Kemikaalikimara: Kuluttajatieto ja massakulttuurin mekka

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kuluttajatieto ja massakulttuurin mekka

Tänään vietettiin kuluttajan oikeuksien päivää. Minulla oli suuri ilo osallistua päivän tiimoilla pidettyyn tapahtumaan, jossa aiheena oli Turvallinen kosmetiikka – Mitä sinun on hyvä tietää kosmetiikasta?
Tilaisuuden piti olla alunperin Itäkeskuksessa Piazza-aukiolla, mutta viime tingassa Itäkeskus perui ja tilaisuus jouduttiin pitämään lähes puolta lyhyempänä Stoassa Työväenopiston luentosalissa. Kuluttajatieto ei taida sopia kauppakeskukseen? Kuluttajaliiton pääsihteeri Jyrki Konola totesi paikalla olleille kuulijoille, että teillä kävi hyvin, kun olette kuulemassa. Muilta tilaisuus on sensuroitu.

Itäkeskus shopping hell

Itäkeskus shopping hell (Kuvan nimennyt kuvan ottaja, Kriisi)

Massakulttuurin mekassa ei saa kertoa kuluttajatietoa - asiaa, joka saattaa vaikuttaa haitallisesti kuluttamiseen. Kosmetiikasta saa kertoa, kunhan ei kerro mitään negatiivista. Promota saa, muttei kritisoida tai edes keskustella arvioivasti - olemme siis Suomessa. Mielestäni Itäkeskus mokasi, sillä juuri tuolla tavalla kerätään negatiivista mainetta.
Ilmiöön sopii todella hyvin oheinen dokumentti, joka on vielä runsaan viikon nähtävissä YLE Areenassa.
Ohjelmassa tutustutaan ostoskeskuksiin eri puolella maailmaa, miten niistä on tullut ajanviettopaikkoja ja miten kuluttajia ohjaillaan kuluttamaan mahdollisimman paljon. Minua viilsi erityisesti ohjelmassa Delhiin luonnonarvoiltaan merkittävälle harjulle rakennettava ostoskeskus sekä pikkukauppojen ahdiko. Samantapainen kehitys on muuten menossa Suomessa. Mammuttimaisia "Parkkeja" rakennetaan kaupunkien ulkopuolelle siten, että kaupunkien keskustat näivettyvät. Hyvänä esimerkkinä on Hämeenlinna Tiiriön kauppakeskuksinen tai Valkeakoski, josta on alle puolen tunnin matka Ideaparkiin.

Kotimme lähin kauppakeskus on Sello - vuoden 2011 kauppakeskus, joka on saanut LEED-sertifikaatin.
"Kauppakeskus Sellolle on myönnetty Euroopan ensimmäisenä kauppakeskuksena kultatason LEED for Existing Buildings‐sertifikaatti ekologisesti kestävästä toiminnasta. Sello keräsi vihreän rakennuksen pisteitä muun muassa erinomaisista julkisen liikenteen yhteyksistä, vihreästä sähköstä, energian käytön hallinnasta, tehokkaasta vedenkäytöstä sekä niin yrittäjien kuin asiakkaiden käytössä olevista kierrätys-­ ja lajittelumahdollisuuksista."
Hieno juttu sinänsä. Sertifikaatti on osoitus rakennuksen hyvistä ominaisuuksia. Tietysti voi pohtia, miten ekologista on toiminta, joka pyörii kuluttamisen ympärillä. Onhan kyseisessä kauppakeskuksessa parhaillaan menosa Sembalot - kuluttamisen riemujuhla. Vai onko tämä dilemma vain minun päänupissani?
PS. Yhteenveto paneelikeskustelussa tulossa

10 kommenttia :

Pellon pientareella kirjoitti...

Tärkeä juttu tämäkin. Taas yksi syy boikotoida kauppakeskuksia ja Itistä (tosin en siellä käy muutenkaan). Yhteenvetoa odotellessa, kiitos etukäteen.

Marika kirjoitti...

Kai katsoit Yleltä tulleen Hehkulamppuhuijauksen? Erittäin kiinnostava dokkari suunnitellusta vanhenemisesta!

Anna kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus. Oon samaa mieltä siinä, että Itis mokasi, kun peruutti tilaisuuden > tulee fiilis, että miksi, onko tuotteissa jotain salattavaa ja meitä kuluttajia "sahataan linssiin"? Innostuksella odotan minäkin kertomusta tapahtuman sisällöstä.

Kauppakeskustenkin tulisi herätä siihen todellisuuteen että kuluttajat ovat tietoisia, hakevat tietoa, keskustelevat somessa ja henk.koht. juuri tällaisista asioista. Vanhat markkinoinnin "säännöt" joutavat roskakoppaan pian. Joten jos ei voi rehellisesti ja täydellä sydämellä tehdä omaa bisnestä, kannattaako sitä tehdä ollenkaan? Ja jos meinaa tehdä "vihreääbisnestä" ja se ei sitä ihan aikuisten oikeasti ole, sahaa omaa nilkkaansa ennen pitkää.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Minusta kyseessä oli pelästyminen. Kuluttaja-asiat ovat myynnille piikkejä takapuolessa. Pelästyikö Itäkeskus itse vai painostivatko Itiksessä vuokralla olevat liikkeet? Sitä en tiedä. Joka tapauksessa tapahtuma kuvaa hyvin, missä mennään. Myynti on pyhä asia. Kauppakeskukset eivät ole kaikille vapaata ja sananvapaata aluetta, vaan ne on valjastettu puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Marika: Katsoin dokkarin, joka oli todella mielenkiintoinen. Tapaus printteri oli suorastaan thrilleri.

Anna-Liisa kirjoitti...

Itis mokasi, ilman muuta! Käsittämätöntä että ne niin vähän tajuavat asiakkaiden ajatuksia.

Omalla kohdallani vallitsee kauppakeskusten suhteen sisäinen dilemma. Pidän kauppakeskuksissa asioimisesta: kaikki asiansa voi toimittaa sisätiloissa. Suomessa ei sää aina houkuta ulos. Toinen miellyttävä asia on se, että saa etsiä ja hipelöidä rauhassa. Minulla on pienissä kivijalkakaupoissa aina ostopakon tunne: aulis ja palvelevainen henkilökunta rientää hetipaikalla esittelemään, ja tuntuu että aiheutettuani kauheasti vaivaa on epäkorrektia lähteä pois ostamatta mitään. Olen joskus nuorempana ostanut aivan käsittämättömiä sikakalliita juttuja vain siksi että en ole ilennyt lähteä ostamatta.

Toisaalta haluan asua kaupunkikeskustassa, ja sellaisiin harvoin isoja kauppakeskuksia mahtuu. On onneksi kuitenkin yksi pikkukaupunki, jossa sellainen on, ja sinne onnistuinkin päätymään asumaan 300 m päähän kauppakeskuksesta!

Anna kirjoitti...

Olet oikeassa Anja, niin sitä vielä ajatellaan, että kuluttajat ovat piikki lihassa, vaikka asia pitäisi olla aivan toisin päin. Kenelle tätä hommaa tehdään? No kuluttajille, tai paremminkin ihmisille (ja eläimille). Eikö ole hullunkurista? Ne tyypit, jotka tekevät tuotteita ja palveluita todelliseen tarpeeseen, ymmärtävät ihmistä ja kuuntelevat häntä (eivätkö ole muka ymmärtävinään & kuuntelevinaan tai kuulevinaan), tulevat olemaan vahvoilla tulevaisuudessa.

Pauleli kirjoitti...

Ostoskeskuksissa on juurikin tuo ongelma, että ne tavallaan ovat julkisia tiloja, mutta kuitenkin yksityisomistuksessa.
Kaavoittajat ovat esittäneet, että heillä pitäisi olla enemmän sananvaltaa siinä millaisia ostoskeskusten sisätilat ovat, kuten vaikka viitoitukset bussiliikenteeseen, esteettömyys jne.
Ja missä tosiaan informoidaan ihmisiä, jos tilankäyttöä jossa ihmiset tosiasiassa viettävät aikaa sensuroidaan yritysten toimesta? Tai mistä sellaiset firmat, jotka eivät sovi kauppakeskuksen omistajan konseptiin löytävät kannattavan ostospaikan?
Ruohonjuurta tai pientä lihakauppaa taitaa olla turha etsiä kauppakeskuksista, joissa on ketju-marketteja. Johtuuko se kalliista vuokrasta vai hyvän vuokranmaksajan painostuksesta onkin sitten ihan toinen juttu...

Anna kirjoitti...

Mä oon haaveillut sellaisesta ostoskeskuksesta tai ostosryhmittymästä, jossa pienet ja miksei isommatkin, laadukkaat yritykset olisivat yhdistetty saman katon alle, tyyliin "luomu-Sokos". Asiakkaiden viihtyvyyteen, tuotteiden ja palveluiden laatuun olisi panostettu nykyistä enemmän. Yrittäjät olisivat valinneet jo kaikista parhaimmat tuotteet, joten asiakas voisi olla varma, että saa rahoilleen vastinetta. Olisikohan tällaiselle paikalle kysyntää? Onko tällainen paikka jo olemassa?

jenni kirjoitti...

Itäkeskuksessa on iso Ruohonjuuri S- markettia vastapäätä (tai ainakin oliloppuvuodesta, kun siellä viimeksi kävin).

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails