Kemikaalikimara lapsiperheille ilmestyi heinäkuussa. Tavoite oli keväällä, mutta usean asian summana sain tuoreen kirjan käsiini kesälomalla heinäkuussa. Oli kuulkaa tosi mukava tunne, kun kaiken sen uurastuksen jälkeen näkee konkreettisesti työnsä - keittiössä pahvilaatikollinen kirjoja.
Raskauden alusta aikuiseksi: eteeriset öljyt, vauvatalkki, inkivääri, lastenhuoneen sisustus, säkkituolit, epiduraalipuudutus tatuoituun selkään, sadeasut, piippaavat lelut, D-vitamiini, vieroitusvalmisteet, vaipat, pehmoleluvuoret, remonttitarvikkeet, huuhteluaineet, muoviastiat, sormivärit, rakennekynnet, lävistykset, hiusvärit ja paljon, paljon muuta lapsiperheen arkeen liittyvää kemikaaliasiaa yksissä kansissa. Ja tietty asiaa, miksi eri aineet ovat haitallisia ja mitä kemikaalikuorman pienentämiseksi voi tehdä. Talkin kanssa pitää tietysti toimia niin, ettei sitä joudu etenkään vauvan hengitykseen. :)
Kuva: Dave Engledow, World's Best Father, Engledow Art Photography
Kirjoittamisen alkuvaiheissa sain nimiehdotukseksi muun muassa Kemikaalimaan kakarat (muistaako joku menneiltä vuosilta hieman samalta kuulostavat nuket?) Eipä nimeksi sitten moista tullut, mutta Kemikaalikakaroita käytettiin kuitenkin kirjan työnimenä.
Tarjous Kemikaalikimara-blogin lukijoille
Olen sopinut kustantamo Teoksen kanssa tarjouksen blogini lukijoille. Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjaa saa 31.10.2013 asti hinnalla 25 € sisältäen postikulut. Kirjan voi tilata Teoksen verkkokaupasta. Anna ostoskorissa kuponkikoodi kemikaalikakarat ja klikkaa "Lunasta kuponki", niin hinta päivittyy.
Kirja-arvonta
Teos on myös lahjoittanut kaksi kirjaa arvottaksi täällä. Kommentoi tähän kirjoitukseen ja laita mukaan yksilöllinen nimimerkki tai sähköpostiosoitteesi. Linkaamalla tämän postauksen omaan blogiisi, saat tupla-arvan - laita linkki blogikirjoitukseesi mukaan kommenttiin. Tiistai 3.9.2013 on viimeinen mahdollinen osallistumispäivä. Jos arvonnan voittaja ei ilmoita mitään itsestään 10.9.2013 mennessä, kauhotaan kiposta uusi arpa. Onnea arvontaan!
4.9.2013: Arvonnassa voittivat Essi ja Neiti Lokakuu.
Tiedoksi uusille lukijoille, että Kemikaalikimara on myös Facebookisssa ja Twitterissä.
Ps. Muutama sana tämän postauksen vauvakuvasta. Dave Engledow lavastaa ja tekee kuvankäsittelyn avulla absurdeja otoksia teemalla: "World's best father." Kuvissa on mukana hänen tyttärensä Alice Bee ja maailman parhaan isän kahvimuki. Olen saanut Davelta luvan käyttää kuvia.
Mukana arvonnassa! Oman kappaleeni olen jo tilannut ja lukenut, mutta jos voittaisin, antaisin kirjan lahjaksi ystävälleni :)
VastaaPoistaTaidanpa ostaa muksulle kirjan kaupasta kun ei arpaonni kuitenkaan suosisi.
VastaaPoistaTKa
Hei, mukana arvonnassa. Ehdottomasti!
VastaaPoistaMukana tupla-arvalla! Linkattuna blogissani seuraavassa osoitteessa:
VastaaPoistahttp://vuotar.blogspot.fi/2013/08/kirja-arvonta.html
Mukana arvonnassa! :)
VastaaPoistaKemikaalikimaran innoittamana ehdottomasti mukana arvonnassa!
VastaaPoista-Loikkahyypiö-
Mukana arvonnassa! Tämä olisi loistava lahja vaikka pukinkonttiin suht tuoreen kummitytön vanhemmille! :)
VastaaPoistaJoliel
jolielaide00@gmail.com
Mieluusti olen mukana arvonnassa.
VastaaPoistaidisca@gmail.com
Samoin mukana arvonnassa! Mielenkiintoinen kirja, sormet syyhyää päästä lukemaan. :)
VastaaPoistamunkkis@yahoo.com
Mukana arvonnassa. Harvoin onni niissä mua suosii, mutta jos tällä kertaa kuitenkin. :)
VastaaPoistaMäkin haluan mukaan.
VastaaPoistaEhdottomasti haluan mukaan arvontaa! Tuossa olisi mahtava paketti iltalukemista tällaiselle, toiseten mielestä liian tarkalle, neljän lapsen äidille. Nyt toivotaan, että arpaonni potkaisisi!
VastaaPoistaMukaan arvontaan :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa kahdella arvalla. Hyvältä näyttää ja kuulostaa tuo kirja, onkin ollut aikomus siihen tutustua tai ostaa se!
VastaaPoistaArvontaan! :) Sanna.hameenkorpi@suomi24.fi
VastaaPoistaMukana! Esikoinen tuloillaan, joten tämähän kuulostaisi hyödylliseltä.
VastaaPoistaMielenkiintoiselta vaikuttava kirja! Yhden arvan verran jonossa.
VastaaPoistaJee, kirjaa on odotettu!
VastaaPoistaVarasin juuri kirjastosta, mutta olisihan se aivan mainiota jos sattuisi arpaonni suosia :)
-Verkkoperhonen
Suosittelin kirjaa vastikään äitiytyneelle sisarelleni. Jos voitan tällä arvalla, annan kirjan hänelle lahjaksi. :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa! Täällä odotellaan ensimmäistä pienokaista syntyväksi 7 viikon päähän, ja luulen että tämä kirja on mielenkiintoista luettavaa :) ainakin ensimmäinen kirja oli! :)
VastaaPoistaVoih, kirjan ilmestyttyä juoksin heti kauppaan ostamaan omaani. Olisi kannattanut odottaa tuota tarjousta.. :D Mutta arvontaan mukaan silti, tiedä vaikka saisi sitten antaa lahjaksi..
VastaaPoistaSaanen olla mukana arvonnassa ;)
VastaaPoistat. Marja
Hieno arvonta! :)
VastaaPoistaMainostus:
http://aisinilandia.blogspot.fi/2013/08/arvontamainos-kirja-arvonta.html
aisinilandia@gmail.com
Kahdella arvalla mukana. Linkitin Hääräämöön.
VastaaPoistaArvonnassa mukana, aihe todella kiinnostava.
VastaaPoistaShamrock
Ostin jo oman version mutta haluaisin osallistua silti arvontaan! Sille ylimääräiselle kappaleelle riittää kyllä haluajia lähipiiristä ja pysyypähän oma kappale paremmin omassa hyllyssä :)
VastaaPoista- Ulla
Mukana arvonnassa.
VastaaPoistaSariko_
Sari.k-@luukku.com
Onpa hienoja kuvia tuolla Dave Engledowilla! Ja tietty arvontaankin tulen mukaan, lahjaksi olisi kiva antaa!
VastaaPoistaMukana arvonnassa! :) yhdellä arvalla.
VastaaPoistaMukana arvonnassa ainakin yhdellä arvalla :) Katsoo jos ehdin tuosta ennen päivämäärää blogiinkin päivitellä.
VastaaPoistaTuo olisi kiva saada, yksi arpa, ma.ri.ella@hotmail.com :)
VastaaPoistaMukana minäkin, yhdellä arvalla. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen lukemaan tämän kirjan! :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa :) (sposti wenla . gustafsson (a) gmail . com)
VastaaPoistaMukaan arvontaan yhdellä :)
VastaaPoistailokseni@gmail.com
Tätä kirjaa on odotettu! :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa,
neiti.lokakuu@gmail.com
Hei! Mukana arvonnassa, näin "uusia allergioita" sekä itsellä että lapsella todettuna. Onnistunut kansikuva kirjallasi. t: piia85 (a) luukku.com
VastaaPoistaEn ole itsekään vielä lukenut kirjaa, mutta erityisesti haluaisin jakaa sitä lahjaksi.
VastaaPoistamukana arvonnassa, vaikka en tiedä haluanko lukea kirjaa #TietoLisääTuskaa ;D
VastaaPoistamarimennimuru(at)hotmail.com
Arvonnassa mukana yhdellä arvalla :)
VastaaPoistaannu.liina78@gmail.com
Mukana kirja-arvonnassa. Kiinnostava teos, kuten Teoksen kirjat usein ovat.
VastaaPoistaflight(at)luukku(piste)com
Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta; ehdottomasti mukana yhdellä arvalla!
VastaaPoista-Aada-
aho_immonen(at)hotmail.com
Mukana arvonnassa :)
VastaaPoistasuska_81(at)hotmail.com
Mukana arvonnassa!
VastaaPoista-Luru
Mukana!
VastaaPoistasurinatree[at]gmail.com
Niin haluan tämän eli arvontaan mukaan! :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHaluan kirjan, joten osallistun arvontaan.
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistarantanenmirka(at)gmail.com
Kiinnostavin kirja aikapäiviin. Haluan omani!
VastaaPoistahanna.heikkila(at)helsinki.fi
Arvontaan mukaan!
VastaaPoistamallensanna@gmail.com
Arvonnassa mukana!
VastaaPoistaMukana arvonnassa!
VastaaPoistat. coyhaiku
Innolla osallistun!
VastaaPoistaSyysterveisin,
Muttimatti
Mukaan arvontaan!
VastaaPoistaninuska76@luukku.com
Mukaan arvontaan.
VastaaPoistaPuolukkamarja
Mukaan arvontaan tahtoisin minäkin. Mielenkiintoinen kirja, ehdottomasti menee tutustumislistalla.
VastaaPoistaahlfors(at)suomi24(piste)fi
ehdottomasti mukana arvonnassa!:)
VastaaPoistat. suopursu
Mukana arvonnassa vielä minäkin. Kiinnostava uutuus.
VastaaPoistaOsallistun arvontaan!
VastaaPoistaNimimerkki Neiti Kesäheinä
Osallistun! Kirja on jo haettu luettavaksi kirjastosta, mutta on siellä niin hyvää asiaa, että olisi hyvä olla ihan omana.
VastaaPoistaHei, osallistun arvontaan ja ostoon menee jossei arpaonni suosi. Aivan mahtavaa työtä!
VastaaPoistaOlen muuten linkkaillut hiusväriopas-postaustasi (2011) , siellä on hieman lisäkysymyksia tullut tänä vuonna.
Tuulai, leela 1 at luukku com