Kemikaalikimara: Väärä vastaus

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Väärä vastaus

Olen keskustellut monien toimittajien kanssa mitä erilaisimmista kemikaaleihin liittyvistä asioista. Heidän yleisimpiä kysymyksiään on: Mikä on ihmiselle haitallisin kemikaali?
Kun ensimmäisen kerran jouduin uteluun vastaamaan, mietin pikaisesti, tarkoitetaanko haitallisimmalla myrkyllisintä, yleisintä vai salakavalinta ainetta, akuutisti vai pitkäaikaisesti vaikuttavaa. Päätin tukeutua tilastoihin ja kerroin, että eniten kuolemia ja terveyshaittoja aiheuttaa etanoli – eli viina.
Väärä vastaus!
Kaikki tietävät alkoholinkäytöstä johtuvat ongelmat, eikä kukaan halua kuulla niistä. Itse aiheutettua päänsärkyä, alkoholimyrkytystä, maksakirroosia ja haimatulehdusta ei siis lasketa mukaan kemikaalihaittoihin.

Minua on – perheeni hämmästykseksi -- haastateltu myös siivousaiheisia artikkeleita varten. Kun keittiön, kylpyhuoneen ja vessan putsaaminen, lattiavahat , tiski- sekä uuninpuhdistuskemikaalit oli käsitelty, toimittaja halusi kuulla ikkunanpesuaineiden vaaroista. Totesin, että ikkunanpesussa suurin terveysriski on horjahtaminen ja jakkaralta putoaminen. Toimittaja naurahti. Vastaus oli ilmeisen väärä, vaikka hän sen jutussaan noteerasikin.

Ajoittain nousee esiin antiperspiranttien alumiiniyhdisteiden ja rintasyövän yhteys. Eräs toimittaja kysyi aiheesta, koska ”kaikkien ihmisten on kuitenkin pakko käyttää deodoranttia”. Kerroin ristiriitaisista tutkimustuloksista. Yhteyttä ei ole yksiselitteisesti osoitettu. Samalla -- ehkä vähän ajattelemattomasti -- kumosin väitteen aineen käyttöpakosta. Mainitsin, etten teini-iän kokeilujen jälkeen ole tuotetta käyttänyt enkä sitä edes lähipiirin mielestä tarvitse. Epäuskoisen tyrmistyneestä ilmeestä päättelin, että kyseessä oli jälleen väärä vastaus. Tosin kosmetiikkafirmat kieltämättä riemuitsisivat deodorantin käyttöön velvoittavasta EU-direktiivistä.

Taas hiljattain tuli yksi toimittaja jutuntekoon mikrofoneineen. Hänen laatimansa kysymykset pomppivat aiheesta toiseen. Välillä elämöi puhelin. Koko haastattelussa ei tuntunut olevan punaista lankaa. Keskustelun loppupuolella kysyin, oliko toimittaja perehtynyt asiaan etukäteen.
Ei kuulemma ollut.
Väärä vastaus.

Kolumni on julkaistu Kemia-lehdessä 2/2009.

2 kommenttia :

*P* kirjoitti...

Aika moni deodorantti muuten mielestäni vaan pahentaa "hajuhaittoja".

Kirjoittaisitko postauksen absolut torreista ym. "ärjymmistä" dödöistä?

*P*

Kemikaalikimara kirjoitti...

Hei *p*,

En osaa sanoa mitään tuota deodoranttien hajuhaittoja pahentavasta vaikutuksesta, kun en kerran käytä...

Postaus ärjymmistä deodoranteista on ollut hautumassa jo jonkin aikaa. Saisi vain väännettyä loppuun. Tulossa siis on.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails