Kemikaalikimara: Keittiöremontti - tasot

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Keittiöremontti - tasot

Keittöremontissani on ollut pitkä, pitkä tauko. Toisaalta vähitellen tehdessä ei asialla niin väliä olekaan. Keittiö on ollut käytössä koko ajan. Viimeisinä asioina olivat tasot ja välitilan kaakelit. Vanhat tasot olivat puujäljitelmälaminaattia. Kellertävänruskea väri ei vaan sovi silmään, ei sitten millään ja tasojen reunassa olevat puulistat olivat jo aika kulahtaneet ja parista kohdasta hiukan irti. Huono selitys, ne olisi voinut kiinnittää ja siistiä. Pääsyy vaihtoon oli siis väri.

Perhe ilmaisi materiaalitoiveeksi kiven tai vastaavan. Aluksi päädyimme kvartsikomposiittiin. Värivalikoimaa löytyy runsaasti. Meillä oli toiveena harmaa, ei ihan vaalea, mutta ei tummakaan. Kvartsikomposiitissä on luonnonkvartsia noin 95 % ja sideaineena hartsi. Kvartsikomposiitti sietää lämpöä, mutta sen kuumuudenkesto on graniittia alhaisempi. Hintaa moisella on kuitenkin niin paljon, että tuumimme toisen kerran, sillä keittiössämme on tasopintaa paljon. Pelkkä tasojen vaihto olisi kustantanut yli 5000 euroa. Kun koko keittiöremontin ideana on tehdä tarvittavat muutokset kustannustehokkaasti, päädyimme lopulta laminaattitasoon, yksivärinen harmaa, suorilla reunoilla. Hinta puolittui.
Toiveena oli aavistuksen tummempi harmaa, mutta hyvä tämäkin. Muutos on melkoinen, vai mitä?



Lieden takana olevan pikkutason reuna on lujilla uunista puhisevien kuuminen höyryjen takia, joten korokkeen etureuna katettiin alumiinilistalla. Havaitsimme oitis, että metallilistaa tarvittaisiin myös kolmion mallisen laminaattitason reunaan, mutta sellaisen voin hankkia ja kiinnittää itsekin.

Pyysin asennusmiestä lisäämään kahteen usein käytössä olevaan vetolaatikkoon hidastimet. Kolisevien laatikoiden takia ei tarvitse vaihtaa kaikkea, vaan asian voi korjata helposti. Täällä juttua ovien vaimentamisesta.

Tämän jälkeen on jäljellä enää välitilan kaakeleiden ehostaminen. Jos joku olisi ollut fiksu, niin olisi hoitanut sen ennen tasojen vaihtoa, mutta kun ei ollut niin ei. :)

 Kaikki keittiöremonttiin liittyvät kirjoitukset löytyvät klikkaamalla oikean reunan tunnistetta "keittiöremontti".

2 kommenttia :

Peka P. kirjoitti...

Olisi kiva nähdä jotain koottua kustannuslaskelmaa koko remontista, eli miten se vertautuu koko keittiön laittamiseen uusiksi.

Itse myös katselin pari-kolme vuotta sitten tuota kvartsikomposiittia, silloin se oli niin pirun kallista, että kivitasokin tuntui siihen verrattuna ihan edulliselta.

Anja Nysten kirjoitti...

Yhteenveto kustannuksista on tulossa, kuten myös lopulliset ennen-jälkeen -kuvat. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails