Kemikaalikimara: Raakamaito

torstai 29. elokuuta 2013

Raakamaito

Raakamaidon turvallisuus on ollut esillä Helsingin Sanomien uutisoitua ehec-bakteerin aiheuttamista sairastumisista ja raakamaitovaroituksista. Ehec aiheuttaa vakavan infektion, joka pahimmillaan aiheuttaa hengenvaaran. Herkimmille yksilöille eli pikkulapsille, raskaana oleville, vanhuksille sekä niille, joilla on vakava perussairaus, ei suositella annettavaksi raakamaitoa lainkaan. Asia on herättänyt vilkasta keskustelua ja jotkut pitävät suosituksia ylireagointina. Entä jos joku kemikaali aiheuttasi moisen vaaran? Miksi varovaisuusperiaate ei päde raakamaidon suhteen?

Cows P1010165


Lupasin teille maistiaisia uudesta kirjasta. Laitanpa luettavaksi pätkän, mitä olen aiheesta kirjoittanut.
"... Tinkimaidolla on kannattajakuntansa. Moni haluaa maitonsa mahdollisimman luonnollisena ja käsittelemättömänä, sellaisena kuin se on ilman meijerikäsittelyä. Osa saa käsitellystä maidosta vatsaoireita, mutta tinkimaidosta ei. Vaikka suomalaisten maitotilojen hygienia on korkealla tasolla, viranomaiset kuitenkin varoittelevat mahdollisista bakteeritartunnoista. Vuonna 2012 noin 20 henkilöä sairastui kampylobakteerin aiheuttamaan vatsatautiin ja kuusi lasta sai sairaalahoitoa vaativan EHEC-tartunnan. Viisi lapsista joutui tehohoitoon. Kaikissa tapauksissa syynä oli raakamaito. THL ja Evira suosittelevatkin, että pienet lapset, raskaana olevat, vanhukset tai henkilöt, joilla on immuunipuolustusta heikentävä perussairaus, eivät nauttisi raakamaitoa. Riskiryhmäläisille voi raakamaitoa tarjota, jos sen ensin kiehauttaa tai käyttää sitä kuumennettavissa ruoissa.
Tinkimaitoa suoraan tilalta hankkivien kannattaa silmäillä tilan siisteyttä ja kuntoa sekä tiedustella tilan raakamaidon laatutasoa ja ostaa vain parasta E-luokan maitoa. Laatuluokittelu perustuu maidosta tehtyihin bakteeriviljelmiin ja se vaikuttaa maidontuottajan saamaan hintaan. E-luokan maidossa bakteeripesäkkeitä on vähiten. Muut laatuluokat ovat I ja II. Vuonna 2010 94 % raakamaidosta oli E-luokkaa. Tärkeää on myös huolehtia, että kannut ja muut säilytysastiat ovat puhtaita, tiivisti suljettavia elintarvikekäyttöön tarkoitettuja, ja että maito pysyy kylmänä matkalla tilalta kotiin. Maidon lämpötilan tulee pysyä koko ajan alle +6 °C. Kylmäketju ei saa katketa. Raakamaitoa ei pidä tarjoilla muille kertomatta, että kyseessä on raakamaito."
 Kemikaalikimara lapsiperheille, sivu 134

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Täällä Saksassa oli pari vuotta sitten iso kohu, kun yksi raakamaidosta innostunut opettaja vei koululuokkia raakamaitotilalle. Ekasta luokasta suurin osa sairastui. Opettaja ei uskonut että raakamaidosta mitään terveyshaittoja voisi olla, ja vei uuden luokan samalle tilalle. Samoin seurauksin. Kyseisellä tilalla oli huono hygienia.

Kun patikoin alpeilla viimeksi, poikkesin muutamassa tilabaarissa kirnupiimällä. Makuerot olivat huomattavat. Yhden tilan piimä oli raikasta ja herkullista, toisen tunkkaista. Hygienia tiloilla korreloi ihan silminnähden piimän maun kanssa. Siis ihan paikkojen siisteys. Paskaisella tilalla oli paskanmakuista piimää...

Kannattaa kyllä käyttää aistejaan, ja järkeään. Ja ostaa vain tiloilta joiden hygieniatason tietää korkeaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Samoin myös varmistaa, että kuljetat tarpeeksi kylmässä lämpötilassa maidon kotiin, jos haet sitä jostakin tilalta. Järki k ä t e e n! Kyllä raakamaito käsitellyn maidon voittaa.. Sen huomaa jo mausta..

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails