Kemikaalikimara: Paitsi että

lauantai 2. helmikuuta 2013

Paitsi että

Elämä on lähes rasittavuuteen asti täynnä sääntöjä, niiden poikkeuksia, kieliopista alkaen. Poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia ovat keksineet niin lainlaatijat kuin kauppiaat.

Ihmiskunta on onnistunut levittämään dioksiinia ja sen sukuisia aineita ympäriinsä. Ympäristömyrkkyjä on myös Itämeren silakoissa, jopa siinä määrin, että silakoita ei saa myydä syötäväksi – paitsi Suomessa. Perusteluna poikkeukselle on se, että muualla dioksiinit saadaan lihasta ja maitotuotteista. Meillä kyseisten tuotteiden pitoisuudet ovat pienempiä.
 
Nuuskan käyttö todettu haitalliseksi, niinpä sitä ei saa myydä Euroopan alueella – paitsi Ruotsissa. Onko ruotsalaisilla erilainen elimistö?
 
Tanskan Helsingörin ja Ruotsin Helsingborgin välisellä lautalla myydään verovapaita tuotteita - paitsi alkoholia ainoastaan Tanskan vesillä. Tupakkaa taas voi ostaa vain Ruotsin vesillä ja silloinkin etukäteen hankitun tupakkakupongin kera. Lautan putiikissa on tarjolla myös makeisia. Vadelmaveneissä on mukava alennus – paitsi että niitä ei tietenkään myydä Tanskan alueella. Turisti on ihmeissään.

Cross country skiers in bright sunlight

Myös kirjoittamattomat käyttäytymissäännöt ohjaavat toimintaamme. Oletteko joskus tavanneet iloisesti keskustelevia ihmisiä hississä? Tuskin, sillä hississä ja julkisissa liikennevälineissä ei saa puhua – paitsi kännykkään. Tuntemattomien ihmisten tervehtiminen on kulttuurissamme outoa. Turisti ihmettelee jälleen. Vastaantulijoita ei moikata – paitsi Rukan ja Ylläksen hiihtoladuilla. Yrmeät suomalaiset muuttuvat eri ihmisiksi reissattuaan muutama sata kilometriä pohjoisempaan.
Poikkeukset tekevät elämästä mielenkiintoisen.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Kemia-lehdessä 8/2012

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails