Värillistä lunta

Vanhan kaupunkilegendan mukaan eskimoilla on liioitteluasteesta riippuen 7, 9, 22, 48 tai jopa yli 100 sanaa lumelle. Lunta on tänä ja edellisenä talvena riittänyt hikeen asti, emmekä me kielemme puolestakaan eskimoja huonommassa asemassa ole. Suomenkielen lunta kuvaavia sanoja ovat esimerkiksi: nuoska, räntä, pyry, tuisku, sohjo, hanki, kinos, nietos, tykky, viti, kuura, riite, härmä, huurre ja hyhmä, lumihiutale ja jalkarätti sekä monta muuta jo arkikielestä unhoon jäänyttä sanaa.

Näemme lumen valkoisena, sillä lumi- ja jääkiteet ovat veden lailla värittömiä heijastaen auringonvalon koko spektrin eli valkoisen valon. Jos ihan tarkasti syynätään, lumi on hieman sinertävää, sillä se heijastaa kirkkaalla ilmalla taivaan sineä. Kellertävänoranssin katulampun loisteesta syntyvä varjo näyttää lumessa hämmästyttävän kirkkaan siniseltä. Ilman epäpuhtaudet, kuten noki ja hiekka, voivat myös sävyttää lunta.

Vuoden vaihtumisen jälkeen lumessa näkyy rakettien ja paukkujen jäljiltä harmaita ja mustia läiskiä. Entinen naapurimme kävi viistämässä pois lapiolla pihatien ja kadunkulman lumikinoksesta keltaiset kiemurat. Netin älyvapaa luulosanakirja Hikipedia ehdottaa keltaiselle lumelle nimitystä kuska, jolloin perinteinen sanonta: ”Älä syö keltaista lunta” voitaisiin ilmaista nasevasti: ”Älä syö kuskaa”. Keväällä alkaa lehtien mielipidesivuilla valitus hankien ruskeista kasoista.

Seuraavalla kerralla kun kuljette ulkona, siristäkää silmiänne ja katsokaa värejä. Lumi ei olekaan valkoista. Tämän tosin ovat huomanneet viime aikoina myös lumitöihin kyllästyneet, jotka aamulla
ulos kurkistaessaan ovat nähneet punaista.

Kolumni on julkaistu aiemmin Kemia-lehdessä 1/2011