Kemikaalikimara: Kiinteistövälittäjä Sari - osa 1

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kiinteistövälittäjä Sari - osa 1

Hei Sari,

Tapasimme viime vuoden puolella pankissa, kun teimme asuntokauppoja. Valittettavasti joudun palaamaan jo ajat sitten tapahtuneisiin asioihin. Ennen kuin kerron itse asian, avaan hieman taustaa siitä, mitä tapahtui. Olinmme hämmästyneitä siitä, miten olit onnistunut järjestämään itsesi kauppaan kolmanneksi pyöräksi, sillä emme olleet löytäneet kotiamme sinun kauttasi. Olit onnistunut sopimaan Paulan kanssa, että jos kaupat tehdään meidän kanssamme, saisit puolet normaalista välityspalkkiosta. Erinomaisen hyvä diili, eihän sinun tarvinnut tehdä myyntiponnisteluja lainkaan. Olit kuulemma tehnyt myyntiesitteen, jota et tosin koskaan lähettänyt meille pyynnöistämme huolimatta .

Tehtävääsi kuului hoitaa kauppaan liittyvät muodollisuudet.  Laatimassasi kauppakirjassa oli virheitä, joita pyysimme korjaamaan kerta toisensa jälkeen. Viimeiset korjaukset tehtiin lopulta kaupantekotilaisuudessa. Emme saaneet koskaan takaisin myyjän allekirjoituksellaan hyväksymää ostotarjoustamme. Tarjoustamme ei oltu siten virallisesti koskaan hyväksytty ja olisimme vaikka voineet marssia pihalle kaupantekotilanteessa ilman seuraamuksia. Et piitannut (edes) myyjän eduista, joka maksoi palkkiosi. Kaupantekotilaisuudessa pankkimme edustaja joutui hoitamaan lainhuudatusten tarkistamisen, sillä et ollut sitä tehnyt. Onneksi konttorissa oli paikalla henkilö, jolla oli pääsy kyseisiin tietoihin. Runnoit kaupantekopäivän siten, että se oli viimeistään kuukauden 18 päivä. Syy selvisi myöhemmin - kyseessä oli sinun lomasi. Sekä myyjälle että meille olisi sopinut paremmin myöhäisempi ajankohta, kuun vaihde. Lomasi takia maksoimme asumiestamme hetken tuplasti.


Eilen saimme virallisen näköisen kirjeen. Tuula verotoimistosta muistutti ystävällisesti varainsiirtoveroista koskien asuntokauppaamme.
"Verotoimistossa olevien asiakirjojen mukaan näyttää siltä, että varainsiirtoveroilmoitusta ei ole annettu tai varainsiirtoveroa ei ole maksettu."
Verottaja on tiukka ja vaatii näin:
"Jos luovutus on tapahtunut kiinteistönvälittäjän välityksellä, ostajan on maksettava varainsiirtovero kaupanteon yhteydessä. Kiinteistönvälittäjällä on vastuu siitä, että varainsiirtovero tulee maksetuksi. Kiinteistönvälittäjä täyttää kaupanteon yhteydessä ilmoituksen varainsiirtoverosta ja toimittaa sen verotoimistoon viimeistään kaupantekokuukautta seuraavan kuukauden 15. päivänä. Kiinteistönvälittäjän on annettava ostajalle kopio ilmoituksesta."
Liput ja laput täytettiin, maksoimme varainsiirtoveron ja sinun piti työsi puolesta hoitaa asia eteenpäin, mutta et näköjään sitä(kään) asiaa tehnyt. 

Varainsiirtovero

Olet Sari vaihtanut työpaikkaa, joten toimimme näin. Lähetän sinulle ja entiselle työantajallesi skannauksen verotoimiston kirjeestä. Pyydän heitä lähettämään tarvittavat tiedot verottajalle sekä minulle kopiot asiakirjoista ja lähetteestä viikon 44 aikana.

Välityspalkkio

Soitin myös Paulalle. Koska kaupanteossa hoitamattomia tai huonosti hoidettuja olennaisia asioita olivat muun muassa ostotarjous, kauppakirja, lainhuutojen tarkistaminen sekä varainsiirtoveroilmoituksen toimittaminen verottajalle, katsomme, että et ole hoitanut tehtävääsi, etkä oikeutettu täyteen maksettuuun palkkioon. Vaadimme entistä työnantajaasi palauttamaan Paulan maksamasta välityspalkkiosta 60 %. Pyydämme tekemään palautuksen viimeistään viikolla 45.  Tarvittaessa otamme yhteyttä kuluttajaviranomaisiin ja luonnollisesti seuraan tilannetta täällä blogissani. Laitan perustelumme tarkemmin sähköpostiin ja myyjä lähettää teille samat asiat. Tämähän ei ole varsinaisesti ostajaa koskeva asia, vaikka meille tästä eniten on ollut harmia.

Lähetän erillisen sähköpostin sinulle, entiselle työnantajallesi, Paulalle sekä varmuuden vuoksi tiedoksi nykyiselle kollegallesi, jotta viestini varmasti tavoittaa sinut.
Lukijoille tiedoksi. Tässä kirjoituksessa henkilöiden nimiä ei ole muutettu.

Lue myös
Kiinteistövälittäjä Sari - osa 2

Ei kommentteja :

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails