Kemikaalikimara: Hiusvärillä kasvot muodottomaksi

torstai 16. huhtikuuta 2009

Hiusvärillä kasvot muodottomaksi

Viisitoistavuotiaan brittityttö sai voimakkaan allergisen reaktion hiusväristä. Tytön kasvot turposivat muodottomaksi hiusvärin sisältämän parafenyleenidiamiinin PPD takia. Aine on erittäin herkistävä. Teinityttö ei ole ehtinyt värjäämään hiuksiaan vuosikymmeniä, siitä huolimatta allerginen reaktio iski - vaikka hän oli tehnyt herkistymistestin pakkauksen ohjeen mukaan. Hiusväripakkausten allergiatestit ovat ristiriitainen juttu. Ne voivat paljastaa yliherkkyyden, mutta toisaalta lisäävät herkistymisen riskiä.
Harrisin tapauksesta voi lukea Iltalehdestä.
"Harris teki pakkauksessa olleen allergiatestin, jonka pitäisi paljastaa yliherkkyydet tuotteessa oleviin kemikaaleihin. Harrisin mukaan testin tulos oli, ettei väriaineella olisi haittavaikutuksia, joten hän pani sitä hiuksiinsa.
Kun tyttö heräsi seuraavana aamuna, hän huomasi kasvojensa turpoavan. Hän meni seuraavana päivänä sairaalan, jossa hänelle annettiin antihistamiineja ja lähetettiin kotiin. Kun turvotus vain paheni, hänelle annettiin lopulta steroidihoitoa. Tuskallinen turvotus kesti viiden päivän ajan.
Lääkäreiden mukaan allergisen reaktion aiheutti PPD-kemikaali, jota on kahdessa kolmasosassa hiusväreistä.
- Aloin selvittää asiaa netistä ja paljastui, että on ollut tapauksia, joissa ihmiset ovat tukehtuneet hengiltä, kun heidän kielensä ja kurkkunsa ovat turvonneet. On väärin, että PPD:tä on luvallista panna hiusväreihin, Harris sanoi The Daily Mailille.
PPD:tä sisältävät tuotteet ovat laittomia Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa.
Viime viikolla Garnier Nutresse -hiusväri aiheutti The Daily Mailin mukaan englantilaiselle Susan Taylorille, 55, voimakkaan ja tuskallisen allergisen reaktion, joka jätti pahoja rupia hänen kasvoihinsa."
Olen varsin hämmästynyt siitä, miten huonosti hiusvärien haitallisuus tunnetaan. Aiheesta ei ole pahemmin kirjoitettu, vaikka aineiden herkistävyys on tiedetty vuosikymmenet. Mistään uudesta asiasta ei ole kyse. Myrkyiksi leimataan toisinaan aineita, jotka eivät sellaisia ole. Samaan aikaan suositellaan kritiikittömästi tuotteita, jotka voivat herkistää voimakkaasti. Toiminta ei ole kuluttajan edun mukaista.

Katsokaa kuva teinitytöstä ja 55-vuotiaasta naisesta Daily Mail-lehdestä ja miettikää, miksi aineita ei kielletä? Miksi lasten ja nuorten ylipäänsä annetaan värjätä hiuksiaan? Eivätkä ne hiusvärit ole hyväksi, vaikka ennen ei olisi oireita saanutkaan.

Täältä lisätietoa hiusväreistä
Lue myös

7 kommenttia :

Henriikka kirjoitti...

Daily Mail lehtihän on vähintään yhtä arvostettu sensaatio julkaisu kuin Seitsemänpäivää lehti :) Voi sinnuu Anja ressu.

Kemikaalikimara kirjoitti...

En kelpuuta Daily Mailia tietolähteeksi. Tiedot hiusväreistä olen kerännyt luottettavista lähteistä, en iltapäivälehdistä. Sen sijaan niistä voi poimia tosielämän tapahtumia ja esimerkkkejä. Olen siteerannut myös muun muassa Iltalehteä, joka ei tosiaankaan ole mikään tieteellinen julkaisu.
Daily Mailin lehden kuva on todellinen. Viittaamalla kuvaan näkee, millaisesta reaktiosta voi pahimmilaan olla kyse.
Tunnen henkilökohtaisesti ihmisen, jolle on käynyt vastaavasti - takaraivo on turvonnut hiusväreistä. Sukulainen puolestaan kertoi kollegastaan, joka tuli töihin pää "muodottomana" kertoen olevansa menossa lääkäriin. Ressuja tässä hommassa ovat ne, joille allergia iskee.

Anonyymi kirjoitti...

Minkälaisia värejä käytetään maissa joissa PPD on kiellettyjen listalla?

Anonyymi kirjoitti...

Kielletäänpä samalla hunaja ja ampiaiset, niihinkin voi kuolla.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Anonyymi: En osaa sanoa noiden maiden värivalikoimista.

Anonyymi 2: Vertaus ontuu aika tavalla. Ampparit ovat välttömättömiä, kuten myös mehiläiset, jotka tuottavat hunajaa. Selleriinkin voi muuten kuolla, jos on herkistynyt.
Hiustenvärjäys on täysin vapaaehtoinen juttu. Enkä ole sitä kieltämässä, vaan kertomassa riskeistä. Turvonnut pää esimerkiski ennen lomareissua on varsin ikävä asia.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu. Et ole maininnut, että eko-kampaajienkin käyttämät tuotteet voivat aiheuttaa monia allergisia reaktioita. Eräs tuttu eko-kampaaja kyseli, että miten asiakas sai reaktioita hänen itse maasta keräämästä savesta, sernhän piti kurssin mukaan olla täysin turvallista. Ainoa vaan, että savi on emäksistä ja siten voi haitata ihon omaa puolustusta huomattavastikin ja sitten on myös aika vaikea sanoa, mitä mineraaleja ja kivennäisiä juuri tuo saavi sisälsi.

Kemikaalikimara kirjoitti...

Allergiat ovat siitä hankalia, että kuka tahansa voi olla allerginen lähes mille tahansa. Keskimäärin savi lienee Kuitenkin varsin vähän ärsyttävää. (Minulla ei ole tästä tarkkaa tietoa.)
Minulla on juuri parhaillaan käytössä luonnonkosmetiikkasarjan puhdistusmaito ja joka kerta käyttäessäni tuumin, että voinko jatkaa tätä. Haju käy sekä nenään että silmiin. Jonkun muun mielestä tuote voi olla hyvä ja mukavan tuoksuinen. Ei voi tietää.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails