Kemikaalikimara: Hyvä Uusi Musta

lauantai 10. syyskuuta 2011

Hyvä Uusi Musta

YLE:n Uusi Musta-sivuston jatko on katkolla - mikäli olen oikein ymmärtänyt. Sääli, sillä alun kompuroinnin jälkeen tekijäkaarti on petrannut melkoisesti. Etenkin muutaman viime kuukauden jutuissa on  mielenkiintoisia, objektiivisia sekä kieliasua myöden huolella tehtyjä. Selkeä teksti kun ei ole synonyymi puhekielen kanssa, pikemminkin päin vastoin.  Toivon YLEn jatkavan Uuden Mustan tekemistä. Mediakentällä on aivan liikaa hätäisesti kyhättyjä kohu-uutisia ja ala-arvoisesti tehtyjä juttuja - puhumattakaan erilaisista "totuutta" julistavista sivustoista.

Uudessa Mustassakin on epätasaisuutta sekä jossain määrin ennakkoasenteella tehtyjä juttuja, mutta myös pureksittua ja uudesta näkökulmasta katsottua. Jotkut jutut hyppään yli, koska aihepiiri ei välttämättä herätä mielenkiintoa - mutta näihän on aina. Yksi kiinnostaa yhtä, toinen toista.
Muutama lukuvinkki Uuden Mustan mielenkiintoisimmista jutuista.

Hertta: Mistä on mineraalimeikit ja mineraaliöljyt tehty?
Minulla oli itse aikomus kirjoittaa samantapainen juttu, mutta eipä sitten tarvitsekaan. Täydennyksenä voisi todeta, että maaperästä lähtöisin olevat mineraalit voivat myös sisältää epäpuhtauksina haitallisia aineita. Esimerkkinähän tästä ovat luonnonkosmetiikan huulipunat, joista löytyi lyijyä - pieniä määriä, mutta kuitenkin. Vaikka mineraaliöljyä ja mineraaleja ei asioina sotketakaan toisiinsa, minua on aina häirinnyt epäloogisuus. Mineraalimeikeistä sanotaan, että ne ovat maasta kaivettuja luonnosta peräisin olevia aineita ja siten harmittomia. Maasta pumpattu raakaöljy on itse asiassa myös luonnosta peräisin oleva aineseos, joka on muodostunut jo ennen kuin ihminen on edes ollut olemassa. Luonto tekee seoksia, jossa on mukana sekä haitallisia että harmittomia komponentteja.

Hertta: Anti-age-tuotteet: silotusta vai vedätystä?
Anti-age-tuotteita voi kritisoida aivan syystä.
Tosin tässä jutussa hämmästytti se, että ihotautilääkäri Ilves ei selittänyt, miksi ihonhoitotuotteissa ylipäänsä on ureaa. Sen tehtävänä on sitoa vettä, ja säilyttää siten ihon kosteus. Jos ureaa sanotaan anti-age-aineeksi, johtunee se siitä, että ihoon sitoutuu vettä ja uurteet voivat hieman turvota umpeen. Vaikutus lakkaa, kun tuotteen käyttö lopetetaan. Eli silotusta ja vedätystä.

Hertta: Istumatyö on yhtä vaarallista kuin tupakointi
Otsikko on vähän turhan provo, mutta juttu silkkaa asiaa. Järkkäsin aikanaan entiselle työpaikalleni ergonomialäpikäynnin. Korjattiin toimistossa työasentoja pöydän ja päätteen ääressä. Luulin osaavani säätää oman tuolini ja näytön oikein, mutta ei. Korjaamista löytyi, vaikka olin yrittänyt perehtyä asiaan. Väärien työskentelyasentojen vaikutukset voivat näkyä vasta vuosien päästä. Parempi kun kiinnittää asiaan huomiota hyvissä ajoin.

Viivi: Lastenhuoneiden ilmassa eniten kemikaaleja,
Tärkeä juttu, kannattaa lukea. Eroon roinasta ja turhista leluhankinnoista.

Hanne:
Hiivahiutaleita, sis. natriumglutamaattia! Silti oudon hyvää ja terveellistä
Hiivahiutalekirjoitus on piristävä poikkeus glutamaattidemonisoinnin keskellä. Miinuksena maininta "synteettisestä" glutamaatista. Se valkoinen natriumglutamaattijauhekin kun syntyy mikrobien tuottamana, mutta glutamiihihappo vain erotetaan mikrobimassasta ja muutetaan suolamuotoon - siis vähän samaan tapaan kuin jutussa todetaan: "hiivat rikastavat itseensä myös natriumia, jolloin niihin muodostuu luonnostaan natriumglutamaattia." Kirjoituksen mukaan Halo-Blogin Hannamari on huomannut synteettisen ja luonnollisen natriumglutamaatin eron kropassaan. Kyse on kuitenkin samasta yhdisteestä, vain puhtausaste on eri. Määrät voivat olla erilaisia riippuen siitä käyttääkö puhdasta MSG-jauhetta, hiivauutetta tai hiivahiutaleita. Liika on liikaa, käytti mitä tahansa.

Hanne: Stevia korvaa pian aspartaamin
Minulla on kaapissa steviaa niin jauheena kuin nestemäisenä. Olen kokeillut sitä etenkin jälkiruoissa, syynä tämä vuonna 2006 ilmestynyt kirja, jota valitettavasti ei enää ole saatavissa kuin lainaksi kirjastosta. Steviosidin hankinta ja toimitus toisille kirjaprojektiin osallistuville toi tosiaan mieleen sangen epäilyttävät puuhat jauhepussien toimittamisesta - varsinkin kun vein yhden erän erääseen helsinkiläiseen baariin.

Hannen Rekku ja Mirrikin tahtovat yksilöllisiä kierrätettyjä tavaroita ilahduttaa kissaihmistä.
Meidän katti ei osaa kierrätystavaraa kaivata, mutta syö hurjan tyytyväisenä vanhoista tummanvihreistä lautasista, joiden alla on vanha puuvillainen matto. Ei liu eivätkä kilise lautaset. Lisäksi kissa oli viehättynyt   kantamaan ruoankappaleita keittiön matolle, joten annoin sille ihan oman maton sotkettavaksi. Vettä kissa joi aikaisemmin vain kukkienkastelukannusta, kunnes keksin, että katti ei halua juoda lautaselta vaan mukista. Kastelukannu ja yöpöydän vesimukit saivat jäädä rauhaan. Taidanpa hakea appivanhempien kellarista karhutölkkejä kuivamuonan säilytykseen. Mieluummin siis tavallista käyttötavaraa kuin lemmikkiroinaa turhuuksien tavarataivaasta.

Vieraskirjoittaja Juhana Harjulta on analyyttisiä kirjoituksia ravitsemusta koskien, kuten esimerkiksi kirjoitus Saatko tarpeeksi D-vitamiinia? 

Kehut kuuluisivat myös suoraan Uuden Mustan sivulle. Olen kuitenkin aikanaan kertonut kommentoivani Uuden Mustan juttuja ainoastaan täällä blogissani, mikä ei johdu edellä luetelluista kirjoittajista lainkaan. Kommentointilinjaukseeni on syynsä, joihin saatan palata mediaa, keskustelupalstoja ja kommentointeja koskevassa kirjoituksessani, joka on vielä kovin hajanaisina pätkinä aivopoimuissani.

YLE, jatka Uutta Mustaa.

Lue myös

2 kommenttia :

Ana kirjoitti...

Komppaan. Uusi Musta on kannatettava viritys!

kte kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! En vaan vieläkään tajua, mikä ero natriumglutamaatilla ja hiivauutteella on. Jos ajatellaan, että natriumglutamaatti olisi vaarallista vaikkapa lapsille antaa (hypoteettinen olettamus (tai sitten ihan oikea;)), niin onko hiivauute sitten sen parempi?

Itse en aikoihin ole ostanut mitään, missä on glutamaattia, koska ne on mielestäni muutenkin ihan turhia tuotteita. Kuitenkin joskus olen ostanut esim. soijanakkeja, missä lukee "ei natriumglutamaattia", ja kääntöpuolella ainesosaluettelossa on kuitenkin hiivauute mainittuna. Mielestäni tämä oli ihan harhaanjohtavaa, mutta kaiketikin parempi ainesosa kuin glutamaatti.. Mene ja ota näistä selvä!! Myös luomukasvisliemikuutioissa usein on hiivauutetta. En tiedä, ehkä turha sekin hiivauute, jo pelkällä ruususuolalla / Celtic Sea Saltilla tai vastaavalla saa tosi hyvää makua kaikkeen, samoin pienellä määrällä kookosöljyä sekä tietysti erilaisilla mausteilla muutenkin, jos niitä nyt ylipäänsä hirveästi tarttee. Kasvikista kun saa niin hyvät maut maustamattakin usein.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails