Kemikaalikimara: Käykö suuvedellä käry vai flaksi?

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Käykö suuvedellä käry vai flaksi?

Rattijuoppo kertoi suuvesitarinaa poliisille

Törmäsin taas netissä kummalliseen uutiseen. Keski-Uusimaa (8.9.2008) kertoi keravalaisesta rattijuoposta, jonka suuvesi-tarina ei uponnut poliisiin.

"Poliisi pysäytti henkilöautolla ajaneen miehen Kalevankadulla aamuratsiassa sunnuntaina kello kymmenen aikoihin. Noin neljäkymppinen keravalainen puhalsi alkometriin 1,49 promillea. Alustavasti mies kertoi poliisille käyttäneensä suuvettä, joka sisältää alkoholia. Kuulusteluissa myöhemmin mies myönsi käyttäneensä suuvettä vahvempaa ainetta eli syyllistyneensä rattijuopumukseen."

Suuvedet sisältävät alkoholia ja puhallus alkometriin välittömästi purskuttelun jälkeen näyttää promilleja, sillä alkoholia jää suun limakalvoille. Lukema ei kuitenkaan kerro mitään veren alkoholipitoisuudesta. Listerinen, Illodinin tai muun alkoholipitoisen suuveden käytöllä ei myöskään voi rattijuopumusta perustella - ellei sitten ole juonut sitä suuvettä.

Keravalainen mies oli varmaan saanut vaikutteita Iltalehden jutusta muutama kuukautta aikaisemmin. Iltalehti teki auringontarkan tieteelliseen kokeen, jossa toimittajaa puhallutettiin suuvesipurskuttelun jälkeen. Iltapäivälehtimäiseen tyyliin juttu otsikoitiin suureellisesti: "Superpromillet suuvedestä!". Taisi olla päivän muut tapahtumat vähissä...

Purskutus ja flaksi

Illodin-suuvesimainos on varmaan yksi typerimmistä TV-mainoksista ikinä. Vai mitä mieltä olette?



3 kommenttia :

*P* kirjoitti...

Itse en käsitä, mihin suuvettä ylipäänsä tarvitaan. Mutta olisi taas kirjoitusvinkki:

Aurinkosuojavoiteet. Ajankohtainen asia. Haluaisin vähän informaatiota siitä, onko a) kemiallisesta aurinkosuojasta mitään hyötyä ja b) onko siitä jotain haittaa?

Oma näkemykseni tällä hetkellä on, että fysikaalista suojaa sisältävät, pikkulapsille tarkoitetut rasvat ehkä auttavatkin, koska heijastavat säteet pois iholta. Mutta puhtaasti kemiallinen suoja on ensinnäkin hyvin allergisoiva ja jossain peruspäivävoiteessa pelkkä mainoskikka.

Itse en suojakertoimia käytä. Minulla on vaatteet, lakki ja aurinkolasit sitä varten, jos haluan olla auringossa pidempään kuin iho muuten sallisi.

Anja kirjoitti...

Aurinkovoiteet ovat työlistalla. Ajattelin kirjoittaa siitä, kun auringonottokausi on hieman lähempänä. Se muuten tulee aika pian. Pakkastakaan ei aamulla ollut kovin paljon. :)

Anja kirjoitti...

Ai niin,
Olen samaa mieltä *p*:n kanssa tuosta suuvesiasiasta. En ole sisäistänyt, miksi niitä pitää käyttää - etenkään antibakteerisia aineita.
Ymmärrän, jos esimerkiksi hampaanpoiston jälkeen on syytä huolehtia haavan paranemisesta tai suussa on joku tulehdus, joka vaatii järeämpiä aineita. Mutta miksi ihmeessä jokapäiväisessä käytössä? Hammashygienia on tärkeä, mutta hengityksen hajuun voi vaikuttaa myös ruokavalio.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails