Kemikaalikimara: Suomalaista törmäilyä

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Suomalaista törmäilyä

He means it

Joulutauko on taas ohi. Suunnitelmissa on kirjoittaa paitsi lähettämistänne kysymyksistä, kiitos niistä, sekä muutamasta tätä blogia sivuavasta aiheesta. Tulossa on asiaa ruoasta, MCS:stä sekä kirja-arvostelu. Mutta ennen kuin pääsen noihin, on pakko kirjoittaa suomalaisesta ilmiöstä nimeltä törmäily. Asia kiinnitti huomioni jo muutama vuosi sitten, mutta ajattelin olevani jotenkin yliherkkä sille. Aivan sattumalta kuulin lähipäivinä samasta asiasta kahdelta täysin eri suunnalta.
Oletko huomannut, että suomalainen ei väistä - ei vaikka se olisi kaikkien kulkemisen kannalta sujuvampaa. Nyt puhutaan siis jalankulkijoista. Olen pari kertaa tuskastunut luovimaan Mannerheimintiellä kantamuksieni kanssa. Oikea olka edellä, sitten vasen, askel oikealle, pari askelta suoraan ja taas vasemmalle, että välttyisi törmäämästä ihmisiin, jotka kävelevät aivan suoraan. Niin, pari kertaa olen lopettanut luovimisen ja alkanut toimia täysin samoin, katse kaukaisuuteen, eikä elettäkään väistämiseen. Toisella kerralla nuori nainen törmäsi minuun, toisella kerralla nuori mies, joka selvästi hämmästyi, ettei häntä väistetä. Näistä protesteistani on jo tovin aikaa.
Ennen joulua eräs tanskalainen mies kertoi törmääneensä kadulla nuoreen naiseen - siis aivan konkreettisesti. TUM! Tanskalaismies ihmetteli suomalaisten tapaa kulkea kadulla ikään kuin ketään muita ei olisi olemassakaan ja huvittuneena toteti, että ehkä törmäily on suomalaisten tapa ottaa kontakti. Hävetti suomalaisten puolesta, mutta olinpa tuon itsekin toisaalta todennut.
Kunnes taas, eilen junassa kotiin mennessä, kuulin vaunussa erään perheen keskustelun kaupungissa liikkumisen hankaluudesta, koska ihmiset eivät väistä. Vanhempi rouva vielä jatkoi kuvaten Kanadasta vierailulla olevan tutun päivitelleen samaa asiaa.
Eräs juoksemista harrastava mies kertoi puolestaan jo kauan sitten olevansa tuskastunut siihen, kun äidit ovat täyttäneet kävelytien lastenvaunuilla, eivätkä tee elettäkään väistääkseen, vaikka näkevät muita tulevan ja hyppivän ojan puolelle. Kyseessä on todella paljon lapsista pitävä henkilö, joten mistään lastenvaunukammosta ei ole kysymys. Tuttavani heitti asialle oman vähemmän imartelevan termin - uustyhmyys, vastikkeena uusavuttomuudelle. Kuulosti ensin alkuun pahalta. Mutta mistä sitten on kysymys, jos tällainen perusasia kuin väistäminen tuottaa vaikeuksia? Oletko huomannut saman ilmiön? Mistä moinen juontaa juurensa. Miten kampitat väistämättömyyden?

Ja koska tässä nyt sitten käydään läpi suomalaisuuden ydintä, kerron tämän eräältä britiltä kuulemani kuvauksen meistä. "Mistä tunnistaa introvertin ja ekstrovertin suomalaisen? Introvertti suomalainen tuijottaa keskustellessaan varpaitaan. Ekstrovertti suomalainen tuijottaa keskustelukumppaninsa varpaita."

(Tuijottelee varpaitaan, kun kenenkään muun varpaitakaan ei huoneessa satu olemaan ja painaa "Julkaise teksti"-nappia.)

Lue myös

12 kommenttia :

Mujeril kirjoitti...

New Yorkissa vieraillut ystäväni totesi, että sen on johduttava siitä, etteivät suomalaiset ole tottuneet väistämään. Täällähän on pääsääntöisesti lääniä missä kulkea ja niinpä siirtymä oikeisiin ruuhkiin on kulttuurishokki. Nykissä (ja muissa suurkaupungeissa) ihmiset ovat oppineet elämään väistämisen kanssa ja homma toimii siellä kuulemma hyvin jouhevasti, ei törmäilyjä eikä kyräilyä vaan jokainen taitaa oikeaoppisen kävelyn.

Ana kirjoitti...

Kyllä suomalainenkin - ainakin alle satavuotiaat - osaa väistää ja luovia, jos ne joutuu toisenlaiseen katukulttuuriin, esim. juuri mainitut Nykki tms. isot kaupungit. Mutta Suomessa saa käyttäytyä kuin metsäläiset, täällä se metsäläisgeeni jotenkin on omassa elementissään ja hyvin elossa. Itsepäisyyden säestyksellä, tietty.

Hengenvaaralliseksihan tuo käy viimeistään silloin kun itsepäinen metsäläinen pääsee autonrattiin.

Anonyymi kirjoitti...

No täällä järkeänsä käyttävän lastenvaunuilijan puolustuspuheenvuoro. Kaverin kanssa on tietysti kiva vaunutella rinnakkain, mutta totta kai väistämme muita kulkijoita, ja kuljemme silloin peräkkäin.

Eri asia on sitten ne "muut", jotka eivät ymmärrä, että vaunujen kanssa ei voi väistää mihin vaan, minne vaan eikä niin vain salamannopeasti. Vaunut tarvitsevat myös tilaa kääntymiseen.

Maria kirjoitti...

Ahaa, eli tästä se johtuu, että tunnen aina Helsingin kaduilla hoippuvani kuin humalainen - yritän selkeesti huomaamattani väistellä ihmisiä, ja koska kukaan muu ei väistä, omaa liike-energiaansa joutuu koko ajan mukauttamaan sen mukaan pyyhältääkö edessä joku suoraa linjaa kohti vai ei. :D Mansessa on niin vähän ihmisiä, että siellä tosiaan mahtuu käveleen... ;o

Ari Makela kirjoitti...

Minua nyppivät myös nämä rynnäkkövaunuäidit, jotka kuluttavat kokonaisen kevyen liikenteenväylän. Totta kai on mukavampi jutella, mutta siihen pitäisi liittyä myös se, että muodon leveyttä kavennetaan kun muita ihmisiä on ohittamassa tai heitä tulee vastaan.

(Anteeksi, oli ihan pakko käyttää militäärejä termejä.)

Eniten nyppii kuitenkin suomalaisten metrokäyttäytyminen: Suomessa on tapana liikkua oikealla, joten niissä pitkissä liukuportaissakin seistään oikealla puolella, jotta ne, joilla on kiire pääsevät nopeasti ohi vasemmalta tai jos on oikeasti tungosta niin portaat täyttyvät kommelluksitta kahdesta ihmisjonosta. Paljon pahempaa on se, että ihmiset eivät tajua että metroon sisäänpääsyä odotetaan jonoissa näin:

ovi
/ \

Ensin päästetään ihmiset ulos, sitten vasta sisään. Helsingissä vastassa on ihmisten muodostama muuri, josta todellakin tekisi mieli vain kävellä läpi piittaamaatta siitä kuka jää alle.

En ikinä unohda kuinka tyylikkäästi tokiolaiset ottivat muut ihmiset julkisessa liikenteessä huomioon kun taifuuni numero yhdeksän iski Tokioon loppukesästä 2007. Suomessa olisin vastaavassa tilanteessa ollut naama ja kädet verillä asemalaiturilla. Tokiossa kävelin ulos ihmisillä paineistetusta junasta ilman ongelmia.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Mujeril ja Zepa: On varmaan noin. Jos on riittävän paljon väkeä, on pakko sopeutua. Täällä on vain siellä täällä ruuhkaa. Metsäläiset sitten rynnistää. :)

Anonyymi: Ei pidä yleistää lastenvaunuväkeä. Osa ymmärtää varsin hyvin, osa ei. Ja totta on, että niiden kanssa on joissakin paikoissa tosi vaikea liikkua.

Maria: Juuri niin! Ja arvaapa, kun on lumisohjoa, kinoksia ja paikoitellen jäätä niin millaiseksi hoippumiseksi se meno äityy. :)

Ari: Rynnäkkövaunuäitien lisäksi voisi mainita vielä ohjuspyöräilijät, jotka suhahtavat pitkän matkan ohjuksen nopeudella ohitsesi niin että pipo meinaa lentää päästä ja tuuli viuhuu korvissa.
Metrokäyttäytyminen, totta! Pätee muuten busseihinkin. Silloin kun lapset olivat pieniä, pidin heille pysäkillä opastushetken (isoon ääneen tietenkin). "Ei saa rynnistää ovelle. Pitää odottaa täällä kauempana, että muut pääsevät ensin bussista pois." Kummasti jäivät aikuisetkin vähän kauemmaksi.

Johki kirjoitti...

Kerrassaan mielenkiintoista! Minulla on ihan eriävä näkemys :) En ole huomannut, että suomalaiset eivät väistäisi. Tosin, olen asunut vain yhdessä kaupungissa enkä pääkaupunkiseudulla ollenkaan, suuri kaupunki kuitenkin.

Vaunurintamiin en ole törmännyt ja itse pienten rattaideni kanssa yritän olla olematta keskellä kulkuväylää, vahinkoja joskus varmaan sattuu kun on ajatuksissaan.

Mutta eipä ne vaunuilijat varmasti ole mikään erityisryhmä, huomaan kyllä että monet ihmiset ihan kävelevät ja pyöräilevät rinnan niin ettei pääse ohi (oma kokemus kyllä että takaapäin, edestä tullen on aina väistetty...)

Sen sijaan olen asunut n. 20 miljoonan ihmisen suurkaupungissa ja grrrrr, siellä vasta olikin mentaliteetti, että minä minä ensin, varsinkin naiset autolla olivat ihan kamalia, olisivat varmasti ajaneet lapseni päälle ellen yhtään varaani pitäisi. Tai kaupassa sitten...kärryt vaan keskelle käytävää ettei kukaan pääse ohi. Mulle sanottiinkin, että pökkää itsesi vaan ohi, et koskaan pääse mihinkään jos jäät odottamaan tapahtuuko jotain siirtmistä johonkin. Näihin kokemuksiin verrattuna Suomessa on tämäkin asia NIIIIIIIIIIIIIIN hyvin. Ja osataan jonottaa!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä pääsääntöisesti suomalaiset mielestäni osaavat liikkua aivan sulavasti suuremmassakin ruuhkassa. Ja JONOTTAA niin sopuisasti! Joskus on tuska iskenyt ulkomaan reissuilla, kun palvelua saa kovaäänisin ja kyynärpäitään etevämmin käyttävä.

opiskelija kirjoitti...

Tuli mieleeni tapaus eräästä supermarketista vähän ennen joulua. Eräs rouva oli tyttärineen kapealla käytävällä vertailemassa joitain tuotteita, ja ostoskorin he olivat jättäneet käytävälle viereensä, niin että se tukki loput käytävästä. Itse etsin toiselta hyllyltä tiettyä lehteä. Hyppelin etsiskellessäni kolmeen otteeseen korin yli, kun naiset eivät vaivautuneet sitä siirtämään. Neljännellä kerralla katsoin niin pahasti, että siirsivät lopulta vastentahtoisesti koria. Missä ovat ihmisten käytöstavat?

Yleensäkin tämä väistämättömyys on minustakin todella yleistä (suomalaisissa) kaupungeissa. Eikä sillä tunnu olevan mitään tekemistä iän tai sukupuolen kanssa. Pietarin metrossa oli muuten ihan sama mentaliteetti, ihmiset yrittivät rynniä sisään, ennen kuin edelliset olivat päässeet ulos.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Johki ja Anonyymi: Totta, kyllä sitä osataan pyörien ym. kanssakin väylät tukkia.
Jonotuksesta olen samaa mieltä. Etuilua on suht' vähän.

Opiskelija: Tuo on tosi rasittavaa ja yleistä. Itse käytän moisessa tapauksessa ylitsevuotavaa ystävällisyyttä. "Voi, pääsisikö tästä mitenkään ohitse?" :)

Linda kirjoitti...

Saman väistämättömyys-ongelman olen huomannut! :) Itse vaunujen kanssa liikkuvana, muita väistävänä täytyy kyllä valittaa ettei vaunuilijaa väistetä usein lainkaan. Monet vain huokailevat tyylillä "onko ton pakko tunkea tänne kakaransa kanssa". Kyllä, lapselle on pakko käydä esim. kaupassa ostamassa ruokaa. Ja joskus saattaa jopa olla pakko matkustaa bussissa ruuhka-aikana. Ikävä, että se kanssaihmisiä häiritsee! :D Tosin siinä vaiheessa, kun lasta tönitään siksi ettei viitsitä väistää, suutun. Onneksi osaan kyllä tarpeen tullessa pitää puoleni.

Johki kirjoitti...

Juillen kaltaista en ole kokenut ollenkaan. Ihmiset ovat mielestäni kyllä ihan ystävällisiä lapsen kanssa liikkuvalle, avuliaita myös. JOs muksua joskus kiukuttaa niin melkein aina ilmaantuu joku avulias puhelemaan, jolloin kiukuttelu yleensä keskeytyy hämmästyksestä. JOskus tuntuu, että lapsi on vähän kuin koira, uskalletaan sen äipänkin kanssa tulla keskustelemaan vaikka muuten ei tultaisi. Ihan kivaa kyllä :) Ja tässä kaupungissa muka kaikki sisäänpäinkääntyneitä, mun mielestä ei koskaan ole pitänyt paikkaansa!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails