä.

Tärvelty kirkonkylä

Luvian kirkonkylä Satakunnassa on vielä vielä 2000-luvulle asti ollut idyllinen miljöö - aina ABC-aseman tuloon asti. Kylänraitilla on paljon vanhoja hyvin hoidettuja rakennuksia, kuten koulu, pieneksi jäänyt entinen kirjastorakennus, joka nyt on korjauksen alla sekä kappeli. Bussipysäkkienkin ulkonäkö on mietitty. Alimpana olevan punamultainen talo lienee yksityiskoti. Kunnassa on tasan yksi kerrostalo, jonka rakentamista on pidetty virheenä. Ihan tavallinen kolmikerroksinen talo sijaitsee  keskustan laidalla.






Uudempi liikekeskus ja terveysasema sijaitsevat pääväylältä erkanevan Laitakarin-satamaan menevän tien varrella.. Talot on suunniteltu siten, että ne eivät riitele vanhojen rakennusten ilmeen kanssa. Vuonna 2009 valmistunut moderni, laivan piirteitä saanut kirjasto sopii väreiltään ja muotokieleltään merelliseen kuntaan sekä suojeltuun peltomaisemaan. Luvian keskusta on kaikken kaikkiaan todella kaunis.
Kunnes S-ryhmä teki temput ja pystytti kirkuvan toteemin ja lippurivistön keskelle kylää. Enää puuttuvat vain välkkyvät "Open"- valot amerikkalaiseen tyyliin. Alla olevissa kuvissa näkyy liikekeskus ennen ja jälkeen. Rakennuksissa toimivat muun muassa pankki, apteekki, kukkakauppa. Taustalla näkyy kauniin hiekkakivikirkon torni. Vasta kauppakeskusta on samalla tyylillä rakennettu terveysasema. Pienellä mäenyppylällä, josta kuvan otin, on vanhoja puurakenteisia asuinrakennuksia.
Minulla nousee verenpaine aina, kun ajan keltaisen  rumistuksen ohi. Arvatkaapa muuten, tankkaanko kyseisellä asemalla tai kuinka usein käyn lippurivistön hehkuttamassa Salessa?

S-ryhmä kertoo nettisivuillaan yhteiskuntavastuustaan muun muassa seuraavasti:
"S-ryhmä tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen vastuullisesti kestävän kehityksen periaatetta noudattaen. Vastuullisuudella tarkoitetaan alueellisesti, taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti vastuullista pitkän aikavälin liiketoimintaa."
Hyvä S-ryhmä, onko idyllisen kirkonkylämiljöön raiskaaminen yhteiskuntavastuullista toimintaa? Todellista vastuullisuutta on, jos toteaa virheen ja siistii aseman maisemaan sopivaksi, eikä jatkossa enää tee samoja virheitä uudelleen.

Luvian liikekeskus ennen  (kuva Luvian kunnan nettisivuilta) ja ABC-aseman rakentamisen jälkeen.



Espoolaista kylänraittia

Alla oleva S-marketin toteemi on ilmestynyt Espoon Lähderantaan tänä vuonna. Pömpeli kilpailee rumuudessaan  alueen yli menevän 110 kV voimalinjan pylväiden kanssa, mutta jälkimmäisillä on sentään järjellinen toimintatarkoitus. Kuvan taka-alalla St1:n paalu, sekin keltapunainen.


Läheinen K-kauppa ei ole sen kummempi. Miten voikaan olla näin samanlaiset väritkin, keltaista ja sinistä, vaikka on kilpaileva kauparyhmittymä?  Mistä tämä kirkuvan värisien paalujen pystytysvimma on tullut ja miksi maiseman pilaaminen ylipäänsä sallitaan?


Ruma Suomi tehdään nykyisin keltaisilla tolpilla. Käännän peukun alas ja toteemin kohdalla hiljennän vain pakon edessä.

Ne, jotka löytävät kauppaan ja huoltoasemalle ilman toteemeja ja jotka välittävät kotiseutunsa maisemista, voivat puolestaan nostaa peukun oheiselle Facebook- sivustolle.




11 kommenttia :

Zepa kirjoitti...

Surullista. Tällaiselta se usein näyttää :-(

Arkipäivän aktivisti kirjoitti...

Ennen oli tehtaatkin esteettisempiä kuin kerrostalot nykyään. Ja onneksi näin. Nyt esim. Tampereella monet entiset tehdasrakennukset toimivat kulttuurikeskuksina, kahviloina jne. En halua edes ajatella, millaisia rakennuksia olisi syntynyt jos vanhaa ei olisi entisöity vaikkapa Finlaysonin alueella.

Nykeisestä teollisuus- ja huoltoasemaestetiikasta en pysty kiroilematta sanomaan mitään.

Anja kirjoitti...

Zepa: Niin näyttää, valitettavasti. Onnistuisikohan, jos pystyttäisin omalle pihalle moisen? Kuinka äkkiä joku valittaisi?

Arkipäivän aktivisti (miten mainio nikki!): Olen aivan samaa mieltä. Tampereen tehdasrakennukset ovat tosi hienot. Ehkä kaikkein kamalimpia kerrostaloja ovat ne 70-luvulla halvalla tehdyt betonilähiöt. Joskin niissäkin on eroja. Tuolloin sentään jätettiin tontille tilaa talojen väliin. Nykyisin talot sullotaan mahdollisimman ahtaasti.

Anonyymi kirjoitti...

Keltaisella värillä on tärkeä psykologinen merkitys: se todella saa ihmiset seuraamaan kylttejä kuin lammaslauma suoraan kaupan ovesta sisään. Iso keltainen paalu on niin hyökkäävä, että se iskostuu ihmisten alitajuntaan jonain jota seurataan, koska niin "kuuluu tehdä".

Olin itse eräässä arvokkaita tuotteita myyvässä liikkeessä töissä vuosia sitten. Arvokkuudesta huolimatta liikkeellä oli tökeröt keltaiset teipit julkisivullaan, koskapa kyseinen kauppias tiesi myös tämän keltaisen värin merkityksen. Se siitä arvokkuudesta...
Helinä

Matti kirjoitti...

Jos järjestettäisiin logojen rumuuskilpailu, olisi ABC:n mauton peukkulogo ylivoimainen ykkönen. Logo on niin ruma etten vuosikausiin edes huomannut, että se esittää peukkua, sitten iski todellisuus.

Tämän takia pidän keskieuroopasta, koska siellä vanhat rakennukset säilytetään.

Jokivaris kirjoitti...

Tavallaan olen samaa mieltä, hyvässä kunnossa pidetyt vanhat rakennukset ovat hienoja näihin moderneihin laatikoihin verrattuna. Tässä paino sanoilla _hyvässä kunnossa_, mitä ne eivät välttämättä läheskään joka paikassa ole. Suurelta osin työvoimakustannukset tekevät ainakin Suomessa sen, että vanhan korjaaminen on kalliimpaa kuin uuden rakentaminen, ja tämän tilanteen muuttaminen ei liene käytännössä mahdollista. Julkisella rahallakaan ei voi eikä kannata pelastaa kuin pienen osan kaikesta vanhasta rakennuskannasta.

Sitten taas toisaalta, asun itse pienehkössä maalaiskunnassa, jonka keskustassa oleva ABC elävöittää ympäristöään aivan konkreettisesti. Se saa ihmiset liikkeelle myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ennen tuon ABC:n tuloa arki-iltaisin kello 21 jälkeen ainoa avoinna ollut paikka oli R-Kioski, nyt ABC on auki puoleenyöhön. Ainakin mun tarpeitani se palvelee kohtuullisesti, ja kävijämääristä päätellen moni muukin on samaa mieltä. Enkä nyt ota kantaa millään tavalla visuaaliseen puoleen, lähinnä siihen että monessa pienemmässä paikassa kylän keskusta on suoraan sanottuna kuollut iltaisin. Kun ei ole paikkaa mihin lähteä esim. juomaan kuppi kahvia kavereiden kanssa, niin sitten istutaan kotona TV:n ääressä.

Eihän sen tietenkään tarvitsisi olla ABC tai muu ketjumyymälä, vastaavalla idealla toimivan paikan olisi voinut perustaa muutenkin, mutta jostain syystä näin ei ole käynyt. Onko kyse sitten resursseista ja suuruuden ekonomiasta ylipäätään vai siitä, että pienyrittäjät eivät ole uskoneet idean kannattavuuteen, en tiedä.

Kermaperse kirjoitti...

Kiitos tästä postauksesta! Haluaisin kovasti sanoa jotain, mutta en osaa edes tiivistää inhoani ABC:tä kohtaan mitenkään ytimekkäästi. Vihaan ABC:tä, enkä ikimaailmassa tahtoisi pysähtyä siellä, jos muitakin vaihtoehtoja on. Harmillisen vähän enää vaan niitä muita vaihtoehtoja on! Isot ketjut jyrää kaiken alleen. En voi käsittää ihmisiä, jotka pysähtyvät esim. Heinolassa päiväsaikaan mielummin ABC:lle, kuin sen vieressä olevaan Heilaan (lähiruokatori, jossa myös ravintola). ABC:n sämpylätkin maksavat n. 4euroa. Sillä hinnalla luulis, että leivässä voisi käyttää edes oikeaa voita tai edes oivariinia.. Varsinaisen ruoan tasosta en jaksa edes sanoa mitään..

Olen itse töissä eräässä ABC:n yhteydessä olevassa kaupassa (emme ole osa s-ketjua) ja en voi muuta kuin itkeä onnesta, kun työni tämän viikon jälkeen loppuvat. Työympäristönä ABC on todella stressaava. Jatkuva hälinä, kiljuvat kakarat, pauhaavat pelikoneet ja ne keskusradion mainokset! Aargh. Isot ABC:t "keskellä ei mitään" ovat jotenkin niin absurdeja. Ihmisetkin käyttäytyvät välillä todella sikamaisesti. Käytöstään ei tarvitse miettiä, koska harva siellä säännöllisesti käy.

Rumuudesta en edes aloita, mutta kiitos, kun sain avautua :D

Anja kirjoitti...

Helin: Väreillä on psykologinen merkitys. Esimerkiksi liikennevaloissa punainen ja keltainen ovat pysäyttäviä, liikennemerkeissä osoittavat varoitusta tai kieltoa. Punainen ja keltainen ovat huomiovärejä. Mitkä muuten ovat Mäkkärin värit? Kuinka ollakaan.
Räikeä sisustus, kuten mäkkärissä ja ABC:llä toimii toisinkin päin. Ihmiset eivät viihdy siellä pitkään. He hoitavat ostoksensa ripeästi ja häipyvät.

Matti: Minulle kävi ihan samalla tavalla. Peukkulogo on käsittämättömän huono.

Anja kirjoitti...

Jokivaris: Olet oikeassa. ABC:n bisneskonsepti toimii ja liike saattaa olla esimerkiksi nuorisolle ainoa kokoontumispaikka. Senkin tosin voisi tehdä tyylillä.

Kritisoin rumuutta, sitä että asutuksen keskelle viedään hervottomia huomioväripylväitä. Luvian esimerkissä suurella mainospylväällä merkitään kylmäasema ja ruokakauppa. Kyllä ne muutenkin näkee.

Kermaperse: En myöskään pysähdy ABC:llä kuin pakon edessä. Ihmisistä en osaa sanoa mitään, mielestäni he ovat joka puolella samanlaisia, mutta se konsepti: oranssi sisustus, huono ruoka ja tosiaan ei edes voinappeja tarjolla aterialla. Boikottini liittyy olennaisesti myös maisemanpilaamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin asiallinen kirjoitus ja olen monessa suhteessa samaa mieltä, mutta pyytäisin kirjoittajaa käyttämään maisemanpilaamisesta muuta sanaa kuin raiskaus. En halua olla ilonpilaaja, mutta maiseman hävyttömään muokkaukseenkin verrattuna raiskaus on hieman eri asia.

Anja kirjoitti...

Kiitos Anonyymi kommentista. Ymmärrän kommentin hyvin, sillä mietin sanan "raiskaus" käyttöä, sillä onha se vahva ja värittynyt. Päätin kuitenkin käyttää sanaa, sillä kirjaimellisesti kyseessä on jöpöttävien pylväiden pystyttämistä väkivalloin niille kuulumattomille paikoille. Lisäksi teko jättää jäljet, jotka pysyvät pitkään.
Sanan "raiskata" tausta on hieman toinen kuin äkkisiltään voisi olettaa. Wikipedia kertoo seuraavasti: "Sana raiskata merkitsee varsinaisesti pilaamista ja turmelemista ( vrt. esim. metsänraiskaus tai raiskata luontoa ). Raiska tarkoitti erilaisia pilalle menneitä esineitä ja ihmisiä (vrt. raiskio). Sanat raihnas, roju ja raju lienevät samaa kantaa."

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails