Kemikaalikimara: Harmaan vallankumous

torstai 19. helmikuuta 2009

Harmaan vallankumous


Kävin kymmenisen vuotta sitten Vanhalla Emmylou Harrisin konsertissa. Luin lehdistä jälkeenpäin arvostelut upeasta esiintymisestä. Kiinnitin huomiota erään toimittajan kuvailuun: ”Emmylou Harris esiintyi Vanhalla ylioppilastalolla, tällä kertaa vaaleatukkaisena.” Olin aivan edessä ja näin Emmyloun läheltä. Emmyloun hiukset eivät olleet vaalennetut vaan harmaantuneet. Toimittajan puolustukseksi todettakoon, että varmaan aika harva naisartisti esiintyy charmiharmaissa - miehet toki näin tekevät. Emmylou on upea. Miltä hän näyttäisi, jos värjäisi värjännyt tukkansa nuoruuden tummaksi? Tuskin paremmalta.



Olen nähnyt lukuisten naisten epätoivoisen yrityksen peittää harmaita hiuksiaan - ja aivan turhaan. Monella oma väri olisi paljon parempi kuin yliampuvasti värjätty juurikasvullinen. Harvalla suomalaisella kun on sysimusta tai reippaan punainen tukka. Tapasin pitkästä aikaa tuttavani, joka hiukset olivat harmaantuneet kauniisti. Tuttavani totesi, että hänen harmaat hiuksensa olivat vaikea pala - ei tuttavalleni, vaan hänen "punatukkaiselle" äidilleen.

Eräällä nettikeskustelupalstalla joku kyseli, miten saa samanlaiset tuhkan harmaat hiukset kuin Vappu Pimiällä. Nuoret naiset ilmeisesti haaveilevat harmaista hiuksista ja vanhat naiset kätkevät niitä. Harmaiden piilottamisessa on lisäksi omat riskinsä. Tutustu vaikka tähän kirjoitukseen PPD:stä, hiusvärien herkistävästä aineesta.
Kun löysin ensimmäisen harmaan hiukseni, otin sen talteen kirjekuoreen. Harmi, että päiväys jäi kirjoittamatta. Ihailen omia harmaitani, eikä minulla ole aikomustakaan peittää niitä.
Harmaantumista on pohtinut myös Marilyn Johnson artikkelissaan: "A hair color not to dye for"
Konserttiuva: C. Kuhl, Wikipedia, lisensoitu Creative commons lisenssillä

7 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hyviä kirjoituksia hiusväreistä Anja! Taidan miettiä kahdestikin kun tytöt seuraavan kerran pyytävät rahaa kampaajaan ja raitoihin! Mainio blogi! terkuin tuna

Kemikaalikimara kirjoitti...

Kiitos tuna,
Riippuu tietysti myös raitojen väristä, millaiset riskit ovat kyseessä. Vaalennukset poistavat väriä (ja samalla haurastuttavat hiusta). Herkistävimmät aineet ovat tummentavissa väreissä. Löysin muuten hiljattain suosituksen, jossa hiusvärivalmistajia kehotetaan lisäämään pakkauksiin merkintä "Ei suositella alle 15-vuotiaille." Täytyypä vielä tarkistaa tuo ja laittaa siitäkin kirjoitus.

Anonyymi kirjoitti...

No, näkeehän tosta Emmyloun tukasta ettei se ole pelkästään luonnollisesti harmaantunut, vaan on kyllä värjätty.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Silloin kun näin Emmyloun Helsingin konsertissa vuosia sitten, hiukset olivat harmaantuneet luonnollisesti. Olin muutaman metrin päässä, joten näin hyvin.
Tuosta kuvasta on paha sanoa, kun siinä on voimakas sininen valo, mutta toki on mahdollista, että tukkaa on sävytetty. Pointtihan tässä on se, että harmaita ei yritetä peitellä.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Pari llinkkiä Emmyloun kuviin.

Tässä kuvassa harmaantuminen on alkamassa. (Moni varmaan kävisi jo värjäämässä hiuksensa.)

http://www.allposters.com/-sp/Emmylou-Harris-Posters_i1222696_.htm

Tässä vähemmän sinisessä valossa:

http://www.flickr.com/photos/zheem/2917800598/

Anonyymi kirjoitti...

Niin - Emmyloun hiukset ovat todella kauniit, jos ne ovat luonnostaan hopeanharmaat tai suorastaan kylmän valkoiset - mutta kun monien suomalaisten naisten tukka ei myöhäisessä keski-iässäkään tule luonnostaan tuon väriseksi, tuo väri tulee yleensä niille joilla on luonnostaan musta tukka - Jos tukka on luonnostaan vaaleanvihertävän maantienvärinen kellertävän likaisen oranssilla sävyllä, kuten monella suomalaisella on, niin se on monelle syy värjätä. - Tosin onneksi on aika paljon PPD:ttömiäkin vaihtoehtoja: henna, henna/indigo, Goldwellin Elumen esim.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Anja!
En valitettavasti ehtinyt selat kokonaan mielenkiintoista blogiasi läpi eli anteeksi jos ole tätä asiaa jo aiemmin käsitellyt. Onko sinulla tietoa tällaisesta harmaiden hiusten värjäysmenetelmästä:

http://www.hiuscenter.net/

Mahtaako olla turvallinen?
Kiitos jo etukäteen.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails