SIVUT

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kävin L’Oréalin hiustenvärjäyskurssilla

Olen vuosien mittaan kuullut moneen kertaan, että kampaajien työturvallisuuteen liittyviä asioita ei opeteta alan oppilaitoksissa riittävästi eikä sitä tee myöskään hiusvärien valmistajat ja myyjät, vaikka heidän pitäisi tarjota asiakkailleen olennaiset tiedot tuotteistaan. Lokakuussa 2014 minulla oli mahdollisuus puhua asiasta alan yrityksille Teknokemian yhdistyksen tilaisuudessa. Totesin painokkaasti, että kampaajilla on oikeus saada oikeaa tietoa tuotteista ja niiden käyttämisestä, sillä kyseessä on työturvallisuus. L’Oréal Finland Oy:n toimitusjohtaja Pekka Huttunen totesi, että suuret firmat kyllä hoitavat koulutukset, kuten pitää ja että ongelma koskee vain pienempiä toimijoita. Asiahan piti tietysti tarkistaa, joten ilmoittauduin hiustenvärjäyskurssille, tosin vain teoriaosuuteen. Värjäämisen jätän ihan suosiolla ammattilaisille.


L’Oréalin värisemiaarissa luvattiin kertoa tärkeimmät perusasiat värjäämisestä. Opin värikoodit, värisarjojen ominaisuudet sekä värisarjojen teknologioista. Öljypitoisia tuotteita ei pidä sotkea keskenään vesipohjaisten tuotteiden kanssa. Opin, kuinka erilaiset punaiset toimivat ja miten laveerataan. Itse olen moista harrastanut lähinnä maalauspensselin kera kankaalle.

Kampaajien työturvallisuus

Minua tietysti kiinnosti, kerrotaanko kurssilaisille hiusvärien ainesosista, kuluttaja- ja työtyöturvallisuudesta. Kouluttajana toimi Mika Yli-Hannuksela ja kurssimateriaalina noin 35 sivuinen pieni vihkonen, jossa esitellään toistakymmentä hiustenvärjäykseen liittyvää tuotetta. Vihkosen kahdella viimeisellä sivulla käsitellään ammattiturvallisuutta. (Kuvat alla). Suullisessa esityksessä korostettiin muun muassa seuraavia seikkoja.
  • Allergiat tulee ottaa vakavasti.
  • Asiakasta tulee haastatella, onko esimerkiksi joskus ottanut mustan hennatatuoinnin tai saanut aikaisemmilla värjäyskerroilla oireilua. 
  • Tarvittaessa on syytä tehdä herkkyystesti
  • Suojakäsineitä tulee käyttää värjättäessä aina ja ne tulee vaihtaa jokaisen työvaiheen jälkeen uusiin. Jos näin ei tee voi jatkossa joutua jopa leikkaamaan hanskat kädessä.  
  • Juuri värjätyssä hiuksessa on jäämiä väristä.
  • Alle 16-vuotiaiden hiuksia ei pidä värjätä
L’Oréalin koulutuksessa käytiin turvallisuusasioita läpi - kovin lyhyesti, mutta käytiin kuitenkin ja mikä parasta: herkistymisriskiä ei vähätelty. Tästä L’Oréalille ISO plussa. Olen itse asiassa odottanut, mikä firma uskaltaa luopua alalla vallitsevasta piittaamattomuudesta ja kääntää asian voitokseen.

Kurssilla oli pari nuorempaa kampaajaa sekä kokeneita, jotka ovat tehneet töitä useiden eri valmistajien tuotteiden kanssa. Kysyin kurssilaisilta, onko muissa heidän käymissään koulutuksissa käyty läpi työturvallisuusasioita. Vastaus oli yksiselitteinen ei. Heidän mukaansa koskaan ennen ei maahantuojien kursseilla ole puhuttu työturvallisuudesta. Voitteko kuvitella?  Elämme vuotta 2015 ja hiusvärien haitat on tunnettu vuosikymmenet. Entisenä työsuojeluvaltuutettuna moinen kuulostaa uskomattomalta. Voisin tietysti alkaa spekuloida, vaikuttiko läsnäoloni kurssin sisältöön. Jos Anja Nystén ilmoittautuu kurssille Tukkatalon edustajana, on aika helppoa päätellä, mitkä asiat ovat agendalla. Tavoitteeni ja sanomani tuskin on mikään salaisuus monellekaan alalla toimivalle. Mutta se on sivuseikka. Päämäärä eli epäterveiden käytäntöjen korjaaminen on tärkeintä. On korkea aika vaatia muutosta.
  • Kampaajat, vaatikaa kursseilla tietoa ainesosista ja mitä asiakkaalta pitää kysyä sekä turvallisista työtavoista. Teillä on oikeus siihen
  • Maahantuojat ja valmistajat - jos koulutuksissanne ette vielä käsittele turvallisuusasioita, olette auttamattomasti ajastanne jäljessä, mutta tilanteen voi korjata. Seuratkaa L’Oréalin esimerkkiä. 

Hyvää muttei täydellistä
 
Niin hienoa kuin olikin kuulla kurssilla turvallisuusasioita, parannettavaa on. Aiheeseen varattu aika oli liian lyhyt.  Tärkeitä asioita esitettiin painokkaasti, mutta paljon jäi puuttumaan. Kirjallisessa kurssimateriaalissa ei kerrota mitään esimerkiksi seuraavista asioista:
  • INCI-listoista
  • hiusvärien haitallisista ainesosista
  • suositeltavasta työjärjestyksestä
  • työvälineiden puhdistuksesta (kupit, pensselit, pyyhkeet, jne)
  • käsineiden laadusta
Annarita Antelmin työryhmän selvityksen mukaan suurin osa kampaajien tavallisesti käyttämistä hanskoista ovat sopimattomia suojaamaan PPD-yhdisteiltä. Ainoastaan nitriilihanskat eivät päästä ainetta läpi vielä tunninkaan työskentelyn jälkeen.


Entä kuluttajaturvallisuus?

Antelmin käsineartikkelin löytämisen jälkeen oli pakko tarkistaa, millaiset hanskat kuluttajamyynnissä olevissa väripakkauksissa on. Kovasti näyttävät polyeteeniltä. Ne eivät suojaa riittävän hyvin ja niitä on vain yhdet, joten niitä ei voi vaihtaa joka työvaiheen jälkeen.

Lisäksi askarruttaa niin sanottu herkistymistesti. Sekä ammattilaisille tarkoitetussa kirjallisessa materiaalissa että kuluttajamyynissä olevissa tuoteissa kehotetaan tekemään allergiasta varoittava testi 48 tuntia ennen jokaisen värjäyksen aloittamista. Suullisessa esityksessä vaatimus ei ollut ehdoton. Toisaalta, koko vaatimus herkistävän aineen hieromisesta iholle on ristiriidassa sen kanssa, että ihokontaktia pitää välttää. Herkistymistesti onkin lähinnä valmistajan käsienpesu vastuusta. Testihän ei edes takaa, etteikö seuraavalla kerralla voisi saada allergista reaktiota ja testi itsessään lisää altistusta.

Jos kampaajia kerran kehotetaan vaihtamaan hanskat joka työvaiheen jälkeen, miksi kuluttajille riittää yksi pari muovipussihanskoja? Miksi kuluttajaa velvoitetaan altistamaan itsensä herkistävälle aineelle ennen jokaista värjäystä, vaikka ammattilaisetkaan eivät sitä tee?
L’Oréal on ottanut edistysaskeleita, mutta tekemistä riittää edelleenkin - kuten kaikilla muillakin.
 
Oletko osallistunut parin viime vuoden aikana hiusvärikoulutukseen? Jos olet, kenen järjestämä kurssi ja minä vuonna? Käsiteltiinkö kurssilla työturvallisuutta? Vastaus kommenttikenttään, kiitos!

Lisää aiheesta

3 kommenttia:

  1. Hei
    Kirjoitus oli hyvä ja tärkeästä aiheesta. Muutama asia inulle tuli mieleen.
    Itse olen kampaaja. Olen ollut alalla jo 25 vuotta. Värien perus jutut ja työturvallisuus on käyty jo ammattikoulussa läpi, kuten myös värikippojen pesu :) Tietysti moni asia on vuosien varrella muuttunut, mutta koska on kyse omasta terveydestäni niin tietysti otan myös itse asioista selvää. Lehdet, netti, koulutukset jne. Jos allergisoituu niin kyllä silloin voi katsoa myös peliin eikä suoraan osoita tukkureita :)

    Olen itse monesti ihmetellyt juuri sitä minkälaiset "suojakäsineet" on kaupan väreissä mukana. Samoin ihmettelen sitä että jos tekee kaupan väreillä allargiatestin niin miten kuluttaja osaa sekoittaa tuotteet oikein. Jos hän sekoittaa koko paketin niin se on jo parin tunnin päästä roskiskamaa.....

    VastaaPoista
  2. Itse kampaajana voin allekirjoittaa että koulutukset ovat puutteellisia ja antavat ehdottomasti vaikutuksen siitä että alan ¨riskejä ei oteta yhä edelleenkään vakavasti. Melkein kaikki alalla toimivat tuntevat tai tietävät kampaajia jotka ovat sairastuneet kosmetiikasta jota he käyttävät työvälineenä. Itse kaipaisin varsinkin keskustelua kohdepoistimien käytöstä: Miten suojautua hiusvärien sisältämiltä haitallisilta kaasuuntuvilta aineosilta. Varoitusteksteissä lukee selvästi "EI SAA HENGITTÂÂ" ja mikään muu ilmastointisysteemi ei altistumista poista. Kmapjaaja ( varsinkin lyhyemmät) levittävät väriä monesti joka päivä, alle puolimetriä siihen tuotteeseen joka on todistetusti haitallinen. Tästä aiheesta valmistajat eivät halua keskustella eikä kertoa miten se tehdään turvallisesti. Lisäksi huolestuttaa myös hanskakysymys. Yhä edelleen myydään kampaajille myös tutkimushanskoja (sekä vinyyli että nitriili) joiden läpäisyaika on ongelmallinen ja ne pitää vaihtaa usein. Jos vielä valmistaja/ maahantuoja vielä kertoo että näitä ei tarvitse säännöllisesti hiustenpesun yhteydessä käyttää, on se erittäin huolestuttavaa koska vesi ja shampoissa olevat aineosat, esim säilöntäaineet ovat yksi suurimmista ongelma-alueista. Hanskoja pitää ehdottomasti käyttää aina, myös tavallisen hiustenpesun yhteydessä! Lopuksi vielä näistä ns. "allergiatesteistä": Kouluttajat eivät näitä itse tee, näitä ei kuluttajille tehdä, ja EU:ssa on monesti kyseenalaistettu nämä varsin hyvistä syistä. Nämä tekstit pitäisi poistaa pakkauksista koska niitä käytetään vain silmänlumeena. Ne ovat jopa allergiariskiä kasvattavia ja allergikolle hengenvaarallisia. Nyt kosmetiikka teollisuusvastuuseen, ehdottomasti samaa mieltä että on valmistajan/maahantuojan vastuu kertoa miten turvallisesti käytät tuotteita ja jos tämä ei ole käytännössä mahdollista, on haitalliset tuotteet poistettava. Käuneuden tähden ei tarvitse kärsiä. Turvallisempaa työympäristöä toivoen, Katja Kålheim

    VastaaPoista
  3. Hei.
    Muistelisin, että nykyään testejä saa tehdä vain lääkäri ja kampaajan olisi siis neuvottava herkistynyttä asiakasta lääkärin pakeille.

    Ei kukaan tee näitä testejä, ei kotona eikä kampaamossa.

    Valitettavaa on, ettei maahantuojat eikä edustajat osaa sanoa väreistä juurikaan mitään. Kerrotaan vain lopputuloksesta, mutta ei lainkaa tuotteiden sisällöstä tai siitä miten ne toimivat.

    Kampaajana ja eri maahantuojien kursseilla käyneenä vähän veikkaisin, että nuo kaksi viimeistä sivua on tulostettu vihkoseen juurikin sen takia, että olit itse paikalla.

    VastaaPoista