SIVUT

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Luulot pois kemikaaleista!

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes lanseerasi 14.3.2019 kampanjan "Luulot pois kemikaaleista!" Vuoden mittaisen viestintäkampanjan tavoitteena on kannustaa kuluttajia kemikaalituotteiden vastuulliseen käyttöön. Kampanjan alkajaisiksi Tukes selvitti Taloustutkimuksen kautta kuluttajien näkemyksiä ja tietämystä aiheesta. Vastaajia oli noin 1000.

Aihepiiri on laaja ja hankala. Kuluttajilla on puuttelliset tiedot, missä kaikkialla kemikaaleja on. Kosmetiikka ja pesuaineet tunnistetaan, mutta esineitä, kuten huonekaluja, tekstiileja tai elektroniikkaa ei mielletä kemikaalien lähteiksi. Oma lukunsa on sitten terminologia. Vastaajista suurin osa, 88 % ei tiennyt, mitä tarkoittaa biosidi. (Biosidi on aine, jolla torjutaan tai tuhotaan vahingollisia eliöitä, kuten mikrobeja, tuhoeläimiä, tuhosieniä ja rikkakasveja.)
Tietoa erilaisista aineista kuluttajat hakevat paitsi tuotepakkauksista, netistä, Tukesin nettisivuilta, tutuilta ja myyjäliikkeestä. Kampanjalle on tarvetta, sillä netin kautta voi tilata mitä vain mistä päin maailmaa vain.  

Tukesin Mirva Kipinoinen ja Tiina Putkonen kanssa

Esitin lanseeraustilaisuudessa kommenttipuheenvuoron. Kehotin ammatilaisia päästämään irti ammattisanastosta ja vähintäänkin selittämään hankalat termit. Sanan kemikaali tilalla voi hyvin usein käyttää sanaa aine. Käytämme tiskiaineita, puhdistusaineita, meikinpoistoaineita. Huonekaluissa voi olla haitallisia aineita. Mitä tarkoittaa SVHC-aine, suomeksi "erityistä huolta aiheuttava aine". Huolissaanhan tässä ollaan muutenkin. Toisaalta voimme varsin huoletta ostaa tuotteita, joissa on vakavasti otettavat varoitusmerkit kyljessä. Näytin ruokakaupan kassojen luona ottamani kuvan tuulilasinpesunesteestä. Tällaiset metanolia sisältävät tuotteet poistuvat kokonaan kuluttajamyynnistä toukokuussa 2019. Kaiken lisäksi jo nyt myynnissä olevat tuotteet olisi pitänyt olla kaupassa lukkojen takana. Yleisöltä tuli kommentti ammatilais- ja kuluttajatuotteiden käytöstä. Joskus ero on pakkauskoossa, mutta joskus myös koostumuksessa. Kerroin ostaneeni ammattilaiskäyttöön tarkoitettua ruosteenestomaalia. Siinä oli toinen säännösten rikkomus. Liikkeen olisi pitänyt tiedustella, mihin ammattikäyttöön aine on menossa ja jos selitystä ei ole, kieltäytyä myymästä, vaan eipä kysytty mitään. 




Median pyysin osallistumaan tiedotustalkoisiin siten, että erotettaisin olennaiset asiat ja että etenkään ei keksittäisi olemattomia kohu-uutisia.

Luulot pois kemikaaleista! - kampanja on avattu. Nyt kuulolle ja opiksi. Itse opin pari asiaa jo lanseeraustapahtumasta.  


P.s. Koska on vierähtänyt tovi edellisestä blogikirjoituksesta, minulta on tiedusteltu, onko blogi enää hengissä. Kyllä se on. Elämässäni on ollut paljon muuta, joten blogi on valitettavasti jäänyt vähemmälle. Mutta nyt jatkuu. Kerro kommenttikentässä, mihin aiheisiin toivoisit minun pureutuvan. 
 

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että olet takaisin ja jatkat aiheessa! Itse kaipailen lisäinfoa sertifikaattisoppaan - selkeää opastusta mihin voi luottaa, viherpesuun sekä kemikaalisanastoon. Kemikaalejahan on runsaasti, mutta voisiko olla jonkunlainen sanasto suomennoksen kera (aqua = vesi) käytetyimmistä kemikaaleista plus asiallisin varoituksin, jos kyseistä kemikaalia pitää varoa.

    VastaaPoista
  2. No heti ensimmäisenä tuolla linkatulla sivulla on tuo "lapset tilasivat netistä booraksia liimaleikkeihin" -lainaus, ja juurikin booraksi (tai ylipäätään boorihappo ja sen suolat) on näitä juttuja, joissa katson EU:n kemikaaliviraston ylireagoineen ja pahasti. Siis nykyään kaikki metallivalutyöt ja keramiikaharrastus, joissa booraksin käyttöä ei vain mitenkään voi välttää, ja joissa rutiininomaisesti käytetään paljon vaarallisempiakin aineita, vaativat että toimintaa harjoitetaan jonkin kaupallisen tai organisoituneemman tahon kautta, koska yksityishenkilölle ko. yhdisteitä ei ainakaan sääntöjen mukaan saa myydä. Siinä missä esim. rotanmyrkkyjä myydään kyllä.

    Eli toi on mun mielestä vähän huono esimerkkikemikaali, ja oikeastaan melkein olisi parempi, että sitä myytäisiin yksityisille kuten aiemminkin, ehkä vain varoituksella että "ei lasten ulottuville".

    VastaaPoista
  3. Hei Anja! Iso kiitos esityksestäsi Tukesin Luulot pois kemikaaleista -kampanjan avajaistilaisuudessa (luulotpoiskemikaaleista.fi).

    Oli kyllä sellainen ilo kuunnella selkeäsanaista ja konkreettisia esimerkkejä sisältävää esitystäsi ja vielä kun osasit esittää asiat niin mielenkiintoisesti ja kiinnostavasti! Kommenttipuheenvuorosi täydensi hyvin meidän esitystämme.

    Terveisin
    Anneli Velho, Tukes

    VastaaPoista
  4. Minä haluaisin kuulla tästä hiusväristä. Onko nyt kaikkien allergisten rukouksiin vastattu, ja todella keksitty uusi PPD-vapaa hiusväri, vai onko kenties hiusväriin lisätty jokin uusi kasviuute. https://www.is.fi/mystyle/art-2000005664421.html

    VastaaPoista
  5. Mua kiinnostais pesuaineiden biohajoavuus. Eli milloin saa kirjoittaa purkin kylkeen, että jokin pesuaine on biohajoava, mitä se konkreettisesti tarkoittaa ja ovatko vain nämä tuotteet biohajoavia. Erityisesti kiinnostaa, että millä on ns. oikeasti väliä silloin kun peseydytään tai tiskataan viemäriverkon ulkopuolella eli vaikka mökillä, vaelluksella tai partioleirillä.

    VastaaPoista
  6. Hei,
    Meillä tuli puhetta melamiiniastioista karavaanariryhmässä ja huomasin että Suomeksi ei niistä juuri löydy mitään infoa vaikka esim. Euroopan elintarvikevirasto on alkanut huolestua liukenevan melamiinin määrästä ruokaan. Olis tosi hieno juttu jos viitsisit sun selkeällä ja ammattitaitoisella tavalla avata tätä aihetta.

    VastaaPoista
  7. Hei,

    Melamiinista löysin tämän yhteenvedon. Siinä todetaan, että yli 70 C kämpötilassa saattaa irrota haitallisia aineita. Kylmien ruokien ja juomien kanssa riskiä ei ole.

    "Consumers should, therefore, not use crockery and kitchen utensils made of melamine resin for frying, cooking and for heating of foods in a microwave oven", is the advice given by Professor Dr. Dr. Andreas Hensel, President of BfR. If these articles are used below temperatures of 70 °C, there is, however, no health risk."

    Keraamiset, lasiset tai teräksiset astiat kuumille ruoille.

    VastaaPoista
  8. No niin, se linkki jäi pois.

    https://www.bfr.bund.de/en/press_information/2011/11/cooking_spoons_and_crockery_made_of_melamine_resin_are_not_suited_for_microwaves_and_cooking-70465.html

    VastaaPoista