Kemikaalikimara: Kestävän kehityksen joulupukki

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kestävän kehityksen joulupukki

Taas on se aika, jolloin pitää miettiä ketä ja miten muistaa. Päänvaivaa tuottaa se, että kaikilla on jo kaikkea. Haetaanko lahjat kirpputorilta, ostetaanko uutta vai hankitaanko mitään, varsinkin jos kantaa huolta maapallon tulevaisuudesta?
Käykö teillä tuhlaripukki vai kestävän kehityksen joulupukki? Jo parisen kymmentä vuotta esillä ollut kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että nykyhetken tarpeet tyydytetään viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Jos me haluamme hankkia sähkösyöpön sadan tuuman television, lastenlapsillamme pitää olla mahdollisuus vähintään samaan? Vai miten se menikään? Ovatko taloudellista kasvua ruokkivat tavaravuoret kestävän kehityksen mukaisia? Entä miten Joulupukki selviytyy alati kasvavista kuljetuskuormista?
Joulupukki on itse asiassa varmaan ensimmäinen, joka on osannut hoitaa mallikkaasti niin ulkoistamisen kuin logistiikan. Kaikki kunnia Petterille, mutta ilman alihankintaa maailmanlaajuinen kierros ei onnistuisi - eikä vanha mies sellaista jaksaisikaan. Niinpä lahjat on jo iät ja ajat jaettu paikallisin voimin tonttujen Korvatunturilta ohjaamana. Ja kaikki tämä ennen kuin toiminnanohjausjärjestelmiä on ollut olemassakaan. Alihankinnan keksi itse asiassa Joulupukin muori kyllästyttyään siihen, että Joulupukki on aina jouluaaton reissussa. Lisäksi vuosi vuodelta paisuvat kuormat tuottivat aivan liikaa mekaanisia ongelmia. Toimitusvarmuus alkoi kärsiä.
Kestävän kehityksen joulupukki viettää leppoisan jouluaaton perheen kanssa ajelemalla jäkäläenergialla toimivalla kulkuvälineellä vain lyhyen lenkin lähiympäristössä. Illan päätteeksi Joulupukki nauttii muorin kanssa mukillisen glögiä, jossa on tilkkanen bioetanolia. Pahoitteluni Joulupukki, joskushan nämä asiat olisivat kuitenkin tulleet ilmi.

Kolumni on julkaistu Kemia-lehdessä 8/2009.


Lue myös

2 kommenttia :

Mamairl kirjoitti...

Tämä on hyvä tietää, että Joulupukin muori on keksinnön takana! Saattaa olla, että monessa muussakin ideassa takana on vaimoihminen, joka on liian kiltti tai nöyrä, ja on siksi antanut kunnian puolisolle. Onneksi edes tässä tapauksessa oikea keksijä on tiedossa!

Vasta tänään huomasin kiinnostavan joulukalenterisi. Saanko linkittää tämän blogiini?

Kemikaalikimara kirjoitti...

Näin ne salaisuudet paljastuvat. :)
Moni asia on naisten keksimä.
Tietty saa linkittää. Mukavaa, jos on muillekin iloa.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails