Kaikki alkoi oliiviöljyjen ftalaateista

Ilahdun todella paljon kirjoituksiini saamistani kommenteista, kysymyksistä, sähköposteista ja soitoista sekä tietenkin uusista lukijoista, joita on viime aikoina tullut todella runsaasti. Olen todella iloinen kaikista lukijoistani. Mukavaa, että käytte täällä.

 

Kuva. Flickr, andrewrennie, Creative commons-lisenssi

Sain äskettäin Kemikaalikimaran sähköpostiin kysymyksen koskien saksalaista tutkimusta öliiviöljyjen ftalaateista. Olisin voinut vastata suoraan sähköpostilla, kuten tavallisesti teen, jos olen jo käsitellyt aihetta tai kysymys on sellainen, josta en ole ajatellut kirjoittaa pidempää juttua. Oliiviöljykysymys kolahti, sillä juuri se oli Kemikaalikimaran alkusysäys. Uusille lukijoille tiedoksi, mikä tämä vuoden 20009 alussa aloittamani blogi on ja miksi tätä teen.

Tutustuin Varpu Taviin vuonna 2005. Varpu kirjoittaa ravitsemuksesta ja ruoasta ja tuona vuonna ilmestyi hänen ja Ilkka Salmenkaidan kirjoittama kirja Laihdu ilman nälkää. Vuonna 2006 keväällä Varpu lähetti minulle saksankielisen artikkelin kysyen, mitä "weichmacherit" ovat ja miksi niitä lisätään ruokaöljyihin. Vastasin Varpulle, joka noin viikon päästä Kirjan ja ruusun päivänä 2006 ehdotti, että kirjoittaisin kemikaaleista sellaisen kirjan, jota kuka tahansa ymmärtää. Melkoinen haaste, sillä aihepiiri on todella laaja, mutta tartuin haasteeseen ja tein töitä koko vuoden 2007. Kirja ilmestyi keväällä 2008.  Homma kannatti, sillä palaute on ollut todella positiivista. Isoimmat onnistumisen tunteet tulevat silloin, kun kemiaa vihaava on todennut, että minähän ymmärrän tätä. Tuttavaperhe käyttää kirjaa auktoriteettina  puhuessaan teini-ikäiselle jatkuvasta hiustenvärjäyksestä. Näkökulma kemiaan ilman kemian kaavoja ja teoriaa viehättää myös ammattilaisia. Olen käynyt luennoimassa muun muassa Aalto-ylipoistossa ja viimeksi Helsingin yliopistossa kemian opettajien jatkokoulutustilaisuudessa. Voin kirjoittaa aiheista myös kolumnistina Kemia-lehdessä sekä Iltalehden blogissani.  Turun Sanomien juttua varten toimittaja Annamari Nurminen soitti minulle ja puhuimme asioista pitkät pätkät ja kehotin häntä ottamaan yhteyttä Jorma Toppariin. Toissapäivänä soitettiin STT:stä, minkä johdosta kemikaalialtistuminen on ollut esillä ainakin Huvustadbladetissa ja Iltalehdessä, mahdollisesti muissakin.( Tulin eilen työmatkalta myöhään illalla, joten en ole voinut seurata uutisointia. Kommentoin näitä juttuja erikseen.) Koen oman roolini olevan kuluttajien ja tutkijoiden sekä viranomaisten välimaastossa. Lisäksi oion median esittämiä asiavirheitä, joita on valitettavan paljon. Torpedoin myös urbaanilegendoja, mikä tosin taitaa olla tuhoon tuomittu missio, sillä urbaanilegendat eivät kuole koskaan. Välillä tulee olo, että median ja urbaanilegendojen suhteen taistelen tuulimyllyjä vastaan, mutta parhaani teen -  rohkeasti päin vaan.

Oliiviöljyjen ftalaatit

Palataanpa alkulähteille, niihin oliiviöljyn ftalaatteihin. 

 Tavasin koulusaksallani Varpun lähettämän artikkelin läpi ja vastasin, että kyseessä ovat ftalaatit, aineet joita käytetään yleisesti muovien pehmittämisessä. Saamassani sähköpostissa puolestaan kysytään:
"Jos jotain aihetta voin ehdottaa, niin minua kiinnostaisi jos paneutuisit oliiviöljyihin ja niissä käytettyihin kemikaaleihin (!!) ja valmistustapoihin." Kysyjä laittoi viitteeksi Saksalaisen oliiviöljytestin.

Pehmittimiä tarvitaan muovissa, jotta siihen saadaan haluttu kovuusaste ja kestävyys. Ilman niitä muovi olisi taipumatonta, liian kovaa ja haurasta. Ftalaatteja ei siis suinkaan lisätä öljyihin, vaan ne ovat epäpuhtuksia eli niin sanottuja vierasaineita. Artikkelit eivät ota kantaa, mistä ftalaatteja oliiiviöljyihin tulee. Mahdollisia reittejä ovat valmituksessa käytetyt laitteet ja säilytysastiat. Tarkempi kirjoitus öljyjen valmistamisesta on tulossa myöhemmin.
Vuoden 2006 testissä oli mukana 50 erilaista ruokaöljyä (oliivi, pähkinä, kurpitsansiemen, rapsi, soija, jne) Kaikkiaan kahdeksastatoista tuotteesta löytyi pehmittimiä, muutamista hyvinkin paljon. Tutkittavat aineet olivat butyylibentsyyliftalaatti, dietyyliheksyyliftalaatti ja di-isonyyliftalaatti, jotka tiedetään hormonaaliseti vaikuttaviksi aineiksi. Kuluttaja ei voi mistään tietää, mitkä elintarvikkeet sisältävät haitallisia epäpuhtauksia.

Aihe ftalaateista sivuaa vahvasti Turun Sanomien artikkelia raskaana olevien kosmetiikan käytön rajoittamisesta juuri ftalaattien takia.  Artikkelissa tosin mielestäni nostettiin vähän harhaanjohtavasti esille meikkaus ja sen kieltäminen, joka on vain pieni osa kosmetiikka-altistusta. Ihovoidetta levitetään koko kroppaan, luomiväriä vain muutama neliösentti. Ftalaatteja tulee elimistöön niin ihon kuin ruoansulatuksen kautta. Ftalaatteja irtoaa myös esimerkiksi PVC-muovisista esineistä, kun niitä pitelee ja kuten saksalaisestit osoittavat, ftalaatteja löytyy myös elintarvikkeista. Topparin tutkimusryhmällä riittää töitä.

• Speisöle - Zeit zu handeln, Stiftung Warentest 01/2006
• Schmutziges Gold, Stiftung Warentest 22.09.2005
  

Lue myös

• Puhtaus haisee kemikaaleilta, Turun Sanomat, 15.11.2010
• Suomalaiset kylpevät kemikaaleissa, Iltalehti 18.11.2010
• Kemikaalit heikentävät suomalaismiestenkin spermaa, YLE, 17.11.2010