Kemikaalikimara: Hiusväripakkausten merkinnöissä puutteita - tuotteita pois markkinoilta

perjantai 13. tammikuuta 2012

Hiusväripakkausten merkinnöissä puutteita - tuotteita pois markkinoilta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto eli Tukes on tutkituttanut hiusvärejä kuluttajan kannalta varsin huolestuttavin tuloksin. Myymälöistä ja verkkokaupasta ostettiin 15 näytettä, jotka testattiin Tullilaboratoriossa. Tuotteiden merkinnät tarkastettiin ja tuotteista analysoitiin tiettyjä kiellettyjä väriaineita, säilöntäaineita sekä vetyperoksidipitoisuutta.
Tukesin testauttamista hiusväreistä löytyi paljon vakavia merkintäpuutteita. Joistakin tuotteista puuttui kokonaan ainesosaluettelo. Osasta pakolliset varoitusmerkinnät puuttuivat kokonaan, olivat vaillinaisia tai varoituksesta puuttui allergisoivan aineen nimi. Kahdessa tuotteessa ei ollut mitään merkintöjä suomen ja ruotsin kielellä. Kahden tuotteen koostumuksessa ja merkinnöissä oli puutteita. Toinen sisälsi kiellettyä väriainetta ja toisen turvallisuudesta ei saatu varmuutta.
Tukes edellytti viiden tuotteen poistamista markkinoilta. Maahantuojat poistivat niiden lisäksi vapaaehtoisesti myynnistä myös muita saman tuotesarjan tuotteita, joista löytyi vastaavia puutteita. Kahdessa tapauksessa tuotteiden myyntiä on jatkettu pakkausmerkintöjen korjaamisen jälkeen. Lievempien merkintäpuutteiden osalta edellytettiin, että maahantuoja korjaa puutteet jatkossa. 
240 reject

Olen täällä blogissani pitänyt meteliä siitä hiusvärein herkistävyydestä sekä tuotteiden viherpesusta. On todella hyvä, että viranomaiset tutkivat juuri näitä kosmetiikan haitallisimpia tuotteita. Vähimmäisvaatimus kun on, että tuotteet ovat lainmukaisia ja merkinnät kunnossa. Vielä kun puututtaisiin harhaanjohtavaan markkinointiin. Mutta ollaan kuulolla. Lähetin viime vuoden puolella Tukesiin kyselyn "ihotautilääkäreiden suosittelemasta Inoa hiusväristä". Tukes ei käsittele markkinointiin liittyviä asioita, vaan käänsi kysymykseni Kuluttajavirastolle. Lähetin Kuluttajavirastolle kysymyksen Naturigin-hiusvärin markkinoinnista. Kummastakaan ei ole kuulunut mitään. Jäädään odottamaan, miten Kuluttajavirasto tulkitsee kosmetiikan markkinoinnin pelisäännöt.
Hiusvärien valmistajat kun pyrkivät tietoisesti piilottelemaan allergiariskiä ja antaamaan tuotteista "turvallisen ja luonnollisen" kuvan.

Lasten ja nuorten ei kannata hiusvärien kanssa läträtä. Aineet ovat voimakkaista, eikä nuorta kasvavaa ja kehittyvää kroppaa kannata kuormittaa. Hiusten värjäystä ei suositella alle 16-vuotiaille. Pakkauksissa pitää olla maininta myös siitä.  Teinit, olette ihania ilman värjättyjä hiuksiakin!

Kemikaalikimaran hiuvärioppaassa on kiteytettynä hiusväreihin liittyvää asiaa sekä linkkejä aikaisempiin kirjoituksiin aiheesta.  Voit itse osallistua oppaan täydentämiseen. Listassa ei mainita sävykohtaisia ainesosia, vaan sisältääkö tuotesarja yleisimmin allergioita sisältäviä aineita. Tummissa väreissä herkistäviä aineita on eniten, mutta eivät ne vaaleatkaan sävyt ilman ole.

2 kommenttia :

Vihreä Lintu kirjoitti...

Omien värjäyskokemusteni ja Kemikaalikimaran innoittamana aloitin blogissani värjäämättömyyshaasteen, löytyy täältä: Vihreä Lintu.
Haastetta saa vapaasti jakaa eteenpäin! :) Muistelisin, että kerroit jossain aamutv:n haastattelussa, ettet värjää hiuksiasi, mutta jos lukijoissasi on haastettavia värjäilijöitä, niin mukaan vaan.

Osaisitko muuten kemian taustallasi neuvoa, miten voisi punaviinillä tai kahvilla sävyttää hiuksia? Mitä tarvittaisiin, että väriä hieman tarttuisi. Tämä siltä varalta, että tulee vuoden aikana paniikki, ja haluan hieman taittaa sitä maantienharmautta pois hiuksista. Kasvivärit eivät oikein kohdallani ole vaihtoehto kun olen kamomillalle, rosmariinille, kehäkukalle jne. allerginen.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Värjäämättömyyshaaste on hieno juttu. Olen mukana. :)

Sävytyskysymykseen en osaa vastata. Kun en kerran sävytä, niin kokemusta ei ole. Yksi vaihtoehto on ottaa vaaleita raitoja - tai raitoja ylipäänsä. Raitoja tehdessä väriä ei joudun niin paljon ihon kanssa tekemisiin.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails