Kemikaalikimara: Keittiöremontti - kaakeleiden maalaus

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Keittiöremontti - kaakeleiden maalaus

Keittiöremontti on aivan loppusuoralla. Uudet tasot ovat paikallaan, enää on jäljellä välitilan kaakeleiden ehostus. Pähkäilin eri vaihtoehtojen välillä, poistaako kaakelit kokonaan ja laittaa niiden tilalle levy tai kenties lasi, vaiko pinnoittaa seinä tai vain yksinkertaisesti maalata vanhat kaakelit. Koska kyseessä on pientä pintaremottia -kokeilu, päädyin kaakaleiden käsittelyyn. Siinä ei tarvita kuin purkki maalia ja työvälineet.

Maalaushan olisi tietysti kannattanut tehdä ennen uusien tasojen asentamista, mutta aina aikataulutus ei mene nappiin. Ennen maalamista nimittäin pitää poistaa silikonisaumat. Olisi ollut luontevaa pestä seinä huolella, sitten poistaa silikonit, maalata kaakelit ja asentaa uudet tasot. Nyt jouduin poistamaan upouudet silikonit, kun en tajunnut sanoa asentajalle, että jättää sen homman väliin. 

Kaakelit ja saumat pestään huolella. Käytin kidesoodaliuosta ja karkeaa sientä. Huuhtelu ja annetaan kuivua hyvin. Maalaamiseen käytin Ronseal -kaakelimaalia, puhtaan valkoista. Värisävyt löytyvät täältä. (Kyseisen tiedoston nimessä on muuten koominen kirjoitusvirhe "Kakkelimaalin värisävyt.jpg")


Maali on erilaista kuin tavalliset lateksi- tai alkydimaalit. Kaakelimaali on samaan aikaan sekä valuvaa että tahmeaa. Maalaus ylhäältä alaspäin tasaisin vedoin. Olen elämäni aikana maalannut kaikennäköistä, seinistä huonekaluihin, mutta tämä vaikutti hieman hankalalta - etenkin toinen kerros. Ohjeissa sanotaan, että toinen maalikerros saattaa olla tarpeen silloin, jos maalataan tummia tai runsaasti 
kuvioituja kaakeleita. Alkuperäinen kaakelin väri oli vaalea, joten se peittyi suhteellisen helposti. Päätin kuitenkin maalata toisen kerroksen, koska en ollut täysin tyytyväinen lopputulokseen. Toisen kerroksen voi maalata vasta vuorokauden kuluttua. Toinen kerros olikin haastavampi  kuin ensimmäinen. Maali tasoittuu - ja valuu - vähän viivellä ja jos sitä yrittää korjata, tulee helposti suttuisia kohtia. Niille, jotka vaativat sadan prosentin onnistumisen ja täysin sileän pinnan, en voi suositella kaakelien maalausta. Mutta jos haluaa raikastaa tai uudistaa keittiön ilmettä ilman isompaa remonttia, pensseliin tarttuminen on oiva vaihtoehto. Yleisilme kirkastui noin puolella litralla maalia, vaikka maalasin kahteen kertaan ja pienet epätasaisuudet eivät häiritse, vaikka ne lähemmällä tarkastelulla huomaakin. Maalaus oli siis tässä kohdassa paikallaan. Saumat on mahdollista maalata erikseen muulla värillä, mutta jätin ne valkoisiksi. En kaipaa ruudukon korostamista.


Mikään ekomaali kaakelimaali ei ole. Kaakeleiden pinnassa ei pysy ihan mikä tahansa. Pinnan täytyy kestää vettä ja vähän kolhujakin, joten maali on oltava tiukkaa. Kannattaa maalata ajankohtana, jolloin voi pitää voimakasta tuuletusta. Maali nimittäin haisee melkoisesti, eikä liuotinhöyryjä ole hyvä hengitellä. Noudata muuenkin käyttöohjeita: käytä suojakäsineitä, sillä maali sisältää herkistäviä aineita sekä huolehdi jätteistä. Sinänsä ristiriitaista, että maalipurkin kyljessä annetaan ohjeet suojakäsineistä ynnä muista. Kuitenkin samantapaisia -ei samoja, mutta yhtä herkistäviä - aineita käytetään esimerkiksi rakennekynsissä. Valintakysymyksiä.

Seuraavassa keittiöremonttitekstissä teen yhteenvedon koko hommasta.

Kaikki keittiöremonttiin liittyvät kirjoitukset löytyvät klikkaamalla oikean reunan tunnistetta "keittiöremontti".

3 kommenttia :

https://kodinplaza.fi/ kirjoitti...

Välitilan maalaus muuttaa kyllä monesti keittiön ilmettä parempaan suuntaan :)

Tuula kirjoitti...

Enpä ole tullut ajatelleeksi, että kaakelit voi noin helposti maalata! Olen ajatellut, että ne tulisi vaihtaa jos haluaa uutta ilmettä. Oma keittiömmekin kaipaisi pientä pintaremonttia ja jo kaakelien maalaaminen vaaleammaksi toisi varmasti paljon raikkaamman ilmeen. Myös saumat kaipaavat kyllä kunnon pesua.

KirsiHollo kirjoitti...

Kyllähän se niin on, että aika tiukkoja nuo kaakelimaalit ovat. Viimeksi, kun vessaa maalattiin, niin maalinkäry oli kyllä viikkojen ajan sellainen, ettei kauhean mielellään käynyt vierailemassa. Meilläkin olisi tässä tarve pienimuotoiselle keittiöremontille Hämeenlinnan asunnossamme. Pitäisi vain löytää jostain hyvä urakoitsija.

https://www.laatta-asennus.fi/palvelut/remontit

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails