Kemikaalikimara: Luomuviisasten kerho

maanantai 21. marraskuuta 2011

Luomuviisasten kerho

Näin pimeään aikaan melkein vaipuu talviuneen. Pidän syksystä, pidän talvesta, mutta en pimeästä. Jokin aika sitten näkemäni uni oli varsinaista toiveajattelua. Katselin  keväisiä hiirenkorvia ja tuumin, että kylläpäs talvi meni tänä vuonna nopeasti. Herätessäni tajusin todellisuuden - marraskuun alku ja pimeys vain syvenee. Joulua ja  kevättä odotellessa voi vaikka muistella edellistä kesää.



Yhtä raikas tuulahdus on Facebookissa avattu sivusto Luomuviisasten kerho - luonnonmukaisen elämän, ruokavalion, terveyden ja kauneuden puolesta. Sivusto levittää tietoa luonnonmukaisesta elämäntavasta, ruokavaliosta, terveydestä ja kauneudesta ilman hölynpölyä, hypeä tai hysteriaa.


Sivuston on perustanut Varpu Tavi ja ilokseni sain kutsun olla yksi ylläpitäjistä ja kirjoittajista. Sivuston nimi juontaa vanhasta radio-ohjelmasta Viisasten kerho, jossa studioon kokoontunut ryhmä nimettöminä esiintyneitä "viisaita" etsi vastauksia kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin. No, ihan tuollaisesta ei ole kyse, mutta asiaa on tiedossa. Kirjoittajat eivät ole nimettömiä ja heidät esitellään vähän myöhemmin (heitä on siis enemmän kuin me kaksi),  mutta jo nyt kannattaa kurkata sivusto alla olevasta linkistä ja alkaa seurata tapahtumia.

Luomuviisasten kerho Facebookissa

3 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Osaisitko neuvoa kylpyhuoneen puhdistuksessa. Eli ensinnäkin, mitä kaakeleiden väleihin ja etenkin seinän ja lattian liittymäkohtaan(nurkkaan) ilmestyvät mustat liat ovat? Voiko se mahdollisesti olla jotakin hometta? Olen jynssännyt näitä mustia länttejä eri ekopesuaineilla ja esim. etikalla, mutta en ole saanut niitä lähtemään. Minua kiinnostaisi myös tietää, mitä sitten taas suihkuverhoon ja kaakeleiden väliin tarttuva keltapunainen lika on?

En tiedä onko nämä nyt yhtään sinun alaasi, mutta täällä blogissa tuntui olevan juttua vähän kaikesta, niin ajattelin olisiko sinulla jokin hyvä vinkki, millä pesuhuonetta kannattaa pestä ? :)

Anja kirjoitti...

Seinän ja lattian liittymäkohta on silikonia. Jos siihen pääsee tulemaan musta läikkä, ei sitä pesemällä saa pois. Kyse on homeesta, mikä ei tarkoita, että kylppärissä olisi homevaurio. Home voi kasvaa pinnalle ja värjätä silikonin. Silikoni kannattaa vaihtaa. Muutenkin silikonisaumoja tulee tarkkailla ja muutaman vuoden välein huoltaa. Eli tarvittaessa rapsuttaa pois ja laittaa uusi, ettei ala vuotaa.
Keltapunainen lika on myös jonkinlaista kasvustoa. Näytä sille mietoa yleispesuainetta ja harjaa (ei kovin kovaa, ettei sauma vaurioidu). Mitä useammin viitsii pyyhkäistä, sen vähemmän on hinkattavaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta! Juu silikoniin juuri ne mustat jäljet ovat tulleet. Pitääkin kysäistä vuokrayritykseltä, että vaihtavatko he silikonit vai vaihdanko ne itse!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails