Ripsivärin nitrosoamiini
Kuluttaja-lehti julkisti näyttävästi ripsiväritestinsä tulokset. Yllätys oli se, että Lumenen ripsarista löytyi nitrosoamiinia NDELA:ta, karsinogeenista eli syöpävaaraa lisäävää ainetta. Ripsivärin säilöntäaineet, nitriitit tai nitraatit, reagoivat tuotteessa olevien aminohappojen kanssa. Kyseessä on samanlainen reaktio, jonka takia lihatuotteiden nitriiteistä varoitellaan.
Millainen riski ripsivärin nitrosoamiinista muodostuu? Lumenen Blueberry-ripsiväristä löytyi nitrosoamiinia 16 mikrogramaa/ kilo. Kun putkilon koko on 7 ml, on koko ripsiväriputelissa haitallista ainetta 16 mikrog/kg * 0,007 kg = 0,000 000 112 g. Jos ripsarista sivelee 100 kertaa (runsaan kolme kuukautta kerran päivässä), kerta-annos on suuruusluokkaa 0,000 000 001 grammaa eli yksi nanogramma/vrk.
Tehdäänpä pieni vertailu. Kärvennettyä ruokaa tulee välttää, koska se sisältää syöpävaarallisia yhdisteitä. Suomalaiset saavat ruoasta syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä 32 mikrogrammaa eli 32 000 nanogramaa / vrk ja todella haitallista bentso(a)pyreeniä yli 200 nanogrammaa/vrk. (Lähde: Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat, Eviran julkaisuja 13/200)
Siis näin:
PAH -yhdisteitä 32 mikrogrammaa/vrk (ruoka)
Bentso(a)pyreeni 0,2 mikrogrammaa/vrk (ruoka)
Nitrosoamiini NDELA 0,001 mikrogrammaa/vrk. (ripsiväri)
Ruoka kaiken lisäksi syödään, joten aine todella joutuu elimistöön. Ripsiväri on ripsen pinnalla ja osittain iholla ja pestään pois. Vaikka kosmetiikka ei saa sisältää nitrosoamiineja, Kuluttaja-lehden otsikointi on yliampuva, etten sanoisi iltapäivälehtimäinen. Kannessa lukee "Myrkkyä maskarasssa" ja itse jutussa "Myrkyllinen katse". Määrät ovat kuitenkin mitättömiä ja itse jutussakin todetaan, että on hyvin epätodennäköistä tai mahdotonta, että ripsiväri voisi aiheuttaa syöpää.
Kuluttaja-lehti, olen pettynyt. Jutun otsikointi meni hysterian puolelle.
Lyijyä huulipunissa
Hieman vastaavanlaista uutisointia on tehty huulipunien lyijystä. Lyijy on raskasmetalli, joka kertyy elimistöön.
Lyijyä on löydetty myös luonnonkosmetiikan tuotteista. Raskasmetalli voi olla peräsin joko ihmisen toiminnasta tai maaperästä.
Ei lisättävää, paitsi että eipä sitä huulipunaa kannata muutenkaan kilotolkulla sivellä. Ei näytä hyvältä.
Nikkeliä kivideodorantissa
Viimeisin esimerkki on mielestäni yllättävin ja erilainen, sillä kysymyksen esittäjä on saanut tuotteen epäpuhtaudesta oireita. Sain sähköpostiini seuraavan kysymyksen:
Kuluttaja-lehti julkisti näyttävästi ripsiväritestinsä tulokset. Yllätys oli se, että Lumenen ripsarista löytyi nitrosoamiinia NDELA:ta, karsinogeenista eli syöpävaaraa lisäävää ainetta. Ripsivärin säilöntäaineet, nitriitit tai nitraatit, reagoivat tuotteessa olevien aminohappojen kanssa. Kyseessä on samanlainen reaktio, jonka takia lihatuotteiden nitriiteistä varoitellaan.
Kuva: Flickr, AlisonKillilea, Creative Commons-lisenssi
Millainen riski ripsivärin nitrosoamiinista muodostuu? Lumenen Blueberry-ripsiväristä löytyi nitrosoamiinia 16 mikrogramaa/ kilo. Kun putkilon koko on 7 ml, on koko ripsiväriputelissa haitallista ainetta 16 mikrog/kg * 0,007 kg = 0,000 000 112 g. Jos ripsarista sivelee 100 kertaa (runsaan kolme kuukautta kerran päivässä), kerta-annos on suuruusluokkaa 0,000 000 001 grammaa eli yksi nanogramma/vrk.
Tehdäänpä pieni vertailu. Kärvennettyä ruokaa tulee välttää, koska se sisältää syöpävaarallisia yhdisteitä. Suomalaiset saavat ruoasta syöpävaarallisia PAH-yhdisteitä 32 mikrogrammaa eli 32 000 nanogramaa / vrk ja todella haitallista bentso(a)pyreeniä yli 200 nanogrammaa/vrk. (Lähde: Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat, Eviran julkaisuja 13/200)
Siis näin:
PAH -yhdisteitä 32 mikrogrammaa/vrk (ruoka)
Bentso(a)pyreeni 0,2 mikrogrammaa/vrk (ruoka)
Nitrosoamiini NDELA 0,001 mikrogrammaa/vrk. (ripsiväri)
Ruoka kaiken lisäksi syödään, joten aine todella joutuu elimistöön. Ripsiväri on ripsen pinnalla ja osittain iholla ja pestään pois. Vaikka kosmetiikka ei saa sisältää nitrosoamiineja, Kuluttaja-lehden otsikointi on yliampuva, etten sanoisi iltapäivälehtimäinen. Kannessa lukee "Myrkkyä maskarasssa" ja itse jutussa "Myrkyllinen katse". Määrät ovat kuitenkin mitättömiä ja itse jutussakin todetaan, että on hyvin epätodennäköistä tai mahdotonta, että ripsiväri voisi aiheuttaa syöpää.
Kuluttaja-lehti, olen pettynyt. Jutun otsikointi meni hysterian puolelle.
Lyijyä huulipunissa
Hieman vastaavanlaista uutisointia on tehty huulipunien lyijystä. Lyijy on raskasmetalli, joka kertyy elimistöön.
Lyijyä on löydetty myös luonnonkosmetiikan tuotteista. Raskasmetalli voi olla peräsin joko ihmisen toiminnasta tai maaperästä.
- Tanskalaistutkimus paljastaa: Tutuissa huulipunissa myrkyllistä lyijyä, Iltalehti 5.1.2011
- 400 huulipunasta löytyi lyijyä, Taloussanomat, 15.2.2012
"Samanlaisia uutisia voitaisiin kirjoittaa mistä tahansa aineesta mihin tahansa liittyen. Hiekkalaatikostakin löytyi lyijyä. Hengitysilmasta löytyi mikrobeja. Ei tämä maailma ole steriili! Se ei silti tarkoita, että olisi vaarallista hengittää, leikkiä hiekkalaatikolla tai käyttää huulipunaa. Hyvää perspektiiviä antaa se, ettei uutinen kerro mitään määristä. Määrä on todennäköisesti ollut minimaalinen, ts. edelleen sitä huulipunaa saisi syödä paljaaltaan kerralla aika monta kymmentä kiloa, että saisi edes mainittavan määrän lyijyä kerättyä eikä se vieläkään olisi vaaraksi."Lue InciMixin koko vuodatus täältä: Huulipunavaara
Ei lisättävää, paitsi että eipä sitä huulipunaa kannata muutenkaan kilotolkulla sivellä. Ei näytä hyvältä.
Nikkeliä kivideodorantissa
Viimeisin esimerkki on mielestäni yllättävin ja erilainen, sillä kysymyksen esittäjä on saanut tuotteen epäpuhtaudesta oireita. Sain sähköpostiini seuraavan kysymyksen:
Jos on herkistynyt nikkelille, oireita voi tulla pienestäkin määrästä. Potassium alum tarkoittaa kalium alunaa ja nikkeli on tuotteessa epäpuhtautena, joten sitä ei mainita INCI-listassa. Ei merkitä myöskään huulipunien lyijyä tai ripsarin nitrosoamiinia. Toisaalta se, että jossain tuotemerkissä on epäpuhtauksia, ei tarkoita, että kaikissa olisi. Mutta vaikea homma. Kuka voi tietää, missä niitä epäpuhtauksia on ja missä ei? Tässä tapauksessa epäpuhtaudesta todella saattaa olla haittaa."Ostin Madaran tuotemerkin deodorantin. Noin viikon käytön jälkeen kainaloalueelle alkoi tulla kutiavaa ihottumaa. Lopetin deodorantin käytön ja ihottuma katosi. Oli siis selvää, että ihottuma johtui tuotteesta.Otin yhteyttä Madaran maahantuojaan Natcos oy:hyn koska oikeasti harmitti, että olin heittänyt 12 euroa hukkaan kun deodorantti ei sopinutkaan. Natcos vastasi varsin pian ja tässä yksi osa vastauksesta:"Mádaran deodorantissa yhtenä vaikuttavana aineena on Potassium alum, eli maamineraali, jota kutsutaan myös kristallikiveksi. Se louhitaan maaperästä, jolloin mukana voi olla esim. nikkeliä, jolle voit olla herkistynyt. Tai sitten joku muu raaka-aineista on aiheuttanut sinulle herkkyysreaktion."Nikkeli! Siitä se varmasti johtui, koska olen välillä hyvinkin herkkä nikkelille, mutta enpä olisi koskaan osannut ajatella moista, että deodorantti voi sisältää nikkeliä. Nikkeli yliherkkyys on käsittääkseni nykyään aika yleinen vaiva. milläköhän muulla salanimellä nikkeli voi kulkea. Minä varon tästä edes tuota potassium alumia, mutta osaavatkohan muut nikkeliallergikot?"
18 kommenttia :
Kiitos tästä tarpeellisesta myrkyllisten ainesosien suhteuttamisesta jokapäiväiseen elämään. Eilen totesinkin puolisolle, että luultavasti syön enemmän karsinogeenisia aineita kuin käytän kosmetiikassa. Sitä se käristettyyn ruokaan mieltyminen teettää.
Itseäni huolestuttaa enemmän kemikaalien pitkäaikais- ja yhteisvaikutukset, joita käsittääkseni ei ole niin paljon tutkittu koeasetelman haastavuuden takia. Olisi myös mukava tietää, miten ja mitä standardeja käyttäen turvallisuusrajojen arvot määritellään.
Miksi ihmeessä lähes missään muualla kuin täällä Kemikaalikimarassa (Kiitos Anja jälleen!) ei kirjoiteta näistä asioista tällaisella järjellä ja suhteellisuudentajulla? Ymmärrän, että "tappajaripsiväri" raflaavana otsikkona myy, mutta eihän se palvele ketään! Todelliset, oikeasti vaaralliset kemikaaleihin liittyvät ongelmat jäävät pimentoon ja suurelta yleisöltä huomaamatta, kun kaikkialla tunnutaan keskittyvän vain paniikin luomiseen.
Itse aina ajattelen, että nykyiset meikit jne. ovat kuitenkin suhteellisen turvallisia - varsinkin Euroopassa. Mietin vain, kuinka paljon meikkejä käytettiin joskus 50- ja 60-luvuillakin, ja kuinka vähän ketään varmaankaan kiinnosti, onko huulipunassa lyijyä. Ei silti, että ne meikit varmaan terveellisiä olisivat silloinkaan olleet, päinvastoin, mutta tuskin ne nyt mitään massakuolemia aiheuttivat. Siksi tuntuu hassulta olla ihan hysteerinen nykyisten, jokseenkin tutkittujen meikkien suhteen. Tuskin niillä itseään hengiltä saa.
Huoh. Olen turhautunut. :)
Minäkin olen turhautunut, ehkä eniten siksi, että tällä kertaa kohuotsikoija oli Kuluttaja-lehti, eikä iltapäivälehdet.
Olen samaa mieltä siinä, että kuvatunlaisella uutisoinnilla lietsotaan turhaa pelkoa. Jos ylisanat käytetään jo ripsivärin kohdalla, josta todellisuudessa ei aiheudu terveysriskiä, miten varoitella oikeista asioista? Mistä lukija tietää, milloin juttu kannattaa ottaa tosissaan ja milloin ei? Ulottaisin kuluttajansuojan myös journalismiin.
Kylläpä kyllä - jotain on mennyt pieleen siinä vaiheessa, kun lehdet otsikoivat ja kirjoittavat mitä sattuu ja - ainakin tuntuisi siltä - usein toimittajan henkilökohtaisen mielipiteen ja fiiliksen perusteella, ja kansalaiset keskusteluissaan ja blogeissaan oikovat käsityksiä oikeiksi. Jotenkin sitä kuvittelisi, että homman piti mennä niin, että kansalaiset puhuvat mitä puhuvat, ja (laadukkaista ja asiantuntevista) julkaisuista voisi sitten lukea, mikä asian oikea tola on.
Johanna: Niin totta!
Mikäs on lyijyn enimmäissuositus?
“Lyijylle ei ole todettu alarajaa, missä sillä ei olisi haitallisia vaikutuksia.”
..
Lyijy on raskasmetalli, ei sen saantia suositella.
Lainaan tekstissä mainittua lähdettä:
"Korkein siedettävä saanti
- PTWI 25 μg/kg rp/viikko (3)
- Aikuisilla 200 μg/vrk
- Lapsilla (20 kg) 70 μg/vrk
- Veriarvojen tulisi jäädä alle 100 μg/l
Suomalaisen aikuisen arvioitu saanti elintarvikkeista (1)
- 17 μg/vrk
Pahiten altistuvat ryhmät
- Tupakoitsijat
Dokumentista löytyy myös sallitut lyijypitoisuudet elintarvikkeille. Vastaavat on olemassa kosmetiikalle. Edellä viitatuissa huulipunatutkimuksissa pitoisuuksia ei ylitetty.
Hyvä ja asiantunteva bloggaus aiheesta. Minuakin harmittaa se, että otsikoissa helposti revitellään tämäntyyppisten aiheiden tiimoilta silloinkin kun siihen ei välttämättä olisi syytä.
Johanna kirjoitti: "Jotenkin sitä kuvittelisi, että homman piti mennä niin, että kansalaiset puhuvat mitä puhuvat, ja (laadukkaista ja asiantuntevista) julkaisuista voisi sitten lukea, mikä asian oikea tola on."
Erittäin hyvin sanottu. Asialliset ja luotettavat tietopitoiset artikkelit ovat nykyään yhä harvemmassa, sekä lehdissä että netissä.
Ja kyllähän sitä oikeaa asiatietoa toki vieläkin löytyy esimerkiksi lääketieteellisistä julkaisuista sekä erilaisista tutkimuksista, mutta niitä ei ole tarkoitettu suuren yleisön sivistäväksi lähteeksi, eikä monen taito ja kärsivällisyys riitä niitä tulkitsemaan. Nähtävästi ne (esimerkiksi juuri Anjan kaltaisten asiantuntevien bloggareiden ja tietokirjailijoiden tulkitsemana)ovat kuitenkin pian ainoa tapa selvittää asioiden suhteita ja totuuspohjaa. "Laadukkaan" yleisjulkaisun alle voisin kuitenkin laskea juuri mm. Kuluttaja -lehden tyyppiset julkaisut, joiden juttujen sisältö on asiapitoista, ja sisältää tutkittua tietoa. Toivottavasti sellaiset lehdet säilyttäisivät linjansa jatkossakin, ja kirjoittaisivat ajatuksella ja kriittisesti ajan ilmiöistä, kuten näistä kemikaaliasioista.
Olet ihan oikeassa, Johanna.
Täyttä asiaa, naulan kantaan. Kyllä taas päästiin ylittämään uutiskynnys niin rehvakkaasti että! Olisin ollut enemmän huolissani siitä toukasta, joka löytyi mäkkärin purilaisen välistä.. Sääli vaan Lumenelle, joka saa tässä vähän turhaan nyt kärsiä.
On huolestuttavaa, jos asialehdet alkavat käyttää iltapäivälehtien konsteja.
Informaatiomäärän kasvaessa on erityisen tärkeää pystyä erottamaan "kohu-uutiset" relevanteista asioista.
Johanna kirjoitti tuolla aikaisemmin näin:
"Jotain on mennyt pieleen siinä vaiheessa, kun lehdet otsikoivat ja kirjoittavat mitä sattuu ja - ainakin tuntuisi siltä - usein toimittajan henkilökohtaisen mielipiteen ja fiiliksen perusteella, ja kansalaiset keskusteluissaan ja blogeissaan oikovat käsityksiä oikeiksi. Jotenkin sitä kuvittelisi, että homman piti mennä niin, että kansalaiset puhuvat mitä puhuvat, ja (laadukkaista ja asiantuntevista) julkaisuista voisi sitten lukea, mikä asian oikea tola on."
Asiaa sotkee vielä se, että toimittajien kirjoittamia nettisivuja saatetaan kutsua blogeiksi. Silloin kuvitellaan, että toimittajien ei tarvitsisi piitata journalistin ohjeista. Toki ote voi olla rennompi, mutta toimittajalla on edelleenkin vastuu asioiden oikeellisuudesta. Ei voi kirjoittaa tekstiä, jossa on puolet selvitettyä ja puolet "musta tuntuu"-juttua. Mistä lukija voi erottaa, mikä on totta ja mikä toimittajan ennakkoasennetta tai jotain muuta?
Uskon vahvasti, että Kuluttaja-lehti vastedes miettii otsikot tarkkaan.
Netissä on se hyvä piirre, että täällä voi kuka tahansa oikoa toimittajien tekemiä ylilyöntejä sekä nostaa esille asioita, jotka eivät muuten saa palstatilaa.
Madaran deodorantti ei sopinut minullekaan, mutta nikkeliallerginen en tietääkseni ole. Kesän kestäneen käytön jälkeen lopetin siihen kun sain allergisen reaktion, nokkosrokon, joka kävi läpi koko kehon. Epäilin, että aiheuttajana oli joku eteerinen öljy, joita tuotteessa on hajusteena.
Minulla on ollut yksi Madaran tuote. Käytin sen väkisin loppuun. Haju oli tosi voimakas.
Kylläpä hämää nämä alumiiniasiat taas. Kokeilin itsekin Madaran dödöä reilu vuosi sitten, mutta kainalot kutisivat siitä enkä käyttänyt tuotetta loppuun vaikka puolestani tykkäsin yrttisestä tuoksusta.
Pari viikkoa sitten sain kokeiluun Acorellen dödön ja siellä komeili toisena aineena potassium alum. Ja tuotteen kyljessä lukee "ei sisällä alumiinia". Tuote sopii kyllä iholleni, mutta ihmettelen pakkausmerkintää.
Tällä viikolla ostin Laveran suihkutettavan kookos-vaniljadödön (tykkään vahvoista tuoksuista) ja siihen olen vihdoin tyytyväinen, kun inci-listankin voi lukea läpi kummastelematta tuotteen sisältöä. Alkoholia ja joukko kasviuutteita ja eteerisiä öljyjä, jotka minä järkeilen itselleni sopiviksi. Hajut pysyy poissa kun pelkästään aamulla suihkauttaa eikä iho ärsyynny.
Kiinnostaisi kuitenkin tietää tarkemmin tuon potassium alumin, aluminium chlorohydraten ja pelkän aluminiumin eroista ja millä perusteella kahden jälkimmäisen sanotaan tukkivan hikirauhasia, mutta ensimmäinen olisi ok. Rita Stiensin kirjasta luin, että luonnonkosmetiikassa käytetään vain luonnosta peräisin olevia yhdisteitä, mutta ymmärrän myös sen, että eivät nekään täysin harmittomia ole. Mitä muuta esimerkiksi nikkeli voi aiheuttaa kuin ihottumaa? Voiko olla terveydelle haittoja ja millaisista määristä tällöin olisi kyse?
Kiitos Katja kommenteista.
Olen itsekin ihmetellyt luonnonkosmetikkafirmojen sumutusta "alumiinittomista" tuotteista. Sitähän alunadödöt eivät ole.
Tämä taitaa olla postauksen paikka. Kiitos aiheesta!
Avaava postaus aiheesta, tosiasia on se, että jatkuvasti iholla käytettävät aineet aiheuttavat ihosyövän riskiä huomattomasti silmän ympäristössä. Silmän alue on herkkää aluetta. Näin ollen en edes lähtisi naiselle tai miehelle suosittelemaan meikkien käyttöä. Liian paljon on nähty tapauksia jossa ihosyöpä on lisääntynyt silmän ympäristössä.
Lähetä kommentti