Kemikaalikimara: Hullut päivämme

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Hullut päivämme

Hullut Päivät on tavaratalo Stockmannin pari kertaa vuodessa järjestämä myyntitapahtuma, jonka seurauksena kaupungilla kulkee väkeä kananpojan keltaisten kassien kera. En käynyt tämän kertaisilla Hulluilla Päivillä, enkä edellisillä, enkä sitä edellisillä. Joskus olen tehnyt täsmäiskun ja käynyt aamuvarhaisella ostamassa äidilleni pölynimurin. Koukkasin samalla reissulla myös  vaateosaston puolelle, mutta tulin nopeasti järkiini nähdessäni jonot sovituskoppeihin.Pärjään aivan hyvin ilman sitä kaunista neuletta, joka bongasin esitelehdestä. Joskus nuorempana pinnistin itseni väentungokseen ja sieltä ulos. Ainoa ostokseni oli normaalihintainen CD. Olen shoppaamisessa surkea epäonnistuja.

Ostohysteriapäivillä kuultua

"Täähän on kuin helvetin esikartano!" - vanhempi rouva joulun alla suuren Marketin aulassa.

Tuttavamies tarvitsee kauluspaidat erikoispitkillä hihoilla. Koska Stockmannilla on kyseisiä paitoja paremman valikoimat kuin monessa muussa liikkeessä, hän soitti kauppaan ja kysyi:
"Onko teillä menossa ne Hullut Päivät?". 
"Voi, valitettavasti ne alkavat vasta ensi viikolla", pahoiteltiin liikkeestä.
"No hyvä, sittenhän minä voin tulla ostoksille nyt."

Myyjä Hullujen Päivien ostoksiaan maksavalle naiselle:
"Meille tulee joka päivä uusia eriä." 
"Voi ei, sittehän minun pn pakko tulla tänne joka päivä!" 
Kuka pakottaa?

 En vastusta myyntitapahtumia, alennusmyyntejä tai muita markkinoita - vastustan tarpeetonta ostamista. 

Tavaraa loppuelämäksi

Olette varmaan kuulleet vanhojen  ihmisten toteavat: "Näillä minä pärjään lopun elämäni" tai "Ei minun enää kannata mitään ostaa." Sellaisia vanhojen ihmisten puheita.
Äitini muutti, siivosi liinavaatekaappiaan ja antoin minulle pinkan pyyhkeitä. Osa niistä on niin hauraita, että ei niistä enää ole muuhun kuin siivous ja kiillotuskäyttöön, mutta toki joukossa on aivan käyttökelpoisiakin, kuten esimerksi punaruutuiset mummulta perityt. Kävin pinoa läpi ja huomasi ajattelivani, että minulla on keittiöpyyhkeitä loppuelämäni tarpeiksi. Tähän on siis tultu - ja nuorimmainen on vielä alakoulussa. Tarkemmin ajateltuani totesin, että minulla on montaa muutakin asiaa lopuksi elämää, vaikka sitä toivon mukaan riittäisi vielä lukuisiksi vuosikymmeniksi. Mitä tavaraa sinulla on riittämiin tai jopa liiaksi asti?

Meilläpä on kotona ihan omat hullut päivät, mammuttimarkkinat, hintahulinat ja mitä niitä onkaan. 3+1-päivää on tosin mennyt jo ajat sitten pitkäksi. Kotiimme ajautui muuton jäljiltä pyyhkeiden lisäksi kaikenlaista muutakin. Viime aikoina yksi keskeisimpiä hommiani on siirrellä tavaroita paikasta toiseen: äidin uuteen kotiin, kierrätykseen, kirppareille, kotiimme, roskiin ainoastaan roskiin kuuluva. Tavara on painolastia - kirjaimellisesti. Kotimme näyttää tällä hetkellä kierrätyskeskukselta laatikoineen ja ylimääräisine huonekaluineen. 

Näiden pyyhkeiden nimikirjainten takana ovat vanhempani, isäni veli, mummuni ja  mummun sisko. Omat nimikirjaimeni löytyvät mummuni kirjomina. Hellyttävä vohvelikangaspyyhe on tehty koulussa. Tajusin näitä katsellesani, että nykyisin ei pyyhkeitä nimikoida, lakanoista puhumattakaan, vai vieläkö joku harrastaa moista? Lapsillani ei ole nimikoituja pyyhkeitä. Ketju katkeaa, ellen tee jotain. Taidan ottaa muutaman niistä pyyhepinon hyväkuntoisista nimikoimattomista ja alkaa ommella. 

Lue myös

18 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit : "Lapsillani ei ole nimikoituja pyyhkeitä. Ketju katkeaa, ellen tee jotain." Eikö tuota ketjua muka voi katkaista? :) Ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin tuon ajatuksesi. Toisaalta, miten luulet, että lapsesi suhtautuisivat saadessaan nimikoidun pyyheliinan sinulta? Sinun on joka tapauksessa kerrottava heille, mikä juttu siinä nimikoimisessa piilee. Perinne, katoava sellainen. Ehkä se aiheuttaa sen, että nimikoimasi pyyheliina kulkee perintönä heiltä heidän lapsilleen jne.... Voih sentään. Minullakin on lahjaksi tädeiltäni saatuja ja nykyaikaiseen käyttöön täysin kelpaamattomia tyynyliinoja ja päällyslakanoita pitseineen. Teen niistä pikkuhiljaa matonkuteita.... Enkä edes kudo mattoja itse, mutta ne voi lahjoittaa. Kyllä on raadollista tämä elämä. :)

Rhia kirjoitti...

Hullut päivät todella ovat hullut. Yritän mahdollisuuksien mukaan vältelläs sinne menemistä, tai mihinkään muihin alepäiville.
Vanhat petivaatteet ja pyyhkeet sen sijaan löytävät luotani rakastavan kodin kun askaroin niistä uutta käyttötavaraa. Vanhasta rohdinpellavalakanasta tuli laudeliina, kirjotuista pellavalakanoista verhoja ja tyynynpäällisiä jne. Rakkaudella ja taidolla tehtyjä käsitöitä ei raaski pistää noin vain pois.

Pellon pientareella kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Ja voi,nimikoi ihmeessä, hieno ajatus. Anonyymille sanoisin, että anna mieluummin upeat vanhat tyynyliinat ja lakanat eteenpäin niitä arvostaville, herran jestas, leikata nyt niin arvokasta matonkuteiksi! Vai oliko tuo provo...

Taru kirjoitti...

Hyvä huomio tuo nimikointi! Yksi keino siirtää tätä ilman uusia nimikointeja sukupolvelta toiselle on samat etukirjaimet. Itselläni on mummini nimikirjaimin varusteltuja liinavaatteita, joissa sopivasti ovat myös minun nimikirjaimeni. Ja pieni tyttärenikin omaa samat nimikirjaimet. Tämä on tosin enemmänkin sattumaa kuin tarkoitushakuisuutta. Niitä ei raaski pistää pois, vaikkeivat aktiivikäytössä olekaan.

Anja kirjoitti...

Otin heti aktiivikäyttöön osa saamistani keittiöpyyhkeistä. Osa menee siivous- ym. käyttöön. Joten suosittelen kokeilemista. Entäpä, jos vaikka värjää osan?

Mietin tosiaan tuota lapsille nimikointia. Enkä teen sen kuitenkin niin, että ostan uutta, hyvälaatuista kangasta ja nimikoin modernisti. En millään kiemurakirjaimilla, vaan jotenkin uudella tavalla ja värillä. Ideoita kehiin ompelumestarit! Vinkatkaa sitten minullekin, kiitos!

Pitsilakanoita on meilläkin nyt sitten laatikollinen. En niitä matonkuteiksi viitsi leikellä, sillä niitä räsymattojakin on ihan tarpeeksi. :)
Vaikeaksi asian tekee se, että en ole pitsi-ihminen, paitsi mökillä. Koti ja mökki näyttävät ihan erilaisilta. Mutta kyllä minä vielä keksin uusiokäytön niille lakanoillekin.

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei, ei ollut tarkoitus provosoida mitenkään. Olen tietenkin kysynyt nyt lähes ja vähän ylikin kolmikymppiseltä jälkikasvulta haluaisivatko he jotain nimikoitua tai pitsilakanoita tms., jota olen perinyt. He katselivat vain yläviistoon ja olivat miettivinään haluaisivatko... :) Olen mielestäni vuosikymmenet jo arvostanut ihan liikaakin lahjaksi saatuja ja perittyjä vuodevaatteita; aplikoidut pöytäliinat aion jättää perinnöksi. Niihin näytti olevan kiinnostusta enemmän.... Ja hyväksi lopuksi: mammani eli äidinäitini opetti minua jo lapsena leikkaamaan matonkuteita ja vieläpä keritsimillä. Teen omasta mielestäni todellista ja perinteikästä surutyötä leikkaamalla matonkuteiksi sellaista, josta en voi luopua noin vain... tai jättää odottamaan pahimmassa tapauksessa sitä, että kuoltuani jälkeläiset roudaavat ne lähimpään kierrätyskeskukseen. Yksi idea pitsilakanoille vielä: niistä voi tehdä arkkuvaatteet tai sisustuksen valmiiksi. Arkkukin kannattaa nikkaroida itse; sellaisia kurssejahan järjestetään nykyään. Aika useita tämmöinen kauhistuttaa, minua ei ollenkaan enkä käsitä miksi ei voisi askaroida valmiiksi omaa arkkuaan ja viimeistä mekkoa.... Niin, siis siihen käyttöön vanhoja pitsilakanoita kannattaa säästää! :)

Anonyymi kirjoitti...

Anja, uusi kangas, uusi tyyli ja moderni nimikointi... vaikkapa tyyliin P @ L (vain esimerkki) ... Siinäpä yksi toteutusmalli tämän päivän nimikointia ajatellen.

Raadollista mutta totta: oma poikani sanoi, että onpa joutavanpäiväistä puuhaa, kun tekstiilitussit on keksitty. :) Sellaista se on, kun on käyty eskarit, ala-asteet ja intti.

Anja kirjoitti...

Vaikeita juttuja nuo perintöaarteet. Yritän tosiaan itsekin keksiä käyttöä pitsilakanoille. Täytyy tosiaan pitää varaansa, ettei tunge kaappeja täyteen tavaraa jälkpolven harmiksi.
Arkkuvaatetus on oiva idea, joskaan ei tosiaan ole tullut mieleen sellaista ommella.

Sain aikanaan mummulta lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä. Kovassa käytössä olivat, kun omaan kotiin lähdin. Hajonneetkin jo osa. Olihan se aina mukava mummua ajatella, kun niitä tyynyliinojakin taitteli. Olivat muuten nuorekkaan väriset ja kaunis kuviointi, ei siis ihan vanhan tyylin mukaan.

Anja kirjoitti...

Kiitos anonyymi vinkistä. Kyllä minä vielä keksin jotain hauskaa tuohon 2000-luvun nimikointiin.

Zepa kirjoitti...

Mulla taitaa olla lyijykyniä loppuiäksi. Helmut Newton -kokoelman logolla Berliinistä :-)

Miriam kirjoitti...

Pitsejä: Äitini teki itselleen feresin ja laittoi siihen perimiään ja itse virkkaamiaan lakanan ja tyynyliinan pitsejä, suosittelen!

Jos suvussa tai muuten vaan lähiympäristössä on pieniä prinsessoja, he saattaisivat olla onnesta ymmyrkäisiä saadessaan PITSEJÄ! Mielellänä toki prinsessavaatteissa.. ;)

Hullutpäivät ja kumppanit on kamalia. En ole tainnut sellaisilta oikeastaan mitään koskaan ostaa, paitsi irtokarkkeja ja pusuja: Ne kun ovat halpoja, reunalla ja niillä on oma kassa :D
Ja toi "ostoshysteriapäivillä kuultua" keskimmäinen on ehdottomasti paras!

Miriam kirjoitti...

Ai niin, se nimikointi vielä:
Minä ajattelin "nimikoida" lapsen kanssa pyyhkeitä HÄNEN käyttöön niin, että maalaamme tai jotenkin muuten kuvioimme valmiita valkoisia pyyhkeitä, joita on jokunen olemassa. "miksi minulla on tällainen vain VALKOINEN" oli tänään kommentti.. ;) (ja juu, meillä asuu pieni prinsessa)

Kokox kirjoitti...

Meilläkin on jo pyyhkeitä ja lakanoita varmasti loppuelämän tarpeiksi. Ihaninpia aarteita ovat oman mummon vuosikymmeniä sitten tekemät ja minulle nimikoidut pyyhkeet ja tyynyliinat. Mummunaikaiset lakanat myös paljon tuhdimpaa kangasta, kuin nykyajan lipareet. Vanhoissa, keskeltä kuluneissakin lakanoissa on vielä paljon tukevaa ja hyväkuntoista kangasta jäljellä. Itse olen mm. pingottanut niistä maalauspohjia sekä värjännyt niitä ja käyttänyt monenlaisiin käsityöprojekteihin. Sillä tavalla mummon poljettavalla Singerillä ompelemat, käsin nimikoidut aarteet saavat vielä uuden elämän.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on 1903 ommeltu käsityöpussi, joka on kulkeutunut äidiltä tyttärelle. Hurjaa ajatella, että se on yli 100-vuotias. Mulla ei ole tytärtä, enkä sellaista voi saadakaan mutta ajattelin joskus ikäihmisenä lahjoittaa pussin vaikkapa käsityömuseoon:)

Helinä

Anonyymi kirjoitti...

Minä, alle 30-vuotias, sain kotoa lähteissäni äitini nimikoimat pellavapyyhkeet mukaan. Ja käytössä ovat koko ajan. Myöhemmin sain isoäitini vanhoja, meillä kun sattui olemaan samat nimikirjaimet. Aion myös omille lapsilleni kirjoa ainakin ne keittiöpyyhkeet. Se tuntuu tärkeältä asialta, samoin kuin tuntui saada itselleni äitini kirjomat.

Anja kirjoitti...

Perinteet ovat mukavia, kunhan niistä ei tule rasitetta. Minun äitini ei ole kirjonut minulle, mutta on sen sijaan neulonut villasukkia. Mummu harrasti kirjomista.

kirjautumaton siivousfriikki kirjoitti...

Minusta Hulliksilla ei edes ole kovin edullista. Tarkemmin katsottuna monen tavaran saa muualta halvemmalla, aina :)

Osa roinasta on Hulliksille ostettua, joten hintavertailu ei onnistu. Mutta missään tapauksessa kyseessä ei ole varastoerien myynti huimilla alennuksilla.

Merkattuja perintöpyyhkeitä meilläkin on, ja ne on kyllä voittamattomia siinä suhteessa, että kestävät pesun vaikka 90 asteessa. Päinvastoin kuin moni uusi (Stockmannilta ;) ) ostettu pyyhe.

Anja kirjoitti...

En osaa sanoa hintatasosta, kun en pahemmin ole tapahtumassa vieraillut. Kyseessä ei ole varsinainen alemyynti, vaan edullisia eriä erikseen ko. tapahtumaan hankittuja tuotteita.

Kävin viikonloppuna läpi äitini muuton yhteydessä meille ajautunutta tavarakuormaa. Nyt on sitten joulukuusenkoristeitakin useampaankin kuuseen. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails