Kemikaalikimara: Hennaa hiuksiin?

torstai 21. tammikuuta 2010

Hennaa hiuksiin?

After Henna


Sain vieraskirjaan kysymyksen koskien hennavärejä.  Muitakin punapäiksi aikovia voi aihe kiinnostaa.
Kiinnostaisi nuo hennat ja hennapohjaiset hiusvärit eli mitä kaikkea nuo sisältävät itse hennan lisäksi..sairastan psoria joka oireilee myös päänahassa,varsinkin näin talvella voimakkaasti.
Haluaisin vahvistaa hentoa tukkaani neutraalihennalla(se väritön henna)jota olin käyttänyt aiemmin vuosia mutta sairastuttuani psoriin lopetin käytön ja allergiodeni pahennuttua mietityttää aina kovin mikä olisi allergisoimaton ja vähiten ärsyttävä vaihtoehto kosmetiikan ja kemikaalien osalta..
Koska aihe liittyi vahvasti allergioihin ja psoriin, käännyin Helsingin Allergia ja astmayhdistyksen puoleen, josta sain vastauksena seuraavat tiedot:
Perushenna on hennakasvin (Lawsonia Inermis) lehdestä jauhettua jauhetta, joka sekoitetaan lämpimään veteen tahnaksi ja pannaan hiuksiin. Vaikutusaika ja värin tarttuvuus riippuu omasta tukan laadusta. Väri on ruskeanpunertava. Hennaväriin on voitu sekoittaa muitakin kasveja, esimerkiksi kanervaa tai sennaa. Muut kasvit antavat sävyeroja, lähinnä ruskeita. Lisäksi on olemassa synteettisiä hiusvärejä, joita on "terästetty kasveilla", mutta näitä ei voi enää hennaväreiksi mielestäni sanoa.
Hius on kuollutta ainetta, eikä sitä hirveästi voi ulkoapäin "vahvistaa", mutta jonkinlaisen kalvon henna tukkaan jättää, voidaanko tätä sitten kutsua vahvistamiseksi - toisilla hius tulee ainakin paksumman oloiseksi. Psori ei ole este hiusten värjäämiselle.  Tavallinen, luonnon henna ei ole allergisoiva, tarkista että pakkauksessa lukee Lawsonia Inermis. Ihmiset ovat hennanneet ihojaan ja hiuksiaan vuosituhansia. Mustat hennatatuoinnit, jotka ovat itse asiassa kiellettyjä, sekä hennasta eristetty väriaine Lawsone, ovat niitä, jotka voivat aiheutta allergioita ja ärsytystä mutta ei perushenna
Mitä lienee sitten väritön henna, miten saada vihertävästä hennajauheesta neutraali ja väritön, vaikea sanoa...
Mustasta hennasta - vakavia allergioita aiheuttavasta aineesta - olen kirjoittanut aiemmin jutussa: Polttomerkityt lapset. Tatuointien tekijät lisäävät hennaan PPD:tä tummaa herkistävää hiusväriä, jolloin väristä tulee tummempi ja kestävämpi. Seoksesta käytetään nimitystä musta henna.

Helsingin Allergia- ja astmayhdistys

Helsingin Allergia- ja astmayhdistys on paikka, jonne kannattaa kääntyä, jos kosmetiikkaan liittyvät asiat askarruttavat. Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys on puolueeton terveysjärjestö, jonka tavoite on allergisten ja astmaatikkojen terveyden ylläpitäminen ja elämänlaadun parantaminen. Erilaisissa allergioihin sekä kosmetiikka- ja hygieniatuotevalintoihin liittyvissä kysymyksissä voit lähettää sähköpostia osoitteeseenkosmetiikka(a)allergiahelsinki.com.

Lisäksi yhdistys ylläpitää allergiaportaalia. Palvelu perustuu yhdistyksen keräämään tiedostoon, jossa on yli 8000 kosmetiikka- ja hygieniatuotteen tuoteselosteet.

Lue myös
Kuva http://www.flickr.com/photos/donutgirl/3687475895/ / CC BY-ND 2.0

8 kommenttia :

E kirjoitti...

En tiedä, onko sinulla aikeissa jatkaa tätä keskustelua Allergia- ja astmaliiton kanssa, mutta kommentoija viitannee neutraalilla hennalla Cassia Obovata -kasvista saatavaan vastaavaan jauheeseen, jota siis käytetään hennan tavoin, mutta joka ei värjää hiuksia, ainakaan paljoa. Itse sain cassialla hiuksieni kultaista sävyä vähän korostettua, mutta varsinaista väriä ei päähän jäänyt.
Kuinkahan lienevät Allergia- ja astmaliitossa tuohon perehtyneet?

Kiitos hyvästä blogista!

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos Elina kommentista.
Jos värittömällä hennalla tarkoitetaan Cassiaa Obovataa, kyseessä on vastauksessa mainittu senna - joka siis ei ole hennaa (Lawsonia Inermis). Kyseessä on aivan eri kasvi. Henna on punaista, eikä voi olla väritöntä.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Käsittääkseni sekä hennalla että sennalla allergiat ovat harvinaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi luonnonhenna ei allergisoi, mutta hennasta eristetty väriaine Lawsone allergisoi?

Kemikaalikimara kirjoitti...

Lawsone on kemialliselta nimeltään 2-Hydroksi-1,4-naftokinoni, värikoodina tuotteessa CI 75480 tai nimellä Lawsone.

Lawsone SAATTAA aiheuttaa ihoärsytystä, niinkuin vaikkapa alkoholi tai moni muukin kosmetiikan raaka-aine. Allergia syntyy pitkällisen altistuksen seurauksena, ei kertakäytön jälkeen.
Mutta verrattuna tavalliseen hennaan se siis VOI ärsyttää.

Se, miksi joku allergisoi riippuu aineen molekyylirakenteen lisäksi myös ihmisestä, toiset allergisotuvat helpommin kuin toiset. Ei siis voida antaa yksiselitteistä tyhjentävää vastausta, miksi joku tapahtuu.

kimo kirjoitti...

Miten lawsone eroaa luonnonhennasta? Mitä mitä muita kemiallisia ominaisuuksia luonnonhenna sisältää?

Ja sitten on sitä oikeaa luonnonmukaista mustaa "hennaa" eli indigoa, jolla voi hennauksen avulla värjätä hiukset mustiksi.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Lawsone on kemiallinen yhdiste, joka saa aikaan punaisen värin. Lawsonea on olemassa luontaista tai synteettistä. Hennakasvissa ainetta on luonnostaan noin prosentin verran.

Tässä ihotautilääkäri Tapio Rantasen kirjoittamassa artikkelissa sanotaan Lawsonesta näin:

"On myös olemassa luonnollinen kasviperäinen hiusväri, Lawsonia inermis –kasvista valmistettu hennauute. Sen sisältämää väriainetta, 2-hydroksi-1,4-naftokinonia (INCI: Lawsone) valmistetaan synteettisesti. Sen turvallisuudesta tiedekomitea on 2/2004 todennut, että syötynä se on myrkyllistä munuaisille, vatsalle ja verisolujen muodostukselle, eikä sen saannille nykyisellään voida antaa turvallista raja-arvoa. Komissio päättänee aikanaan, onko sen käyttö edelleen sallittava ja millaisin mahdollisin rajoituksin. Jos hennavärin pakkauksen ainesosaluettelossa mainitaan Lawsone, sisältää tuote synteettistä molekyyliä, kun taas kasviperäinen hennauute ilmoitetaan tieteellisellä nimellä Lawsonia inermis."

https://www.kosmetiikka-allergia.fi/prime_15.aspx

Lawsonelle ei ainakaan toistaiseksi ole tullut rajoituksia.

Indigoa voidaan tosiaan käyttää hiusten värjäämisessä, tosin tällöin ei voitane puhua hennasta, ja olitkin laittanut sanan lainausmerkkeihin. En ole itse ko. väriä käyttänyt, sillä kehitän naturelliharmaata. :)

Morphinea kirjoitti...

Punnitse ja Säästä-kaupan hiusvärejä (Henne Color Paris, Henne Masria Rapide ja Henne El cahira) on terästetty Sodium Picramatella joka on metallisuola. Lisäksi Henne color Parisin incissä henna on merkattu nimella "henna leaf extract". Myyjä sanoi etteivät ole aikoihin saaneet hennojaan myyntiin kun EU kielsi hennavärit. MUTTA mulla on villi veikkaus että syynissä on ollut pikramaattisekoitteet hennan kanssa.Ainakin nuo Henne color Parisit ovat enemmänkin hennapohjaisia kasvivärejä.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails