Kemikaalikimara: Kummallista kemiaa - kaloriton rasva

maanantai 12. lokakuuta 2009

Kummallista kemiaa - kaloriton rasva

Rasvan ja sokerin kaloriton liitto

Muistatte varmaan kirjoitukseni margariinista ja muovista. Kummalliseen margariinikemiaan  kuuluu myös kaloriton rasva - Olestra, jonka Procter & Gamble keksi vahingossa vuonna 1968. Aine tunnetaan myös brändinimellaä Olean. Olestra on rasva, joka ei imeydy elimistössä eikä siten myöskään lihota.

Olestra koostuu aivan tutuista aineista. Kun normaali rasvamolekyyli koostuu glyserolista ja kolmesta rasvahappoketjusta, Olestrassa glyseroli on korvattu sukroosilla eli tavallisella sokerilla, johon on liitetty 6-8 rasvahappoketjua. Katsokaa, miten hienosti molekyyli pyörii stereoanimaatiossa. Rakenteen ansiosta aine käyttäytyy kuin rasva, sillä voi esimerkiksi paistaa. Elimistö ei kuitenkaan pysty hajottamaan ja käyttämään ainetta energiana. Miten loistava tuote, energiaton rasva!
Olestrasta tuli kaupallinen tuote. Sitä käytettiin lähinnä peruna- ja tortillalastuihin, crackereihin ja muihin vastaaviin tuotteisiin.Tuotteen näennäisestä erinomaisuudesta huolimatta siihen suhtauduttiin varauksella. Epäiltiin, että se lisää ruokapyramidin huipun tuotteiden, eli niin sanottujen "herkkujen" kulutusta. Lisäksi joillakin Oletra aiheutti vatsaoireita. Joissakin maissa, kuten Iso-Britanniassa ja Kanadassa aine on kielletty. Enpä ole Suomessakaan moiseen aineeseen koskaan törmännyt.

Yhdysvaltojen FDA (Food and Drug Admistration) vaati vuonna 2000 tuotteiden pakkauksiin merkinnän:
"Tämä tuote sisältää Olestraa. Olestra voi aiheutta vatsakramppeja ja ripulia. Olestra estää joidenkin vitamiinien ja ravinteiden imeytymistä. Tuotteeseen on lisätty A, D, E ja K-vitamiineja."
Olestran myynti hiipui vuosien mittaan, sillä eihän tuollainen varoitusteksti ole mitenkään houkutteleva. Olestran voittokulku kaatui vatsakramppeihin, keltaisiin ulosteisiin ja tahriintuneisiin kalsareihin. Engalnninkielellä ilmiöstä käytetään termiä "anal leakage". Voit lukea kuvauksen yhden henkilön kymmenen päivän Olestera-testin tulokset kalsarikuvineen jutusta "Ole Olestra!". Mitään ripulitöhrimisiä kalsareissa ei sentään näy, mutta jotain ylläriä sentään.

Olestra ei menestynyt elintarvikkeella, mutta sille keksitiin muuta käyttöä. Nykyisin ainetta myydään uusiutuvista raaka-aineista valmistettuna voiteluaineena nimellä Sefose, vaihtoehtona petrokemian tuotteille. Olestran tarkempi historia on luettevissa Wikipediasta.

Rasvaripuli laihdutuslääkkeellä

Rasvaripuli on ikävä ja kiusallinen juttu. Sitä voivat aiheuttaa myös laihdutusvalmisteet, joita ovat muun muassa Alli ja Xenical.  Jos esimerkiksi allin kanssa syö rasvaa voi käydä näin :
noudattamalla rasvatavoitteitasi voit vähentää allin käytöstä johtuvia haittavaikutuksia
alli estää n. 25 % ravinnon sisältämästä rasvasta imeytymästä. Koska imeytymätön rasva ei varastoidu kehoon, se poistuu luonnollista tietä ulosteiden mukana.
allin toimintaperiaatteen vuoksi saatat huomata muutoksia vatsasi toiminnassa. Muutokset ovat yleensä hallittavissa, jos pysyttelet päivittäisessä rasvatavoitteessasi (noudatat alli-ohjelmaan sisältyvää terveellistä vähärasvaista ja -kalorista ruokavaliota). Jos kuitenkin syöt liikaa rasvaa, haittavaikutusten todennäköisyys kasvaa. Tällaisia haittavaikutuksia ovat rasvaiset tai öljyiset ulosteet, löysä vatsa, äkillinen ulostamistarve ja öljyiset tai öljyttömät ilmavaivat.
Anal leakage....
Lue myös:
Kuva: Wikipedia, Olestra stereo animation

2 kommenttia :

Anni kirjoitti...

Kuulostaa aika hurjalta aineelta, en haluais maistaa.

Anja kirjoitti...

En minäkään. :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails